3902 osumaa

Viiltelemättä jättämisen harjoituskirja suureen tarpeeseen

Arviot viiltelyn esiintyvyydestä vaihtelevat 4-18 %, ja Suomessakin sitä esiintyy yli kymmenellä prosentilla nuoruusikäisistä. Viiltely ei ole diagnoosi eikä sairaus, mutta se voi aiheuttaa haittaa tekijälleen esimerkiksi arpien takia. Viiltely herättää myös hämmennystä ja ahdistuneisuutta muissa ihmisissä. Aiheesta ei tietääkseni ole kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja. Myllyviidalla on käytännön kokemusta itseään viiltävien ihmisten hoidosta. Kirjassa kuvataan erilaisia hoidon viitekehyksiä, mutta pääasiallinen viitekehys on dialektinen käyttäytymisterapia, josta on itsetuhoisuuden hoidossa vahva näyttö. Lähtökohdat ovat siis kunnossa.

Tommi Tolmunen

Tulkoon vaikeus!

Huolimatta suurista puheista, suomalaiset terveysteknologian ekosysteemit ovat jääneet powerpoint-tasolle. Todellista käyttöönottoa edistävä kehitystyö ei ole FirstBeatia lukuunottamatta tainnut kertaakaan päästä pilottia pidemmälle. Jo pilottitutkimukseksi pääsy edellyttää startupilta uuvuttavia neuvotteluja, joissa terveydenhuollon repliikit pääsääntöisesti ovat seuraavia: "näitä nyt on, en ole kuullut eikä kiinnosta", "missä on tämän tekeleen näyttöön perustuvuus", "kiva mutta en voi päättää tällaisista asioista" ja "hienoa otetaan tuo käyttöön meille (mutten koskaan vastaa jatkoviesteihin)". Olen itse kuullut kaikki mainitut.

Mikko Lehtovirta

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030