Terveydenhuolto

Koronakustannusten korvausmallista tulossa täysin laskennallinen

Valtionavustukset eivät saa vääristää hyvinvointialueiden taloutta 2023.

Maria Nummela
Adobe/AOP

Sosiaali- ja terveysministeriö korvaa vuonna 2022 koronaepidemiaan liittyviä testaamisen, rokottamisen ja sairaalahoidon lisäkustannuksia valtionavustuksin. Lisäkustannusten korvausmalli on lausuntokierroksella. Avustusvaroilla katettaisiin myös muita epidemian hoitoon liittyviä lisäkustannuksia.

Mallissa avustukset määräytyvät täysin laskennallisin perustein. Kuntien varautumista ja koronan vastustamistyötä rahoitetaan myös valtionosuusjärjestelmän kautta.

Vuonna 2022 koronavirukseen liittyvät toimet ovat muuttuneet aiempaan nähden. Epidemian hoidossa on siirrytty vähitellen voimakkaasta valtionohjauksesta ja poikkeusjärjestelyistä kohti normaalia. Näin ollen myös taloudellisten vastuiden jakautuminen on palautumassa asteittain kohti tavanomaista.

Lue myös

Valtio on tukenut kuntia ja kuntayhtymiä 2020–2021 noin viidellä miljardilla eurolla. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan koronapandemia ei ole näiden tukitoimien vuoksi heikentänyt kuntataloutta.

Koronatoimiin osoitettavat valtionavustukset eivät saa ylittää koronan aidosti aiheuttamia lisäkustannuksia. Täten valtionavustukset eivät vääristä 2023 alussa aloittavien hyvinvointialueiden rahoitusta.

Kirjoittaja

Maria Nummela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030