Terveydenhuolto

Paperipilleistä ei ole tehty yhtään ilmoitusta

Terveydenhuollon henkilöstö ottaa yhteyttä Tukesiin hyvin harvoin.

Maria Nummela
Maria Nummela

Suuhun mössöytyvät paperipillit ahdistavat kuluttajia. Valvovat viranomaiset eivät ole saaneet yhtään yhteydenottoa näihin liittyen. Ei Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) eikä Ruokavirasto.

– Olisimme Tukesissa erittäin kiitollisia, jos nimenomaan terveydenhuollon ammattilaiset tekisivät meille ilmoituksia tapauksista, joissa paperipilli on aiheuttanut vaaratilanteen – kaikkien ikäryhmien osalta! Tällaisista ilmoituksista olisi suurta hyötyä erityisesti EU:ssa käytävän riskinarviointikeskustelun kannalta, sanoo Tukesin kuluttajatuotteiden johtava asiantuntija Pipsa Korkolainen .

Tiedot terveysalan ammattilaisten työssään havaitsemista tuotteiden aiheuttamista vaaroista olisivat viranomaisille erityisen arvokkaita.

– Ei niitä ole tullut, edes vaaratilanteista. Toki tämä ei ole lääkäreillä päällimmäisin asia kaiken muun muistettavan joukossa, mutta ilmoitukset auttaisivat meitä kovasti, Korkolainen toivoo.

Terveydenhuollossa on totuttu siihen, että tuotteet ovat ennalta hyvin testattuja. Kuluttajatavaroissa näin ei ole. Käytännössä markkinoille saa tuoda lähes millaista tavaraa tahansa, myös sähkölaitteita, ilman ennakkovalvontaa. Viranomainen puuttuu tilanteeseen, jos aihetta on – ja saa siitä tietää.

– Yleisille kulutustavaroille ei ole ennakkohyväksyntämenettelyä, vaan valvonta on pistokokeenomaista.

Muoviset pillit poistuivat SUP-direktiivin myötä. Kertakäyttöisten muovituotteiden käyttöä rajoittava SUP-direktiivi ei koske lääkinnällisiä laitteita tai tarvikkeita.

Läheltä piti -tilanne on riittävä syy

Vajaa vuosi sitten Ruokavirasto antoi etupainotteisesti tiedotteen varoittaakseen lapsiperheitä pilleistä. Viranomaiset tekevät yhteistyötä.

– Ovatko lapset sittenkään suurinta riskiryhmää? Usein esimerkiksi ikäihmisille pilli jätetään mukiin tuntikausiksi, eikä heitä valvota yhtä tarkasti kuin pieniä lapsia takapenkillä.

Paperipillit osuvat luonteeltaan Tukesin ja Ruokaviraston valvonnan rajapintaan. Ruokavirasto on toimivaltainen elintarvikekontaktimateriaaleja koskevan lainsäädännön osalta ja Tukes puolestaan silloin, kun kyse on yleisen kuluttajaturvallisuuslainsäädännön soveltamisalaan jäävästä asiasta.

Lue myös

Paperipilliasia on noussut tänä vuonna uudelleen esille yleisen tuoteturvallisuusdirektiivin soveltamisalan EU:n viranomaisyhteistyössä, jossa Tukes on mukana.

Muutamissa muissa EU:n jäsenmaissa viranomaiset ovat saaneet ilmoituksia paperipillien aiheuttamista vaaratilanteista. Alankomaiden viranomaisten mukaan tukehtumisriski on olemassa etenkin hitaasti juotaessa.

Ilmoituksia voi tehdä verkkolomakkeella tai suoraan pipsa.korkolainen@tukes.fi. Tukes ei tarvitse nimitietoja tai vastaavia tunnisteita lääkäreiltä ja muilta terveydenhuollon ammattiryhmiltä tuleviin, luotettavina pidettäviin ilmoituksiin.

– Läheltä piti -tilanne on varsin riittävä syy. Ei se minusta ihanaa ole, jos paperinpaloja joudutaan onkimaan jonkun hengitysteitä tukkimasta, mutta jos niin käy, tiedon saaminen siitä olisi Tukesille todella tärkeää.

Kirjoittaja

Maria Nummela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030