Sairaaloiden valohoitolaitteet uusiutuvat

Ihottumien valohoitomenetelmät ovat jatkuvasti kehittyneet ja käyttöön on tullut uusia kapeakaistaisempia hoitoja. Suomessa kehitystä on seurattu tiiviisti, ja ihotautiyksiköiden valohoitolaitekanta on voimakkaasti uusiutumassa. Hoitomenetelmien käytössä on kuitenkin ollut kirjavuutta. Kartoitimme kyselytutkimuksen avulla maamme yliopistollisissa sairaaloissa ja keskussairaaloissa käytössä olevat UV-valohoitolaitteet ja säteilymittarit sekä selvitimme valohoitojen annostelua.

Erna Snellman, Laura Huurto, Terhi Kosonen, Iina Volanen, Christer T. Jansén

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 2/2001 Kommentteja

Urheilun aiheuttamat vaikeat selkäydinvammat Suomessa vuosina 1979-98 Onko meillä syytä huoleen?

Noin neljä prosenttia selkäydinvammaan johtavista tapaturmista sattuu urheilussa. Eniten vammautumisia tapahtuu motocrossissa ja jääkiekossa. Vammautuneet ovat pääosin nuoria miehiä, joiden selkäydinvamma on jonkin verran vaikeampi kuin esim. liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneilla. Vaikka vuosittain vammautuu vain muutama urheilija, tulisi selkäydinvaurioiden syntyä pyrkiä kaikin keinoin estämään. Ensin tulisi kuitenkin selvittää vaurioihin johtavat taustasyyt. Tutkimuksen aineistona oli Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa kahdenkymmenen vuoden aikana kuntoutetut selkäydinvammaiset.

Kirsi Valtonen, Hannu Alaranta

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 1/2001 Kommentteja

Sepelvaltimotauti-, diabetes- ja verenpainepotilaiden lipidilääkkeiden käyttö Suomessa vuosina 1996-99

Kelan rekisteritietojen mukaan 35 % sepelvaltimotautipotilaista oli käyttänyt lipidilääkkeitä vuonna 1999, ja osuus on kasvusuunnassa. Silti lipidilääkityksen ulkopuolella on edelleen useita kymmeniätuhansia siitä ilmeisesti hyötyviä sepelvaltimotautipotilaita. Diabetes- ja verenpainepotilaat käyttävät lipidilääkkeitä vieläkin harvemmin, mutta heilläkin käyttö on yleistynyt. Näiden kolmen sairauden kasaantuminen samalle henkilölle ei näytä lisänneen lipidilääkityksen saamista. Sairaanhoitopiirien lipidilääkityskäytännöissä on hoidon tarpeesta riippumattomia eroja.

Kalevi Pyörälä, Timo Klaukka

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 1/2001 Kommentteja

Ilotulitteiden aiheuttamat silmävammat vuodenvaihteessa 1999-2000

Ilotulitteiden aiheuttamat silmävammat saattavat olla hyvin vakavia ja aiheuttaa pahimmassa tapauksessa pysyvän näönmenetyksen. Loukkaantuneet ovat usein lapsia ja nuoria aikuisia, joista osa on ollut ilotulituksen katsojana. Viime vuodenvaihteessa ilotulitteet aiheuttivat vähintään 57 silmävammaa, joista 13 oli vakavia. Ilotuliteonnettomuudet voivat vaikuttaa ratkaisevalla tavalla mm. työkykyyn ja ammatinvalintaan. Ilotulitteiden aiheuttamia vammoja voidaan torjua suojalasien käytöllä, lasten valvonnalla ja myynnin rajoittamisella.

Emma Kujala, Minna Parkkari, Lotta Salminen, Tero Kivelä

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 48/2000 Kommentteja

Esikouluikäisten lasten kielen tuntemus ja soveltava käyttö

Lasten kouluoppimisen taustaan on viime vuosina kohdistunut paljon mielenkiintoa. Tutkimus esikouluikäisistä lapsista osoittaa, että kyky toistaa foneettisesti erityisiä lauseita sekä tunnistaa tavun alku- ja loppuäänne ovat yhteydessä yleiseen kielellis-kognitiiviseen kehitykseen. Kyky tunnistaa sananloppuinen äänne ja sanansisäisen konsonantin kesto on yhteydessä lukemiskyvyn kehitykseen.

Marja-Leena Haapanen, Aleksi Haapanen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 48/2000 Kommentteja

Lapsena syöpää sairastaneiden poikien varusmiespalveluksen toteutuminen

Lapsena sairastettu syöpä heikentää palveluskelpoisuutta. Hylättyjen osuus on kymmenkertainen ja luokkaan B asetettujen osuus kaksinkertainen keskimääräiseen kutsunta-aineistoon verrattuna. Merkitsevin itsenäinen palvelukelpoisuutta heikentävä riskitekijä on pään alueelle annettu sädehoito. Varusmiespalveluksen keskeyttämisen syyt ovat yleensä selkeitä eivätkä suoranaisesti liity aiempaan syöpäsairauteen. Lapsena syövän sairastaneet miehet menestyvät yleisesti ottaen hyvin varusmiespalveluksessa, jos heidän suorituskykyään mahdollisesti haittaavat syövänhoidon myöhäisvaikutukset tunnistetaan kutsuntavaiheessa.

Päivi Lähteenmäki, Heikki A. Salmi, Toivo T. Salmi, Hans Helenius, Anne Mäkipernaa, Marjatta Lanning, Mikko Perkkiö, Martti A. Siimes

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 47/2000 Kommentteja

Päihdelääketieteellinen konsultointi erikoissairaanhoidossa Onko kliinistä vaikuttavuutta?

Päihteet ovat kasvava kansanterveydellinen uhka ja niihin liittyy lisääntynyt sairastavuus, kuolleisuus ja terveyspalvelujen käyttö. Päihderiippuvuuden hyvä hoito edistää myös muiden sairauksien hoitoa ja on usein niiden tuloksellisen hoidon ehdoton edellytys. Tampereen yliopistollisen sairaalan päihdepoliklinikka on ensimmäinen konsultaatio- ja yhteistyöpsykiatrian toimintaperiaatteita soveltava päihdeyksikkö Suomessa. Se on ollut kehittämässä kokonaisvaltaista lähestymistapaa päihteisiin liittyvien häiriöiden arvioinnissa ja hoidossa. Ensimmäiset tulokset toiminnan kliinisestä vaikuttavuudesta ovat lupaavia.

Riitta Alaja, Pentti Sorri, Pauli Poutanen, Kaija Seppä

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 46/2000 Kommentteja

Nuorten seksuaaliterveystiedot

Peruskoulun yläasteen oppilaiden seksuaaliterveystietoja tutkittiin kouluterveyskyselyn vuosien 1998 ja 1999 aineistoissa. Tyttöjen tiedot olivat paremmat kuin poikien ja 9. luokan oppilaiden paremmat kuin 8. luokan. Puutteita oli sukupuolitauteihin liittyvissä tiedoissa. Huonoja tietoja selittivät luokka-asteen ja sukupuolen ohella huono koulumenestys, keskimääräistä myöhäisempi sukukypsyyden saavuttaminen, suunnitelmat lyhyestä jatkokoulutuksesta sekä vanhempien matala koulutustaso. Monet nuoret aloittavat sukupuolielämän ilman riittäviä perustietoja seksuaaliterveydestä.

Arja Liinamo, Matti Rimpelä, Elise Kosunen, Jukka Jokela

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 45/2000 Kommentteja

Veriviljelypositiiviset sairaalainfektiot ja niiden aiheuttajat Vuoden 1999 seurantatulokset

Veriviljelypositiivisten sairaalainfektioiden ilmaantuvuus Suomessa oli valtakunnalliseen sairaalainfektio-ohjelmaan (SIRO) osallistuneissa sairaaloissa samaa tasoa kuin Euroopan muissa maissa ja Yhdysvalloissa. Staphylococcus aureuksen, enterokokkien ja hiivojen osuus oli kuitenkin pienempi ja niiden mikrobilääkeherkkyys parempi. Suurin osa infektioista oli primaarisia, ja kahdessa kolmasosassa altistavana tekijänä oli keskuslaskimokatetri. Valtakunnalliset suositukset keskuslaskimokatetreihin liittyvien infektioiden torjunnasta helpottaisivat sairaaloiden omien ohjeiden laatimista.

Outi Lyytikäinen, Jukka Lumio, Hannu Sarkkinen, Elina Kolho, Petri Ruutu, Valtakunnallisen Sairaalainfektio-Ohjelman (Siro) Seurantaryhmä

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 44/2000 Kommentteja

Homeille altistuneiden koululaisten sairastavuus

Oppilaiden altistuminen koulun seinien rakenteissa esiintyvälle homesienelle lisäsi kurkkukipua, nuhaa ja silmien ärsytystä kahdessa helsinkiläiskoulussa. Huono ilmanvaihto puolestaan oli yhteydessä oppilaiden päänsärkyyn ja väsymykseen. Helsingissä verrattiin kahden home-epäilykoulun ja kahden vertailukoulun oppilaiden sairauksia ja oireita. Koulujen homehtuneet rakenteet uusittiin ja luokkien ilmanvaihtoa lisättiin. Korjaustoimenpiteet pienensivät merkittävästi ilman hiilidioksidi- sekä bakteeripitoisuutta. Tämän jälkeen oireiden esiintyminen väheni selvästi oppilailla, joiden kouluissa homesientä oli havaittu.

Antti Pönkä, Seija Kalso, Mika Lahdenkari

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 43/2000 Kommentteja

Ravinnon ja seerumin vitamiinit ja kivennäisaineet vanhusten kuolleisuuden ennustajina

Kansaneläkelaitos teki vuosina 1986-87 Turussa ja sen ympäristössä laajan 65-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin henkilöihin kohdistuneen ravitsemustutkimuksen. Aineiston kymmenvuotisseurannassa selvitettiin mm. ravinnon ja veren vitamiinien ja kivennäisaineiden yhteyttä kokonaiskuolleisuuteen.

Ritva Seppänen, Jukka Marniemi, Erkki Alanen, Olli Impivaara, Jorma Järvisalo, Tapani Rönnemaa, Sirkka-Liisa Kivelä, Tapio Rajala

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 42/2000 Kommentteja

Murtumien esiintyminen ja syyt eurooppalaisilla lapsilla

Tapaturmat ovat hyvin yleisiä lapsilla. Joka vuosi Suomessa noin 8-15 % lapsista hakeutuu hoitoon tapaturman aiheuttaman vamman vuoksi. Iso-Britanniassa vastaava luku on 20-30 %. Lasten kuolemaan johtaneista tapaturmista on julkaistu useita kansainvälisiä vertailuja, mutta vertailutietoja muista tapaturmista ei juuri löydy.

Susanna Varilo, Terese Palm, Ronan Lyons, Eva Sellström, Annie M. Delahunty, Mitch Loeb, Ariana Vorko Jovic, Inese Bolman, Anneli Putro, Pertti Soveri

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 41/2000 Kommentteja

Sydäninfarktin sairastaneiden, diabeetikoiden ja korkeariskisten ruokavalio suomalaisessa aikuisväestössä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sydäninfarktin sairastaneiden, diabetestä sairastavien tai korkeariskisten henkilöiden ruokavaliota FINRISKI 1997 -tutkimusaineistossa. Tutkimukseen osallistui 7 159 henkilöä viiden tutkimusalueen 25-64-vuotiaasta väestöstä. Taustatekijät ja yleiset ruokatottumukset selvitettiin kyselylomakkeella. Pituus, paino ja verenpaine mitattiin tutkimuskäynnillä. Yhden päivän ruokavalio haastateltiin alaotokselta, johon kuului 2 862 tutkittavaa. Poikkileikkaustutkimuksen henkilöt luokiteltiin sairaiksi tai korkeariskisiksi yhdeksällä eri tavalla. Tutkimuksessa verrattiin kunkin ryhmittelykriteerin mukaan sairaaksi tai korkeariskiseksi luokitellun väestönosan ja sille muodostetun vertailuryhmän ruokatottumuksia ja toteutunutta ruokavaliota.

Marja-Leena Ovaskainen, Susanna Raulio, Liisa Valsta, Mikko Virtanen, Erkki Vartiainen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 38/2000 Kommentteja

Työterveyshuoltoyksiköissä valmiuksia selvittää myös työkyvyttömyyttä

Työkykyä ylläpitävästä toiminnasta kehittyi 1990-luvun kuluessa yksi työterveyshuollon keskeinen lakisääteinen tehtävä. Siihen sisältyy työntekijöiden työssä selviytymisen seurantaa. Tämän työkyvyn arvioinnin ohessa suurella osalla sairaanhoitopalveluja tuottavista työterveyshuoltoyksiköistä on halua ja mahdollisuuksia tarvittaessa selvittää työssä käyvien työkyvyttömyyttä eläkevakuutusta varten. Siihen on yllättävän paljon valmiutta myös yksiköillä, joiden työterveyshuoltosopimukset sisältävät ainoastaan ehkäisevää toimintaa.

Lauri Virta, Jorma Järvisalo, Arto Laine

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 37/2000 Kommentteja

Gynekologisen syövän seuranta: potilaan kokemukset

Gynekologisen syövän hoitoon kuuluu pitkäaikainen seuranta, jonka tavoitteena on taudin uusiutumien löytäminen ja hoidon sivuvaikutusten hoitaminen, mutta myös potilaan tukeminen sairaudessaan. Kyselytutkimuksessa valtaosa potilaista piti seurantaa tarpeellisena tai erittäin tarpeellisena ja lähes yhtä moni oli tyytyväinen seurantaan yleensä. Vähiten tyytyväisiä oltiin lääkärien ja hoitajien kykyyn ymmärtää sairautta tunnetasolla sekä tiedonsaantiin tutkimustuloksista ja taudin uusiutumisesta.

Arto Leminen, Matti Forss, Pentti Lehtovirta

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 35/2000 Kommentteja

Onko verenpaineen mittaustavalla taloudellista merkitystä?

Kohonneen verenpaineen seurannassa tarvitaan säännöllisiä mittauksia, jotka voidaan nykyään suorittaa yhtä luotettavasti kotona kuin terveyskeskuksessakin. Siirtymällä kotimittauksiin voitaisiin seurantakäyntejä terveyskeskukseen harventaa. Kirjoittajat ovat verranneet kustannusten minimointianalyysissään eri menetelmiä ja toteavat, että kotimittauksilla voitaisiin säästää pelkästään uusien verenpainepotilaiden hoidossa lähes 60 milj. markkaa vuodessa. Terveydenhoitajilta säästyvää työaikaa voitaisiin käyttää esim. valistustyöhön tai muuhun rutiinimittauksia järkevämpään toimintaan.

Risto Roine, Väinö Turjanmaa, Harri Sintonen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 33/2000 Kommentteja

Paraneeko vanhusväestön terveys? Helsinkiläisvanhusten toimintakyky ja avun tarve 1989 ja 1999

Merkitseekö pidentyvä elinajan odote ikääntyvien parempaa terveyttä ja vähäisempää avun tarvetta, vai kasvaako hoidon tarve vanhusväestön määrän lisääntymisen myötä? Kotona asuvien 75-, 80- ja 85-vuotiaiden helsinkiläisvanhusten otoksille vuosina 1989 ja 1999 tehdyissä kyselytutkimuksissa muutokset olivat pieniä, mutta johdonmukaisesti samansuuntaisia. Tulosten perusteella näyttää siltä, että iäkkäiden vanhusten toimintakyky olisi paranemassa, avun tarve vähenemässä ja elämänasenteet muuttumassa optimistisemmiksi.

Kaisu Pitkälä, Jaakko Valvanne, Sara Kulp, Timo Strandberg, Reijo Tilvis

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 27-29/2000 Kommentteja

Traumaattisen selkäydinvaurion taustasyyt - entäpä primaaripreventio!

Suomessa saa tapaturmaisesti vaikean selkäydinvaurion vuosittain noin 55 henkilöä. Eniten selkäydinvaurioita tulee liikenneonnettomuuksien, kaatumisen ja liukastumisen sekä sukeltamisen seurauksena. Vammautuneiden kokonaismäärä on pysynyt melko pitkään lähes muuttumattomana. Suhteellisesti eniten on lisäystä tapahtunut pyöräilytapaturmissa. Uusimpana ryhmänä on 1990-luvulla tullut moottorikelkkaonnettomuuksissa loukkaantuneet. Selkäydinvaurioon johtanut tapaturma on aina pulmallinen sekä yksilön että yhteisön kannalta. Yhdenkin tällaisen tapaturman estäminen on arvokasta.

Hannu Alaranta, Kirsi Valtonen, Antti Dahlberg, Eija Ahoniemi

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 23/2000 Kommentteja

Kroonisen lymfaattisen leukemian erotusdiagnostiikka

Kroonisilla leukeemisilla lymfoproliferatiivisilla sairauksilla tarkoitetaan pahanlaatuisia veritauteja, joissa lymfosyyttejä kertyy potilaan luuytimeen, imukudokseen ja vereen. Valtaosa näistä taudeista on B-lymfosyyttien klonaalisia proliferaatioita ja niistä tavallisin on krooninen lymfaattinen leukemia, KLL. T-lymfosyyttien ja luonnollisten tappaja- eli NK-solujen leukeemiset sairaudet ovat harvinaisia.

Tarja-Terttu Pelliniemi

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 23/2000 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030