Lyhyesti: Migreeni ja subkliiniset aivomuutokset

Migreeni on aivoinfarktin itsenäinen riskitekijä alle 45-vuotiailla. Hollantilainen tutkijaryhmä on selvittänyt subkliinisten iskeemisten aivomuutosten esiintyvyyttä satunnaisesti valitussa väestössä. Tutkimukseen otettiin 161 henkilöä, joilla oli auraoireinen migreeni, 134 henkilöä joilla oli auraton migreeni ja 140 kontrollia. Kukaan tutkimukseen otetuista ei ollut sairastanut oireista iskeemistä aivotapahtumaa, mutta aivojen magneettikuvissa havaittiin yhteensä 60 infarktimuutosta. Infarktimuutoksia esiintyi pikkuaivojen alueella migreenipotilailla seitsemän kertaa enemmän kuin kontrolleilla. Suurin infarktimuutosten riski oli potilailla, joilla oli auraoireinen migreeni ja joilla päänsärkykohtauksia oli kuukaudessa yksi tai enemmän. Aivojen valkoisen aineen muutosten määrä oli jonkin verran lisääntynyt naisilla, joilla oli migreeni. Migreeniin näyttää siis liittyvän lisääntynyt iskeemisten pikkuaivomuutosten riski, joka suurenee kun kohtausmäärä kasvaa.

Kari Majamaa

Lyhyesti: Psyykkisesti sairasta ahdistellaan usein

Skotlantilaisessa tutkimuksessa selvitettiin jokapäiväiseen elämään vaikuttavan vakava-asteisen ahdistelun tai kiusan kohteeksi joutumista. Ero oli selvä: satunnaisväestöstä 15 % oli kokenut vakavaa häirintää, kun vastaava osuus psykiatrisilla potilailla oli 41 %. Ahdistelu oli heillä yleisempää tavallisessa elämässä ja työpaikalla. Kyseessä on itseään ruokkiva kierre. Psyykkisesti sairaat kohtaavat muita useammin loukkaavaa kohtelua, jonka aiheuttamalle stressille he ovat muita herkempiä. Psyykkisesti sairaiden kanssa työskentelevien tuleekin olla tästä tietoisia ja vähentää psyykkiseen sairauteen liittyvää stigmaa. Myös kouluilla ja medialla on tässä tehtäväkenttää.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Tupakoivat vanhemmat suosivat lasten tupakointia huomaamattaan

Kaliforniassa San Diegon seudulla tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin vanhempien (etupäässä latinalaista syntyperää olevien) lasten tupakointia edistäviä tapoja, mm. pyyntöjä hakea tupakkaa kaupasta, puhdistaa tuhkakuppeja tai jopa sytyttää tupakka vanhemman suussa. Vanhemmat muistivat tehneensä osaa näistä asioita selvästi lasten muistamaa vähemmän, mikä ei lienekään ihme: esim. 32 % äideistä ja 17 % isistä muisti pyytäneensä lapsia hankkimaan tupakkaa vanhemmilleen, opiskeluikäiset lapset taas muistivat äideistä 62 %:n ja isistä 54 %:n menetelleen näin. Eli lasten ja imeväisten muistista saanemme käyttäytymistämme koskevaa tietoa paremmin kuin omastamme...

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Bioterrorismi ja keuhkolääkärit

Bioterrorismia pidetään maailmalla vakavana uhkana; tästä on osoituksena Thoraxin asiaa koskeva artikkeli ja pääkirjoitus, joissa pohditaan nimenomaan keuhkolääkäriyhteisön vastuuta mm. aikaisen diagnoosin aikaansaannissa ja hoitojen varmistamisessa (mm. pernaruton ja isorokon uhatessa tai uusien myrkyllisten kemiallisten aineiden levittäessä tuhoaan). Yhteiskuntamme lienee varsin haavoittuva tällaisten uhkien edessä; näin etenkin, jos asiaa ei tiedosteta tai sitten salaillaan. Pahimmillaan on edessä sosiaalinen paniikki, mitä voitaneen estää tutkimuksella ja varautumisella ao. uhkiin.

Hannu Puolijoki

Vasta riittävä ACE:n annos hyödyttää aikuisdiabeetikkoa

ACE:n estäjät vähentävät diabeettisen nefropatian etenemistä, ja tämä näkyy albuminurian vähenemisenä. Sama vaikutus on sekä suurilla että pienillä ACE:n annoksilla, mutta toistaiseksi on näyttöä vain suurten ACE:n annosten sydän- ja verisuonisairastuvuutta vähentävästä vaikutuksesta. DIABHYCAR-tutkimuksessa selvitettiin, vähentääkö myös pieni ACE:n annos sydän- ja verisuonitapahtumia.

Robert Paul

Ohjattu interventio vähentää vanhusten itsetuhoajatuksia

Myös vanhusten itsemurhat ovat varsin yleisiä. Masennus on yleisin itsemurhan riskitekijä, joten on oletettavaa, että tehokkaalla masennuksen hoidolla voidaan vähentää itsetuhoisuutta. Amerikkalaisessa perusterveydenhuoltoon kohdistuvassa monikeskustutkimuksessa selvitettiin masennuksen hoitosuositukseen perustuvan interventio-ohjelman vaikutusta yli 60-vuotilaiden, kliinisestä masennuksessa kärsivien itsetuhoajatusten määrään ja masennukseen itseensä yhden vuoden aikana. Interventioryhmään kuuluvat lääkärit koulutettiin käyttämään perusterveydenhuoltoon sovellettua vanhusten masennuksen hoitosuositusta, joka ensivaiheessa suositteli serotoniinin takaisinoton estäjälääkkeen aloittamista ja toissijaisesti, mikäli potilas ei lääkitystä halua, interpersoonallista terapiaa. Vähäisten interaktioiden vuoksi suosituslääkkeenä oli sitalopraami. Tämän lisäksi erityiset depressiohoitajat pitivät säännöllisesti yhteyttä potilaisiin, seurasivat oireiden kehittymistä ja lääkkeen ottoa ja antoivat tarvittaessa interpersoonallista terapiaa. Verrokit eivät saaneet depressiohoitajien tukea eikä heidän lääkäreitään koulutettu vastaavasti. Hoidosta jäi pois 31 % molemmissa ryhmissä. Sen sijaan interventioryhmän potilaat saivat enemmän hoitoa masennukseensa, heidän itsetuhoiset ajatuksensa vähenivät enemmän, heidän masennusoireensa paranivat nopeammin ja täysin toipuneiden osuus oli suurempi kuin tavanomaisen hoidon saaneilla. Tutkijat saattoivatkin päätellä, että depressiohoitajien tukema masennuksen hoitointerventio lisää oleellisesti vanhusten masennuksesta vapaata aikaa ja parantaa siten myös heidän elämänlaatuaan. Samansuuntaisia tuloksia on muitakin, joten tällaista hoito-otetta voi suositella myös meidän perusterveydenhuoltoomme.

Raimo K.R. Salokangas

Joka kolmannella naisopiskelijalla genitaalien papilloomavirusinfektio

-Genitaalien papilloomavirusinfektioiden esiintyvyys on korkea. Papilloomavirukset (HPV) ryhmitellään ns. pienen riskin tai suuren riskin viruksiin sen mukaan, onko niillä yhteyttä kohdunkaulan syöpään ja sen välittömiin esiasteisiin. Selvitimme HPV-infektioiden esiintyvyyttä pääkaupunkiseudun naisopiskelijoiden keskuudessa.

Eeva Auvinen - Marja Niemi - Christian Malm - Robert Zilliacus, Anu Trontti - Rita Fingerroos - Matti Lehtinen - Jorma Paavonen

Avoin artikkeli Alkuperäis­tutkimus 14/2004 Kommentteja

Tupakkariippuvuuden etiologia ja tupakoinnin keskeiset terveydelliset vaikutukset

-Tupakointi on tärkein ennaltaehkäistävissä oleva keuhko- ja sydänsairauksien aiheuttaja. Tupakansavun sisältämät kemikaalit aiheuttavat solutasoisia muutoksia mm. hengityselimistössä, lisäävät veren hyytymistä ja siten tromboosiriskiä ja vaikuttavat hemodynamiikkaan. Lisäksi tupakansavun häkä on haitallinen sekä hengitysteille että verenkierrolle.

Taru Mustonen - Juha Mustonen - Tuomo Kava

Sars - uusiin uhkiin valmistautumista

-Kansainvälisen sars-epidemian aiheuttama toiminta Suomessa antoi arvokasta kokemusta odottamattomien tartuntatautiuhkien torjumiseen ja korosti varautumisen merkitystä. Uusien tutkimustietojen tulkinta, niiden käytäntöön soveltaminen, suositusten ja ohjeiden päivittäminen sekä viestintä yleisölle olivat suuri haaste viranomaisille.

Petri Ruutu - Outi Lyytikäinen - Markku Kuusi - Pekka Nuorti, Maija Lappalainen - Heli Siikamäki - Kaisa Huotari, Sars-Yhteistyöryhmä

Bioterrorismi

Yliopistollisen keskussairaalan mikrobiologian laboratorion lääkäri soittaa Kansanterveyslaitoksen infektiolääkärille kertoakseen, että neljän potilaan veriviljelynäytteistä on lyhyen ajan sisällä löytynyt epätavallinen mikrobi. Kyseisen mikrobin aiheuttamia sepsiksiä tavataan Suomessa normaalivuosina vain 3-5 ja yleensä potilailla, joilla on jokin vakava perustauti. Nyt potilaat olivat perusterveitä työikäisiä henkilöitä. Ensimmäisessä haastattelussa ei oltu saatu viitteitä mahdollisesta tartuntalähteestä tai -tavasta. Viisi päivää myöhemmin sairaalaan otetaan uusi potilas, jolla on septisen kuumeen lisäksi niveltulehdus. Sekä veriviljelystä että nivelpunktaatista kasvaa jälleen sama mikrobi. Potilaita tulee seuraavina päivinä vielä neljä lisää, ja heidän kertomansa mukaan myös muilla perheenjäsenillä oli ollut kuumetta ja kurkkukipua. Muissa sairaanhoitopiireissä ei todeta samanlaisia tautitapauksia. Uudessa haastattelututkimuksessa päästään mahdollisen alkulähteen jäljille, ja mikrobiologinen analyysi vahvistaa epäilyn. Melko harvinainen ulkomainen herkkuruoka vedetään nopeasti markkinoilta. Uusia tapauksia ilmenee seuraavalla viikolla vielä muutamia.

Pauli Leinikki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030