Mies haluaa aina - vai haluaako?

Tasa-arvovaltuutetulla olisi tänä päivänä selviteltävää myös seksuaalihäiriöiden hoidollisten keksintöjen suhteen, ainakin miesten erektiohäiriön hoitomuotojen aiheuttamaan tutkimusbuumiin. Viimeisten 20 vuoden aikana tästä miesten ongelmasta on syntynyt valtava määrä niin tieteellistä, uraauurtavaa tekstiä muun muassa erektion fysiologiasta, etiologiasta ja insidenssistä kuin myös kaikki tiedotusvälineet kattavaa, osin kaupallisten ylilyöntien värittämää selkoinformaatiota hoitomuotojen mahdollisuuksista. Tähän ovat syyllistyneet sekä lääketehtaat että toisaalta asiaa ymmärtämättömät tiedotusvälineet. Miesten siitin ja erektio ja sen puute on nostettu tabujen pimennosta kirkkaisiin parrasvaloihin. Siksi jopa osa kollegoista ja kansalaisista on kokenut, että lööpit rinnastavat erektiohäiriön sen runsaan esiintyvyyden takia vakaviin somaattisiin sairauksiin kuten paksusuolen syöpään tai diabetekseen. Herää syystäkin kyyninen epäily, että eipä taida tuokaan pitää paikkaansa, markkinamiesten hommaa...

Pekka Kunelius

Valtuuskunnan voimasuhteet muuttuivat hieman

Lääkäriliiton valtuuskunnan (2007-2009) alustava vaalitulos on selvillä. Alustavan tuloksen mukaan perusterveydenhuollon vaalirengas sai 1 816 ääntä, joilla tuli valituksi 11 lääkäriä. Vuonna 2003 valitussa valtuuskunnassa perusterveydenhuollon vaalirenkaalla oli 13 edustajaa. Erikois-, sairaala- ja yksityislääkärien vaalirengas sai yhteensä 4 914 ääntä, joilla pääsi läpi 30 lääkäriä eli yksi enemmän kuin nyt istuvassa valtuuskunnassa. NLY! -vaalirengas keräsi 3 181 ääntä, jotka nostivat valtuuskuntaan 19 lääkäriä eli niin ikään yhden enemmän kuin kuluvalla valtuuskuntakaudella. Yhteensä vaalissa annettiin 9 911 ääntä.

Tanja Hannus

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 44/2006 Kommentteja

Joustava työaika tärkeää vuokratyötä tekeville lääkäreille

Mahdollisuus valita oma työaikansa on keskeisimpiä syitä siihen, miksi lääkärit tekevät vuokratyötä. Myös vaihtelu ja ansiomahdollisuudet painavat vaakakupissa, kun vuokratyöhön hakeudutaan. Vuokralääkärit työskentelevät keskimäärin 40 tuntia viikossa, ja he ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä työhönsä. Tällaisia tuloksia saivat Tampereen yliopiston tutkijat Tiina Tiilikka ja Hannele Palukka tutkimuksessaan, jossa he selvittivät sitä, millaiseksi terveydenhuollon vuokratyöntekijät kokevat oman asemansa ja toimintansa hyvinvointipalvelurakenteen murroksessa.

Ulla Toikkanen

Avoin artikkeli Ajan­kohtai­sta 44/2006 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030