78647 osumaa

Nefrologian historiaa

Tieteelliset edistysaskeleet ovat yleensä vastauksia yksinkertaisiin ja arkipäiväisiin kysymyksiin. Ymmärrettävästi jo antiikin aikana ihminen pohti virtsatessaan kehon sisältä päivittäin tulevan nesteen alkuperää ja merkitystä. Munuaisten osuus virtsanmuodostuksessa ymmärrettiin myöhäisantiikin aikana, mutta elimen mikrorakenne vasta satoja vuosia myöhemmin. Vähitellen munuaisen anatomia ja toiminta opittiin tuntemaan niin hyvin, että elin pystyttiin koneellistamaan.

Mikko Huhtamies

Makeannälästä alkoholisoitumisalttiuden testi?

Äskettäin julkaistu amerikkalaistutkimus, jonka juuret johtavat Alkon biolääketieteen osaston (nykyisin Kansanterveyslaitoksen alkoholitutkimusyksikkö) tuloksiin, osoitti, että makeasta pitävät ihmiset näyttävät pitävän myös alkoholista. American Journal of Psychiatryssa julkaistussa tutkimuksessa (1) verrattiin alkoholistimiesten ja muiden kuin alkoholistien mieltymyksiä ja havaittiin, että alkoholistit pitivät tilastollisesti merkittävästi enemmän hyvin makeasta juomasta. Pikaisesti tarkastellen asia saattaa vaikuttaa kuriositeetilta, mutta havainnoilla on laajemmin katsoen myös tutkimus-, terveys- ja alkoholipoliittinen ulottuvuus.

Hannu Alho, Kalervo Kiianmaa

MS-taudin diagnosoinnin uudet haasteet

Multippeliskleroosin diagnosointi on edelleen haaste, vaikka uusien magneettikuvausmenetelmien ansiosta saadaan entistä tarkempaa tietoa taudin aktiivisuudesta ja leesioiden laaja-alaisuudesta. Koska uusien lääkehoitojen avulla voidaan hillitä MS-tautia, on diagnoosin oltava tarkka ja riittävän varhainen. Tampereella tehdyn retrospektiivisen tutkimuksen perusteella suositellaan MS-taudin diagnostisiksi tutkimuksiksi kliinisen tutkimuksen lisäksi aivojen magneettikuvausta, joka kuvantaa MS-plakit sekä likvori-analyysiä, mistä intratekaalisen IgG-tuotannon määritys ja oligoklonaalisten vyöhykkeiden tutkiminen isoelektrisellä fokusoinnilla ovat hyödyllisimpiä. Yhdenmukaisen diagnostisen käytännön toivotaan karsivan epäoleellisia tutkimuksia ja hillitsevän kustannuksia.

Maritta Ukkonen, Prasun Dastidar, Irina Elovaara

Kolonoskopia vai kolonografia?

Kolonoskopia on turvallinen ja tehokas paksusuolen tutkimus, jonka käyttö on viime vuosina lisääntynyt muun muassa indikaatioiden väljentymisen vuoksi. Se on herkempi ja spesifisempi kuin kolonografia ja kun tähystyksessä voidaan samalla tehdä toimenpiteitä, sen käyttö tulee osin myös taloudellisemmaksi ja potilaalle helpommaksi. Kolonoskopia olisikin usein hyödyllinen ensisijaisena tutkimuksena varjoainekuvauksen sijasta. Sen saatavuus on kuitenkin rajallinen, ja tähystystä joudutaan käyttämään valikoiden tärkeimpiin aiheisiin. Näistä kolorektaalisyövän riskiryhmien seulonnassa ja seurannassa kolonoskopia on korvaamaton.

Ilkka Krekelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat