75805 osumaa

Uusi puheenjohtaja Björn Eklund: Lääkärien ja potilaiden edunvalvoja

Lääkäriliiton uudeksi puheenjohtajaksi on tämän vuoden alusta valittu elinsiirtokirurgi Björn Eklund HYKS:in Kirurgisesta sairaalasta. Hän on toiminut useita vuosia paitsi liiton valtuuskunnassa ja hallituksessa myös eettisten periaatekysymysten valiokunnassa sekä palkka- ja edunvalvontavaliokunnan puheenjohtajana. Liiton puheenjohtajana Eklund on eniten huolissaan jäsenten työllisyystilanteen huononemisesta. Lääkärinä hän korostaa tehtäväänsä potilaiden asioiden ajajana: potilailla tulee olla oikeus tarvitsemaansa hoitoon kaikissa tilanteissa ja heidän valinnanvapauttaan tulee kunnioittaa.

GK-kansalaisjärjestö Bangladeshissä yhteistyökumppanina

Bangladesh: maailman köyhimpiä ja tiheimmin asuttuja maita Bengalinlahden pohjukassa, 120 miljoonaa ihmistä alueella, joka on noin kolmannes Suomen pinta-alasta. Viljavaa suistomaata, riisistä saadaan kaksi satoa, jos kastelu pystytään hoitamaan. Tulvat ja hyökyaallot tekevät aika ajoin suurta tuhoa. Työttömyys 50 %:n luokkaa. Lapsikuolleisuus vielä yli 125/1 000, ripuli ja keuhkokuume tärkeimpinä syinä. Lääkäreitä 18 000, lääkärikoulutusta viidessä yliopistossa. Suomen kahdenvälisen yhteistyön kohdemaita vuoteen 1993 asti, nyt pudonnut listoilta.

Pirjo H. Mäkelä

SYSTAT-tilasto-ohjelmiston käyttäjäystävälliset versiot

SYSTAT on jo vuosia markkinoilla ollut ammattimaisten käyttäjien tilastotieteellinen ohjelmisto. Alunperin se tehtiin toimimaan suurtietokoneympäristöille tyypillisellä komentorivipohjaisella käyttöliittymällä, joka tekee mahdolliseksi toteuttaa analyysit eräajona. Nykyään ei tilastoanalyysejä juuri tehdä eräajoina, koska tehokkaat mikrotietokoneet pystyvät suoriutumaan vaativistakin laskutoimituksista suhteellisen lyhyessä ajassa. Nykyaikainen käyttäjä haluaa nähdä tulokset välittömästi, jotta hän voi muokata analyysejään ja tutkia aineistoaan yhä uusilla tavoilla. Tämä on johtanut siihen, että viime vuosina on valikko- ja ikonipohjainen graafinen käyttöliittymä syrjäyttänyt perinteisen komentorivipohjaisen käyttöliittymän. Tämä muutos näkyy tilastotieteellisissä ohjelmistoissa siten, että ne painottuvat yhä enemmän tiedon visualisointiin ja interaktiivisiin analyyseihin.

Markkinoilta katoavat lääkkeet

Ylilääkäri Yrjö Qvarnberg on osunut ajankohtaiseen lääkeasiaan (SLL 36/93, s. 3649). Kotimainen lääketeollisuus on useamman vuoden aikana rationalisoinut tuotteistoaan. Eteen on tullut tilanteita, että ainoa maan rajojen sisäpuolella valmistettu tietyn indikaation tai vaikuttavan aineen lääkevalmiste on jäämässä pois tuotannosta. Päätös on valmistajan harkinnassa, eikä viranomaisella ole käytössä keinoja velvoittaa lääkeyritystä pitämään tiettyä tuotetta kaupan. Ainoa keino on ollut hakemuksesta vapauttaa myyntiluvan haltija vuosimaksusta. Vapautus 5 000 mk:n suuruisesta vuosittaisesta maksusta ei aina ole riittävä houkute pitää kaupan valmistetta, jonka markkinat ovat pienet, valmistussarjat pienet ja hinta halvemmasta päästä (johtuen hintavalvonnasta). Aivan sama asia koskee myös ulkomaisia valmisteita, joiden myynti on vähäistä. Joissakin tapauksissa on valmistetta pidetty saatavilla lääkäreiden, lääkärijärjestöjen tai viranomaisten toivomuksesta.

Lapsuus ja nuoruus eivät ole sama asia

Kollega Jorma Piha perustelee kirjoituksessaan Suomen Lääkärilehdessä (35/93) väitettään siitä, että lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria olisivat yksi ja sama kliininen erikoisala. Tästä perusväittämästään hän edelleen esittää nuorisopsykiatrian suppean erikoisalan integroimista osaksi lastenpsykiatriaa. Hänen perustelunsa ovat kaikki puhtaan hallinnollisia - ja sellaisenaankin virheellisiä - eivätkä ne perustu kliinisiin tai teoreettisiin näkökohtiin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030