75801 osumaa

Oikaisu

Suomen Lääkärilehden numerossa 35/93 sivuilla 3465-3469 julkaistussa artikkelissa 'FINMONICA-tutkimuksen tuloksia II: Sepelvaltimotautikohtausten sairaalahoidot 1980-luvulla', Palomäki P ym, oli kaksi painovirhettä. Kuvioissa 3-4 olevat diagnoosikoodit olivat julkaistun tekstin mukaan 411-413, oikeat koodit ovat 411-414, kuten varsinaisessa tekstissä oli mainittu. Kaikissa kuvioissa 1-4 alin ikäluokka oli virheellisesti merkitty < 85 v, sen tulee olla < 65 v, jonka jälkeen kuvion selite tulee ymmärrettäväksi. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.

20.12.1993 Laman vuosi 1993

Vuoden lähetessä loppuaan on tapana mietiskellä, mitä kulunut vuosi on tuonut tullessaan. Muutama vuosi sitten koettiin valtaisa Itä-Euroopan kansoja ja valtioita koskenut mullistus. Tänä vuonna Venäjän valtarakenteissa kuohui presidentin ja vanhoillisen parlamentin ottaessa mittaa toisistaan. Presidentti Jeltsinin voitto merkinnee sitä, että Venäjä astuu pitkän askeleen kohti demokratiaa. Järjestettävät parlamenttivaalit tulevat tuskin olemaan länsimaisesti ajatellen täysin "tyylipuhtaat", mutta demokraattisemmat kuitenkin kuin yhdetkään aikaisemmin tässä maassa järjestetyt vaalit. Oman turvallisuutemme kannalta Venäjällä tapahtuvaa kehitystä on pidettävä myönteisenä.

20.12.1993 Lågkonjunkturens år 1993

När årsskiftet närmar sig är tiden mogen för några reflektioner om vad året fört med sig. För några år sedan upplevde vi den enorma omvälvningen i Östeuropa. I år riktades uppmärksamheten på maktkampen i Ryssland då presidenten och det konservativa parlamentet mätte sina krafter. President Jeltsins seger innebär sannolikt att Ryssland tog ett stort steg i riktning mot demokrati. Parlamentsvalet kommer knappast att vara helt "stilrent" ur västlig synpunkt, men i varje händelse mer demokratiskt än något annat tidigare val i landet. Med hänsyn till vår egen säkerhet måste utvecklingen i Ryssland betecknas som positiv.

20.12.1993 Bordellit ja kansan moraalinen tila

Eestissä harkitaan vakavasti bordellien laillistamista. Laillistamisella uskotaan saatavan nykyistä parempi valvonta kaupalliseen seksiin ja siihen lieveilmiönä liittyvään rikolliseen toimintaan. Ilotalojen laillistamisen uskotaan johtavan myös sukupuolitautien nykyistä parempaan hallintaan. Seksi Eestissä olisi tämän jälkeen turvallisempaa. Joukkoviestimien mukaan myös Suomessa eräät ministerit olisivat lämpiämässä bordelleille. Aiheet laillistetulle prostituutiolle olisivat samat kuin Eestissäkin esitetyt.

Sydäninfarktin sekundaaripreventio

Sepelvaltimotaudin tunnetut riskitekijät, tupakointi veren rasva-aineenvaihdunnan häiriöt sekä kohonnut verenpaine ovat keskeisiä sydäninfarktin sekä primaari- että sekundaaripreventiossa. Sepelvaltimotaudin toteamisen yhteydessä tulee tarkistaa ennalta ehkäisevän lääkehoidon tarve. Kohonnut verenpaine hoidetaan riittävän tehokkaalla lääkityksellä, ja poikkeavat seerumin rasva-arvot ovat kolesterolipitoisuutta pienentävän lääkehoidon aihe. Muita lääkkeitä, joilla sepelvaltimotautipotilaan ennustetta voidaan parantaa, ovat nykytiedon mukaan beetasalpaajat ja asetyylisalisyylihappo. ACE-estäjien asema sydäninfarktin sekundaaripreventiossa arvioitaneen viimeaikaisten tutkimustulosten pohjalta uudestaan.1)

Matti Nikkilä

Poistoilmoitusrekisteriin ja FINMONICA-sydäninfarktirekisteriin perustuvien sydäninfarktin ilmaantuvuusarvioiden vertailu

Sairaalassa hoidettujen sydäninfarktikohtausten ilmaantuvuuden kehityssuunnat olivat poistoilmoitusrekisterin ja FINMONICA-sydäninfarktirekisterin perusteella laskettuina varsin yhdenmukaiset. Tutkijat toteavat, että poistoilmoitusrekisteriä voidaan tietyin varauksin käyttää kyseisten sepelvaltimotautitapahtumien epidemiologiseen seurantaan. Kliinisen diagnoosikäytännön mahdollisten muutosten vaikutus poistoilmoitusrekisterin sisältöön olisi arvioitava määrävälein.

Markku Mähönen, Heikki Miettinen, Kalevi Pyörälä, Jaakko Tuomilehto Anu Molarius, Matti Arstila, Esko Kaarsalo, Matti Ketonen Kari Kuulasmaa, Seppo Lehto, Harri Mustaniemi, Matti Niemelä Pertti Palomäki, Veikko Salomaa, Jorma Torppa, Tapio Vuorenmaa

Bentsyylipenisilliini ja tinidatsoli kerta-annosprofylaksiana ennalta suunnittelemattomissa keisarileikkauksissa

Kätilöopiston sairaalassa selvitettiin, voidaanko bentsyylipenisilliinin ja tinidatsolin profylaktisella kerta-annoksella vähentää ennalta suunnittelemattomien keisarileikkausten jälkeisiä tulehduksia niillä potilailla, joilla tulehdusriski on suuri. Tutkimusryhmään kuului 277 potilasta, joille synnytyksen oltua pitkään käynnissä ja lapsiveden mentyä tehtiin keisarileikkaus. Puolet sai antibioottiprofylaksian leikkauksen aikana. Penisilliinin ja tinidatsolin kerta-annosprofylaksia vähensi selvästi keisarileikkauksen jälkeisiä tulehduksia. Suurin tulehdusriskiä lisäävä tekijä oli synnytyksen pitkittyminen ennen leikkausta.

Hannele Savonius, Martti Gummerus

Psykosomaattinen amalgaamioireyhtymä on haaste lääkärille

Psykosomaattisen amalgaamioireyhtymän erottaminen toksisesta amalgaamisairaudesta on haaste lääkärille. Kokeneen psykologin tekemä testaus auttaa usein asian selvittämisessä. Koska psykosomaattisen oireyhtymän syyt ovat suuta syvemmällä, oireisto ei parane paikkojen vaihdolla. Usein tarvitaan psykoterapiaa, ja myös psykoanalyysin sopivuutta olisi syytä harkita.

Erkki Jukarainen

Mies, hedelmättömyys ja keinohedelmöitys

Miehen hedelmättömyys asettaa miehen ja koko parisuhteen kovalle koetukselle. Erityisesti parisuhteen ulkopuolisen luovuttajan spermalla suoritettava keinohedelmöitys on usein miehelle henkisesti vaikea paikka. Jotta lapsettomuushoitoon liittyvä salailu vähenisi ja uudet perheenperustamistavat olisi helpompi hyväksyä, olisi yhteiskunnan käsitysten perheestä ja vanhemmuudesta muututtava.

Minna Tarmi-Mattsson

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030