78661 osumaa

Nuori lääkäri -tutkimus Virossakin

Virossa on ryhdytty selvittämään nuorten lääkärien asemaa samaan tapaan kuin Suomessa on tehty Lääkäri 93 ja Lääkäri 88 -tutkimuksissa. Tarton yliopiston kansanterveystieteen laitoksen professori Astrid Saava, apulaisprofessori Taie Kaasik ja assistentti Alar Sepp ovat käynnistäneet Noor Arst -projektin selvittääksen nuorten lääkärien koulutusta, työelämää ja elämäntilannetta Virossa.

Uutiskirje Yhdysvalloista

Virkatöissä olevien lääkärien ansiot ovat nyt ensimmäistä kertaa jääneet paikalleen tai alkaneet laskea. Detroitissa sijaitseva William Mercer Inc. tutki 191 organisaation palveluksessa olevien lääkärien palkkoja viime vuodelta. Ryhmäpraktiikoiden, sairaaloiden ja HMO-järjestelmien palveluksessa toimivat lääkärit ansaitsivat viime vuonna keskimäärin 145 000 dollaria, mikä on 2,3 % vähemmän kuin edellisvuonna. Kolmen edellisen vuoden aikana lääkärien vuosipalkat ja bonukset ovat nousseet noin 10 000 dollaria vuosittain. Palkankorotuksia jaettiin viime vuonna harvemmissa työpaikoissa kuin aiemmin ja korotus oli pienempi kuin edellisvuosina. Tosin perushoidon lääkärien ansiot kasvoivat viime vuonna keskimääräistä enemmän, 7 %.

Tuula Fabrizio

"A new era in vaccinology"

This was how the New York Academy of Sciences subtitled a scientific meeting held in the second week of April this year on genetic immunization or "naked DNA vaccination," as it is sometimes called. It underscores the revolutionary nature of a discovery made only a few years ago - that genes can be given to people to provide them with a "do-it-yourself" method of producing their own vaccines in their own bodies. And the discovery was made by pure chance.

John Maurice

Paasto psykiatrisena hoitomuotona

Historian alkuajoista nykyaikaan saakka suhtautumisessa ruokaan ovat kietoutuneet toisiinsa demonologinen, mytologinen ja materialistinen suhtautumistapa. Eri uskontojen piirissä on laadittu monenlaisia ruokailu- ja ruuasta kieltäytymisen ohjeita. Ruokia on luokiteltu haitallisiksi ja hyödyllisiksi sekä eettisten seikkojen, aikakaudella hallitsevan tieteellisen vakaumuksen että tiedon perusteella. Ravinnon ja paaston kautta on yritetty päästä ruumiilliseen ja sielulliseen hyvinvointiin, eheyteen ja valaistumiseen. Muinainen idea puhdistumisesta on vielä hiljattain yrittänyt löytää jalansijaa psykiatriassa ja pysynee hengissä nykypäivänäkin.

Meelis Papp

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat