Lääkäriliiton virkaehtosopimustavoitteet

Nyt solmittava virkaehtosopimus on ensimmäinen, joka tehdään uuden työaikalain aikana. Työaikalaki tuo mukanaan lääkärien perustyöaikaa ja päivystystyötä koskevia kattoja. Tämä vaikuttaa lääkärien ansioihin ja edellyttää palkkarakenteen uudistamista. Lääkäriliiton hallitus vahvisti 30.1.98 seuraavat virkaehtosopimustavoitteet, jotka jätettiin valtakunnansovittelijalle ja Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle lakkovaroituksen antamisen yhteydessä.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 4b/1998 Kommentteja

Lakkautus uhkaa edelleen lähes puolta erikoisaloista

Opetusministeriö on jo yli kahden vuoden ajan valmistellut erikoislääkäritutkintoasetuksen uudistamista. Uudistamistyön lähtökohdiksi on mainittu väestön terveystarpeet sekä EU:n säädökset, joiden tavoitteena on tutkintojen vastavuoroinen tunnustaminen ja lääkärityövoiman vapaa liikkuvuus. Kesällä 1996 opetusministeriön EU-erikoislääkärityöryhmä eli ns. Ahosen työryhmä antoi oman ehdotuksensa erikoislääkärikoulutuksen uudistamisesta. Työryhmä ehdotti erikoisalojen lukumäärän vähentämistä 92:sta 46:een sekä lukuisia koulutuksen rakenteeseen, kestoon ja sisältöön liittyviä parannusehdotuksia. Lääkäriliitto, lukuisat muut lääkärijärjestöt ja opetusministeri Olli-Pekka Heinonen olivat samaa mieltä siitä, että työryhmän ehdotukset koulutuksen laadun parantamisesta olivat kannatettavia, mutta suunnitelma erikoisalojen karsimisesta aivan liian laaja.

Kati Myllynäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 3/1998 Kommentteja

Lääkäriliiton hallitus 5.1.98 Ratkaisuun pyritään neuvottelemalla

Lääkäriliiton uusi hallitus kokoontui loppiaisaattona käsittelemään neuvottelutilannetta. Liitto oli jäänyt joulukuun puolivälissä syntyneen tuloratkaisun ulkopuolelle, sillä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tarjoama sopimusluonnos ei miltään osin vastannut liiton tavoitteita ja olisi merkinnyt lääkärien palkankorotusten jäämistä alle tupotason. Hallituksen kokouksessa 5.1.98 päätettiin vakavasti jatkaa neuvotteluja KT:n kanssa pyrkien niissä tulokseen valtuuskunnan ylimääräiseen kokoukseen 21.1.98 mennessä.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 3/1998 Kommentteja

Lääkäriliiton keskeiset tavoitteet

Lääkäriliiton tavoitteena on palkkarakenneuudistus, jolla sairaalalääkärien palkkauksen painopiste siirretään perustyöajan ansioihin. Tarve peruspalkan nostoon johtuu toisaalta lääkärien palkkojen jo vuosikymmeniä jatkuneesta heikkenemisestä yleiseen ansiotasoon verrattuna, toisaalta työaikalain voimaantulosta. Työaikalaki rajoittaa päivystyksiä ja progressiivisen korvausjärjestelmän takia kokonaisansioiden lasku uhkaa muodostua suuremmaksi kuin työajan lyhennys. Työaikalaki ei saa johtaa kokonaisansioiden laskuun, vaan päivystyskorvausten menetys on kompensoitava peruspalkan tuntuvalla korotuksella.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 3/1998 Kommentteja

Lääkäripäivien avajaispuheet: Erilaisia näkemyksiä terveydenhuollon tilasta

Valtiovallan tervehdyksen Lääkäripäivien avajaisiin tuonut ministeri Sinikka Mönkäre esitteli ajankohtaisia terveydenhuollon kehittämishankkeita hyvin positiiviseen ja optimistiseen sävyyn, kun taas Lääkäriliiton puheenjohtaja Kati Myllymäen näkemys terveydenhuollon tilasta oli selvästi kriittisempi. Molemmat sivusivat puheissaan lääkärien vaikeaa sopimustilannetta ja esittivät toivomuksen, että neuvotteluissa päästäisiin hyväksyttävään ratkaisuun ilman työtaistelua.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 3/1998 Kommentteja

Yksityissektorin edunvalvontaa tehostettava

Edunvalvontatyö mielletään usein tapahtuvaksi pääasiassa julkisella sektorilla, jossa on järjestäytynyt työnantajapuoli, ja suuret linjat sovitaan valtakunnan tasolla. Joistakin asioista joudutaan usein sopimaan paikallisesti, jolloin lääkärikuntaa edustaa pääluottamusmies. Yksittäinen julkisen sektorin lääkäri joutuu varsin harvoin konkreettisesti osallistumaan neuvotteluihin. Edunvalvonta on hyvin organisoitunutta. Toisin on yksityissektorilla. Siellä jokainen lääkäri joutuu itse huolehtimaan eduistaan.

Risto Lantto

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 1-2/1998 Kommentteja

Hallituksen päätöksiä 11.12.97: KT:n sopimustarjous torjuttiin

Lääkäriliiton hallitus päätti suositella samana päivänä kokoontuvalle valtuuskunnalle Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta saadun sopimusluonnoksen hylkäämistä. Kuntatyönantajan tarjous sisälsi lukuisia huononnuksia nykyiseen virkaehtosopimukseen verrattuna ja olisi merkinnyt lääkärien palkankorotusten jäämistä alle tupotason. Liiton tavoitteleman palkkarakenneuudistuksen asemasta KT esitti lukuisia huononnuksia nykyiseen lääkärisopimukseen verrattuna.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 1-2/1998 Kommentteja

Nytt från fullmäktige och styrelsen Läkarförbundet utanför inpouppgörelsen - förhandlingarna fortsätter

Läkarförbundets fullmäktige som inkallats till extra möte den 11 december förkastade enhälligt Kommunala arbetsmarknadsverkets förslag till läkaravtal för åren 1998-99. Avtalsbudet innehöll så många försämringar jämfört med nuvarande läkaravtal att löneförhöjningarna totalt sett hade stannat under inponivån. Alla lönestrukturförändrande element som man förhandlat om under hösten saknades i avtalsbudet.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 1-2/1998 Kommentteja

Lääkäriliiton valtuuskunta: Tavoitteista ei tingitä - palkkarakenneuudistus on toteutettava

Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui joulukuussa tiiviiseen tahtiin neuvottelutilanteen takia. Valtuuskunta oli tulopoliittisen sopimuksen määräpäivänä 11.12.97 kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen, jossa kuntatyönantajan sopimusluonnos yksimielisesti hylättiin. 12.-13.12.97 pidetyssä valtuuskunnan varsinaisessa syyskokouksessa todettiin, että alkamassa on liiton edunvalvonnan kannalta ratkaisevan tärkeä vuosi. Lääkäriliiton keskeiseksi tavoitteeksi tällä neuvottelukierroksella asetettiin jo viime keväänä palkkarakenneuudistus, jolla sairaalalääkärien palkkauksen painopiste siirretään päivystyksestä peruspalkkaan. Uudistus on välttämätön, sillä työaikalaki rajoittaa päivystyksiä ja progressiivisen korvausjärjestelmän takia kokonaisansioiden leikkaukset uhkaavat muodostua jopa suuremmiksi kuin työajan lyhennys. Liitto vaatii, että työaikalain vaikutukset on kompensoitava perustyöajan ansioiden tuntuvalla korottamisella.

Marit Henriksson

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 1-2/1998 Kommentteja

TUPO or not to be

Lääkäriliiton hallitus ja toimisto valmistautuvat valtuuskunnan kokoukseen ja samalla neuvottelut uudesta lääkärisopimuksesta ovat loppusuoralla. Akavassa Lääkäriliitto äänesti tulopoliittista sopimusta vastaan 26.11., koska omat kynnyskysymyksemme työajan ja perustyöajan palkkatason suhteen olivat siinä vaiheessa vielä täysin auki. Niin sanottu solidaarinen ratkaisu suosii jälleen kerran pienituloisia sekä korotuksissa että verotuksessa. Jo pitkään akateemisissa piireissä kaivattu tunnustus koulutuksesta ja vastuusta jäi jälleen kerran saavuttamatta. Suomalainen palkkahaitari kapenee entisestään, miksi siis kouluttaa itseänsä velkarahalla ja omalla ajallaan? Veroratkaisu taas näyttää olevan lähinnä inflaatiotarkistuksen luontoinen ja sitä paitsi kiinteistövero näyttäisi olevan kiristymässä. Julkisia viranhaltijoita huolettaa lisäksi 150 kunnan jo tekemä päätös lomautuksista.

Kati Myllymäki

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 36/1997 Kommentteja

Lääkärit sopimukseen vai ei? Vastaus lehden välissä olevassa pikatiedotteessa

Tätä Lääkärilehteä kirjoitettaessa oli Lääkärisopimuksen kohtalo auki. Tulopoliittisesta sopimuksesta oli syntynyt neuvottelutulos 26.11.97, jonka kaikki keskusjärjestöt hyväksyivät, äänestyksen jälkeen myös Akava. Lääkäriliitto oli äänestänyt Akavan hallituksessa tuporatkaisun hyväksymistä vastaan, koska liiton keskeiset tavoitteet eli työaikalain aiheuttamien ongelmien korjaaminen ja peruspalkan korottaminen oli jätetty siinä kokonaan vaille huomiota.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 36/1997 Kommentteja

Valtion VES-neuvottelut käynnistyneet

Valtionsektorilla on aloitettu virkaehtosopimusneuvottelut tulopoliittisen sopimuksen mukaisen raamin pohjalta. Tätä kirjoitettaessa muutama päivä ennen tuporatkaisun lopullista vahvistamista näytti siltä, että valtionsektori on kokonaisuudessaan liittymässä tulopoliittiseen sopimukseen. Näin ollen valtion palveluksessa olevia lääkäreitä koskevat neuvottelut jatkunevat riippumatta siitä, onnistuuko Lääkäriliitto kuntapuolelle saamaan tavoittelemansa palkkarakenneuudistuksen ja liittyykö liitto tupoon. Tämän lehden välissä olevassa pikatiedotteessa selostetaan ajankohtainen sopimustilanne.

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 36/1997 Kommentteja

Suomen Lääkäriliiton patologian laatutunnus - uudet vaatimukset ja suositukset

Suomen Lääkäriliiton laatuneuvosto myönsi 12.6.95 ensimmäiset patologian laatutunnukset 12 yksikölle. Asiantuntijana ja hakemusten arvioijana toimi International Academy of Pathologyn (IAP) Suomen osaston laadunvarmistustyöryhmä. Toiminta on laajentunut niin, että tällä hetkellä jo 24:llä joko julkisella tai yksityisellä patologian yksiköllä on laatutunnus. Laatutunnusmenettely on aikaisemmin esitelty Suomen Lääkärilehdessä (1,2), jossa on myös kuvattu tunnuksen edellyttämää sisäistä laatuauditointia (3). Laatutunnuksen vaatimuksiin on tehty lisäyksiä, jotka astuvat voimaan 1998 alusta lähtien. Jo laatutunnuksen omaavien yksiköiden on mukautettava toimintansa uusien vaatimusten mukaiseksi, jos yksiköt haluavat tunnuksen myös vuodesta 1998 lähtien. Tässä kirjoituksessa julkistetaan uudet vaatimukset ja suositukset sekä kuvataan laatutunnusmenettelyn nykytilannetta ja hakumenettelyä.

Heikki Aho, Hannu Halila

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 36/1997 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030