Ei nimi miestä pahenna

On ollut hämmästyttävää todeta, että akateeminen sivistyneistö ei itsestäänselvyytenä osaa niin yksinkertaista asiaa kuin tervehtiminen.

"Hei, olen erikoistuva lääkäri Pauliina Paananen. Olen palannut äitiyslomalta takaisin töihin muutaman vuoden tauon jälkeen." Näillä sanoin olen aloittanut päiväni kymmeniä kertoja viimeisen parin kuukauden aikana. Vastapuolen reaktioista voisin kirjoittaa kirjan, mutta riittäköön aineisto nyt tämän verkkokommentin sisällöksi. On ollut hämmästyttävää todeta, että akateeminen sivistyneistö ei itsestäänselvyytenä osaa niin yksinkertaista asiaa kuin tervehtiminen. Kuinka vaikeaa se voi olla?

Ei, metsä ei kuulkaa vastaa niin kuin sinne huudetaan. Reaktiot täysin arkipäiväiseen esittäytymiseen ovat käsittämättömän moninaiset. Suurin osa uusista tuttavuuksista tyytyy asialliseen heihin ja tervetulotoivotukseen. Se on ihan kelpo suoritus. Heistäkin valtaosa unohtaa kuitenkin kertoa vastalahjaksi oman nimensä. Lähes yhtä suuri osa murahtaa jotakin, jos ylipäätään murahtaa. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, on ryhmä itseään todennäköisesti nokkelikkoina pitäviä kummatuksia, jotka yrittävät laukoa jotain nasevaa, mutta usein päätyvät kommenteillaan olemaan suorastaan ilkeitä. Todella monta kertaa olen kokenut, että minun olisi parempi ollut olla hiljaa ja tehdä vain työni, nimettömänä.

"Jaa, mihinkäs tyttö erikoistuu?" "Me ollaan kyllä jo tavattu." "Laita maski naamallesi." "Potilas tarvitsee nokkaletkun. Älä hitossa työnnä sitä noin syvälle, täällä on sauma, tajuatko!" "En muista sinua koskaan nähneenikään." "Älä klähmi niillä likaisilla hanskoilla joka paikkaa."

Anestesialääkärin ei ilmeisesti kuulu huudella nimeään leikkaussalin steriiliin osaan, ei ainakaan erikoistuvan lääkärin. Muistan opiskeluajoilta elävästi pääsääntöisesti tympeän vastaanoton leikkaussalissa, ja silloin pyhästi vannoinkin, etten ikinä päätyisi operatiiviselle alalle. Kohtalo kuitenkin onneksi päätti kohdallani toisin, ja saan olla erikoisalavalintaani tänä päivänä hyvin tyytyväinen.

Kandiaikoina leikkaussalin hoitajat tarjosivat raskaimman vastarinnan. On toki ymmärrettävää, että välillä pinna kiristyy jatkuvasti jaloissa pyörivää joutosakkia ohjatessa, mutta joskus töykeä sanahelinä tuntuu sietämättömältä. Yhä edelleen hankalissa tilanteissa sivustakatsojan roolissa tunnen lähinnä kiusaannusta ja myötähäpeää. Ei pidä unohtaa, että suurin osa kaikesta leikkaussalihenkilökunnasta on mukavaa, asiallisesti käyttäytyvää porukkaa. Ongelmaksi muodostuu se vähemmistöjoukko, joka jättää käytöksellään raskaimman muistijäljen.

Lääkärilehdessä kirjoitettiin juuri lääkärin sosiaalisten taitojen merkityksestä hoitosuhteessa. Potilaiden kohtaamista ja vuorovaikutustaitoja TYKS:ssä opettava kliininen opettaja Päivi Polo esitti aiheesta kiinnostavia, hyvin maalaisjärkisiä näkökohtia. "Potilaan kohtaaminen lähtee perusasioista: tervehtimisestä ja silmiin katsomisesta." Kuinka yksinkertaista! Siis siitä aivan samasta, joka työpaikallani on viime viikkoina mennyt pieleen kerta toisensa jälkeen. Uskallan toivoa, että lääkärit kohtaavat potilaansa luonnikkaammin kuin uuden erikoistuvan lääkärin. Muuten en ainakaan loisi suuria odotuksia potilas-lääkärisuhteisiin.

On hienoa, että vuorovaikutustaitoja opetetaan perusopetuksessa. Samat opit pätevät myös kliinisillä kursseilla sekä sairaalan henkilökunnan että potilaiden kanssa. Olen joutunut ojentamaan leikkaussalissa anestesiologian amanuensseja eniten juuri esittäytymisessä. Leikkaussalin nurkkaan ei voi tulla seisomaan kertomatta kuka on ja miksi on paikalla. Myös potilaalle täytyy sanoa päivää ennen kuin hyökkää tippakanyyli ojossa kohti houkuttelevia suonia. "Nyt vähän pistää" ei kelpaa tervehdykseksi!

Tulevaa kesää ajatellen haluan antaa kandeille yhden ainoan neuvon. Aina, kaikissa tilanteissa, esitelkää itsenne. Vaikka vastaanotto olisi välillä nihkeä ja tuntuisi siltä, ettei nimenne ja tittelinne kiinnosta ketään. Samapa tuo, vaikkei kukaan kuuntelisi; olette ainakin itse hoitaneet asian esimerkillisesti.

Yhtä en unohda. "Tervetuloa! Olen gastrokirurgi "sejase". Hienoa saada tänne uutta nuorta väkeä, sitä tarvitaan." Aamen.

Pauliina Paananen on turkulainen anestesiologiaan erikoistuva lääkäri.