Onko introvertilla lääkärillä tulevaisuutta?
Nykyisessä ärsyketulvassa jos missä on tilausta introverttien kyvylle kysellä, kuunnella ja aistia tunteita. Usein potilaammekin kaipaavat juuri kuulluksi tulemisen tunnetta.
Kuuntelua, hymyilyä, lohdutusta, tsemppausta. Joskus sitä tulee valuttaneeksi pöydän toiselle puolen koko ihmiskontaktikapasiteettinsa. Päivän päättyessä työhuoneen naulaan jää paitsi lääkärintakki, myös sisälmykset. Olen jakanut muutaman kollegan kanssa ajatuksen työmme paradoksaalisesta yksinäisyydestä: työn sosiaalinen kuorma johtaa toisinaan siihen, ettei jaksa vapaa-ajalla ylläpitää ihmissuhteita, joissa on tasa-arvoisemmin saajapuolella.
Potilaiden omahoito kehittyy ja älykkäät järjestelmät hoitanevat jonain päivänä paperityöt. Tulevaisuudessa lääkärille jääväksi osuudeksi povataan valmentajan roolia. Mieleen tulevat energiaa puhkuvat ja raikuvaääniset liikuntaohjaajat. Ne, joiden hymy on niin leveä, että voisi luulla heillä olevan keskivertoa enemmän hampaita. Kilpailun kerrotaan myös kiristyvän ja meitä kehotetaan markkinoimaan itseämme, olemaan enemmän esillä. Onko introvertilla lääkärillä tulevaisuutta?
Vanha vitsi kuuluu, että ellei pidä ihmisistä, voi ryhtyä patologiksi. Introverttiys ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei pidä ihmisistä. Introvertti voi olla sosiaalisesti hyvinkin taitava ja nauttia ihmisten kanssa olemisesta. Mutta toisin kuin ekstrovertti, joka latautuu ihmiskontakteista, introvertti tarvitsee rauhaa palautuakseen niistä.
Ihailen monia ekstrovertteja ja kukapa ei. He ovat karismaattisia, innostavia, verkostoitumiskykyisiä ja luontaisia small talkin puhujia. Kun ystäväni kiersi maapallon, hän solmi kymmeniä uusia ystävyyssuhteita. Kun minä aloitin uudessa harrastusryhmässä, meni kahdeksan viikkoa, ennen kuin puhuin kenellekään.
Maailma on tällä hetkellä suunniteltu ulospäin suuntautuneille. Vaatimattomuus ja pitkäjänteisyys ovat hyveitä lähinnä klassikkokirjallisuudessa. Se, mitä maailma tällä hetkellä haluaa, ei ole kuitenkaan sama kuin mitä se tarvitsee. Nykyisessä ärsyketulvassa jos missä on tilausta introverttien kyvyille: kuuntelulle, keskittymiselle, taidolle aistia tunteita ja kysyä oikeita kysymyksiä. Usein potilaamme kaipaavat kuulluksi tulemisen tunnetta enemmän kuin diagnoosia.
Entä muut urasuunnat? Ulospäin suuntautuneet päätyvät useammin johtajan rooliin, mutta ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että he olisivat johtajina introvertteja kyvykkäämpiä. Hyvää neuvottelutaitoa ei voi olla ilman taitoa kuunnella.
Tutkimusta pidetään luontaisena polkuna sisäänpäin suuntautuneille. Monet suurista keksinnöistä evoluutioteoriasta kotitietokoneeseen olisivat jääneet tekemättä ilman pitkiä yksinäisiä tunteja. Sanotaan, että hiljaisilla ihmisillä on äänekkäin mieli.
Itseään ei pidä väsyttää taistelemalla persoonallisuuttaan vastaan. Introvertin ei tarvitse muuttua ekstrovertiksi pärjätäkseen heidän maailmassaan. Valmentajan on oltava kykenevä ymmärtämään valmennettaviaan, olivat he sitten potilaita tai alaisia. Maailmamme ollessa yhä monimutkaisempi myös ongelmat monimutkaistuvat ja tarvitsevat harkittuja ratkaisuja. Ilman oman kuplan ulkopuolelle astumista ei kuitenkaan tapahdu kehitystä. Ekstrovertin tärkein haaste on taito oppia kuuntelemaan, introvertin tuoda ajatuksensa kuulluksi. Introvertteja tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta äänekkään mielen tuotoksia ei kuule kukaan, ellei niitä rohkene tuoda esiin.
Marika Kandell
Kirjoittaja on tamperelainen lääkäri.
