Kommentti

Pelkäät aivan vääriä asioita

Parahin Petja, kirjoitan sinulle, sillä ensimmäinen kesäsi lääkärin sijaisena on alkanut. Otan oikeuden neuvoa sinua, mutten suinkaan lääketieteen saralla. Tiedän nimittäin, että pelkäät.

Petja Orre
Kuvituskuva 1

Et ole välttämättä kertonut kenellekään, että pelkäät lääkäriä. Siis sitä puolimyyttistä parantajaa, auktoriteettia ja roolihahmoa, joka tänä kesänä ensimmäistä kertaa itse olet. Pelkäät virhettä, pelkäät ettet riitä potilaalle ja että vaikutat täydeltä tolvanalta. On luonnollista pelätä itselleen tuntematonta.

Eniten pelkäät sitä, että näytät epävarmalta ja kokemattomalta potilaan silmissä. Yrität taltuttaa sisäisen vellihoususi tarpeettoman perusteellisella ennakkovalmistautumisella ja siksi potilas pääsee vastaanotollesi vartin myöhässä. Potilaan epäilykset omasta pätevyydestäsi torjut tarpeettomalla ynseydellä tai puhetulvalla, tai ehkäpä soperrat hätäisesti jotain latinaa ja pyrit saamaan potilaan pois huoneesta ennen kuin hän edes ehtii istua. Välillä yrität kokonaisvaltaista kohtaamista, otat anamneesin aina isonvihan aikaisesta sukuhistoriasta lähtien ja lopulta olet vielä enemmän myöhässä kuin siihen mennessä.

Näet kauheasti vaivaa peittääksesi sen, että haparoit pimeässä. Kaikki tuo vaiva menee haaskuun. Kokemattomuutesi ei jää keneltäkään huomaamatta. Eivät potilaat odota, että olet erehtymätön ja kaikkitietävä. He toivovat, että valkoisen takkisi suojamuurin takaa pilkistää inhimillinen ihminen edes vilaukselta. Potilas saattaa jännittää vastaanottotilannetta jopa sinua enemmän. Jokainen potilas haluaa tulla kohdelluksi arvokkaasti. Sen osaamiseen ei vaadita lääkärikoulua.

Muutaman vuoden päästä tulet huomaamaan, että pelkosi kompensoimiseksi olitkin tyhmänrohkea. Suostuit innokkaana päivystämään yksin etulinjassa tai punktoimaan itsenäisesti polven pelkän videon tukemana. Opin kannalta on tärkeää, että pinnistät itsesi epämukavuusalueelle. Mihin tahansa ei silti kannata suostua. Olet oppimassa lääkäriksi ja sinulla on oikeus saada – ja velvollisuus pyytää – apua aina kun sitä tarvitset.

Pohdit varmasti, kuinka usein hyvä lääkäri kehtaa kysyä kollegaltaan apua. Kerron sinulle ainoan oikean vastauksen: Aina kun tarvitsee. Vaikka se antaisi sinusta taitamattoman vaikutelman, niin älä välitä! Oppikirjojen lääketiede ei aina ole suoraan siirrettävissä arkeen. Saatat pelätä soittaa sille lyhytsanaiselle seniorille, jonka vastaukset ovat kyllästyneitä tiuskaisuja. Se olkoon hänen ongelmansa, mutta älä tee siitä potilaan ongelmaa. Jos et saa apua, kysy joltain toiselta. Ratko konsulttiongelma esimiehesi kanssa myöhemmin, samalla teet palveluksen sinua seuraaville kandeille.

Älä anna virheen pelolle ylivaltaa! Tee itsenäisiä päätöksiä aina kun osaat. Muuten et opi lääkäriyden kovasta ytimestä mitään. Sinun pitää oppia sietämään epävarmuutta, ottamaan hallittuja riskejä ja tekemään päätöksiä. Älä käytä energiaasi virheiden välttelyyn. Keskity potilaan kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja ole itsellesi armollinen. Ja vielä: kun sitten huomaat tehneesi virheen, tuo se julki avoimesti ja ryhdy ripeästi toimiin asian korjaamiseksi. Tulet huomaamaan, että vastaavaa on tapahtunut muillekin.

Lue myös

Petja, ensimmäisenä lääkärikesänäsi pelkäät todennäköisesti aivan vääriä asioita. Pelon takia saatat etäännyttää itsesi potilaista tavalla, joka saa heidät muuttumaan vain sotuiksi ja diagnooseiksi. Hoidat heitä prosessikaavion mukaan, teet lähetteitä ja noudatat Käypä hoitoa, mutta et uskalla kysyä potilaalta, mitä hän kokee tarvitsevansa ja mikä häntä huolestuttaa. Kannattaa rohkaistua dialogiin, potilaasi kyllä huomaavat sen ja arvostavat sitä. Mainittakoon kuitenkin, että oman jaksamisesi kannalta on viisainta jättää potilaan ja omien tunteidesi väliin kyynärvarren mitta.

Sinun ei kannata paeta pelottavia asioita, vaan mennä rohkeasti niitä kohti. Pelkosi paljastavat ne asiat, joissa sinulla on eniten opittavaa. Epämiellyttävien tilanteiden välttely johtaa lopulta ammatilliseen impotenssiin. Älä kuvittele, että pääset eroon epävarmuudesta. Se on erottamaton osa lääkärin työtä.

Tiedätkö muuten, mitä minä pelkään? Lääkäriä, joka ei myönnä omia pelkojaan edes itselleen.

Reipasta kesää toivottaen,

Vanhempi sinä

Kirjoittaja on perhevapaalla ja muistelee heroistisia kandipäivystyksiä.

kuva: Mikko Käkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030