21110 osumaa

Naisten ponnistusvirtsankarkailua parantava uusi paikallispuudutusleikkaus osoittautunut tehokkaaksi ja turvalliseksi

Väitöstutkimuksessa todettiin naisten ponnistusvirtsankarkailuun kehitetyn paikallispuudutusleikkauksen, TVT:n, olevan tehokas ja turvallinen. Tutkimuksessa seurattiin TVT-leikkauksella hoidettujen naisten vointia pisimmillään lähes yhdeksän vuotta. Osatutkimuksissa potilasmäärät vaihtelivat 54:stä 161:een ja mukana oli myös ponnistusvirtsankarkailusta kärsiviä erityisryhmiä (matala virtsaputken paine, sekamuotoinen virtsankarkailu, aikaisempi epäonnistunut karkailuleikkaus). Lisäksi kartoitettiin 1 455 Suomessa suoritetun TVT-leikkauksen komplikaatiot.

Nina Kuuva

Elimistön liika rauta altistaa valtimonkovettumataudille ja sydänkohtauksille

Väitöskirjatutkimuksen mukaan miehet, jotka olivat vapaaehtoisia verenluovuttajia, kokivat lähes yhdeksän vuoden seuranta-ajan kuluessa viisi kertaa vähemmän sydänkohtauksia kuin miehet, jotka eivät luovuttaneet säännöllisesti verta. Väitöskirjatyössä tutkittiin myös elimistön rautavarastojen määrän yhteyttä sydänkohtausvaaraan. Miehet jaettiin kolmeen luokkaan elimistön rautavarastojen määrän mukaan ja kuhunkin luokkaan kuuluvien sairastumisia verrattiin toisiinsa. Tässä tarkastelussa miehet, joilla rautaa oli eniten, olivat noin kolminkertaisessa sydänkohtausvaarassa verrattuna miehiin, joilla rautaa oli vähiten. Raudankertymistä aiheuttavan geenivirheen kantajuuden todettiin myös lisäävän sydänkohtausvaaran noin kaksinkertaiseksi.

Tomi-Pekka Tuomainen

Hengityselinoireet ja keuhkojen toiminta sikatalouden harjoittajilla

Maanviljelijät altistuvat työssään monenlaisille eloperäisille pölyille ja kaasuille, jotka ovat peräisin tuotantoeläinten ravinnosta ja kuivikkeista sekä itse eläimistä ja niiden eritteistä. Erityisesti sikaloissa kaasujen ja kokonaispölyn pitoisuudet ovat usein suurempia kuin muissa tuotantorakennuksissa. Aiempien tutkimusten mukaan sikatalouden harjoittajilla on suurentunut hengityselinoireiden riski. Suomessa viljelijöiden hengitysteiden sairauksia on tutkittu lähes yksinomaan maidontuottajilta.

Kirsi Laasonen

Letaalin synnynnäisen kontraktuuraoireyhtymän molekyylitausta

Artrogrypoosi tarkoittaa synnynnäistä usean nivelen virheasentoa tai jäykistymää. Varhaisella sikiökaudella alkavat kuolemaan johtavat artrogrypoositapaukset ovat diagnostisten haaste, sillä taudinmääritys perustuu lähinnä deskriptiivisiin löydöksiin. Sikiökaudella alkavien selkäytimen motoneuronisairauksista aiheutuvien artrogrypoosimuotojen genetiikka ja epidemiologia tunnetaan toistaiseksi puuttellisesti. Tautimekanismien kuvaaminen näissä taudeissa valottaakin keskeisiä elementtejä liikehermosolujen normaalissa kehityksessä.

Niklas Pakkasjärvi

Antioksidantteja ja hapen aiheuttamia vaurioita ylen määrin rintasyövissä

Vaikka happi onkin välttämätön elimistön normaalille toiminnalle, tuottavat solut jatkuvasti aineenvaihdunnan sivutuotteena haitallisia happiradikaaleja, joiden tiedetään vaurioittavan mm. DNA:ta ja epäillään siten osallistuvan syövän kehittymisen kaikkiin vaiheisiin. Antioksidatiiviset entsyymit ovat puolestaan tärkein happiradikaaleja tuhoava järjestelmä.

Peeter Karihtala

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030