21102 osumaa

Tunteet psykoterapeuttisessa vuorovaikutuksessa

Terapeuttinen vuorovaikutus, johon sekä potilas että terapeutti tuovat omat tunteensa, on kokonaistilanne. Terapeutti ymmärtää potilaan tunneviestejä omien tunnereaktioidensa avulla ja pyrkii tekemään ne potilaalle tietoisiksi lisätäkseen tämän itseymmärrystä ja eheyttä. Terapeuttisen vuorovaikutuksen ymmärtäminen on saanut yhä keskeisemmän merkityksen psykoterapeuttisessa työskentelyssä verrattuna aiempaan tiedostamisen merkityksen korostamiseen. Siksi terapeutin on uskallettava antaa tunteittensa ja ajatustensa liikkua vapaasti eikä pelättävä niitä. Vain silloin ne ovat hänen käytössään potilaan ymmärtämisessä.

Anneli Larmo

Lyhyesti: Turha täikampa

Päätäiden uusi tuleminen on onneksi herättänyt myös tutkijat. Floridassa saatiin kasaan aineisto vajaasta sadasta keskimäärin 8-vuotiaasta, joilla nähtiin päätäitä. Kaikkien hiuksia pestiin 10 minuutin ajan 1-prosenttisella permetriinisampoolla ja joka kolmannen hiukset kammattiin vielä tiheällä täikammalla. Myös perheenjäsenten päät tarkistettiin ja tarvittaessa hoidettiin. Viikon kuluttua täitä nähtiin edelleen 77 %:lla kammatuista ja 54 %:lla kampaamattomista ja heillä permetriinipesu uusittiin. Kahden viikon kuluttua täittömiä oli 73 % kammatuista ja 78 % kampaamattomista. Kirjoittajat ihmettelevät aivan syystä permetriinikäsittelyn huonoa tehoa ja toteavat, että täikampakaan ei tulosta paranna.

Marjo Renko

Lyhyesti: Yhdistelmähoidolla vaikutusta keuhkoahtaumassa

Laajassa monikansallisessa tutkimuksessa, jossa oli mukana myös suomalaisia, selvitettiin 12 kuukauden aikana, vaikuttaako keuhkoahtaumataudissa budesonidin ja formoterolin kiinteä yhdistelmä (160/4,5 myyg; kaksi inhalaatiota x 2/pv) tehokkaammin kuin nämä lääkkeet (budesonidi 200 myyg 2 x 2/pv tai formoteroli 4,5 myyg 2 x 2/pv) yksinään tai pelkkä lumelääke. Mukana oli 812 COPD-potilasta, joiden FEV1 oli keskimäärin 36 % viitetasosta. Mielenkiintoista on, että vakavia pahenemisvaiheita oli yhdistelmähoitoa saaneilla 24 % vähemmän kuin lumeryhmässä ja 23 % vähemmän kuin formoterolia saaneilla. Ventilaatiofunktioissa saatiin yhdistelmähoidolla myös paras vaste, kuten myös paikoin oirepisteytyksessä. Kaiken kaikkiaan uutta tietoa ongelmallisesta tutkimuskentästä antava tutkimus.

Hannu Puolijoki

Rusahti ja räsähti - murtuiko nilkka?

Nilkan kipeä nyrjähdys on tavallinen vamma ja turvonnutta nilkkaa pyörittelevä päivystäjä pähkäilee kiireissään harvoin röntgenkuvaa pitemmälle - ratkaiskoon kuva jatkotoimet. Murtuma on monesti yllätys, sillä sellainen on yleisesti korkeintaan 15 %:lla näistä potilaista. Röntgenkuvaus enimmäkseen turhaan pitkittää tutkimusta, ruuhkauttaa päivystysradiologiaa, ja rahaakin se maksaa. Mutta uskaltaako potilaan kotiuttaa ilman kuvausta? Kyllä; ja vieläpä sangen nopean ja yksinkertaisen murtuman poissulkututkimuksen, Ottawan nilkkatutkimuksen jälkeen.

Pekka Leinonen

Muistin takautumat ja vasen hippokampus

Neuropsykiatristen tutkimusten mukaan aivojen ohimolohkossa sijaitseva ja läheisesti muistitoimintoihin liittyvä hippokampus on pienentynyt sairaustiloissa, joihin liittyy erityistä stressiä. Tällaisia ovat mm. masennus ja traumaperäinen stressireaktio. Syyksi on arveltu stressin aiheuttamaa lisääntynyttä glukokortikoidien eritystä ja sen aiheuttamaa neuronivauriota. Kahdessa tuoreessa tutkimuksessa tätä kysymystä lähestyttiin eri tahoilta.

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Penkkiurheilu voi olla sydämelle vaarallista

Äkillisiin luonnonkatastrofeihin liittyy sydänkuolleisuuden lisääntymistä - mutta niin näyttää pienempiinkin onnettomuuksiin. Heinäkuun 30. vuonna 1998 oli katastrofaalinen päivä englantilaille jalkapallofaneille. Tällöin Argentiina voitti Englannin jalkapallon maailmanmestaruusturnauksessa rangaistuspotkukilpailussa. Normaalipäivään verrattuna akuuttien sydäninfarktien vuoksi tapahtuneet sairaalaanotot lisääntyivät Englannissa ottelupäivänä ja sitä seuraavina kahtena päivänä 25 %, mutta muissa diagnooseissa ei vastaava lisäystä ilmennyt. Tutkijat päättelevät, että intensiivinen emotionaalinen reaktio voi laukaista sydäninfarktin, mitä tosin on epäilty ennenkin. Miten mahtoi Lahden 2001 maailmanmestaruuskisojen dopingkatastrofi vaikuttaa suomalaisten sydämiin?

Raimo Kr Salokangas

Lyhyesti: Magnesiumin vähyyttä erytrosyyteissä akuutissa astmassa

Kreikkalaiset totesivat erytrosyyttien magnesiumpitoisuuksien pienenevän akuutissa astmassa; plasmassa pitoisuus ei ollut pienentynyt. Tutkimuksessa oli mukana 30 astman akuuttia vaihetta sairastavaa ja verrokkeina 20 stabiilia astmaatikkoa sekä 20 tervettä henkilöä. Pitoisuudet määritettiin sairaalaan tullessa tai lähtötilanteessa, 2 ja 5 päivän hoidon jälkeen ja sairaalasta lähtiessä. Terveillä ja stabiileilla astmapotilailla ei muutoksia magnesiumpitoisuuksissa ollut. Akuuttia astmaa sairastavilla erytrosyyttien magnesiumpitoisuudet nousivat tavanomaiselle tasolle pahenemisvaiheen korjaannuttua. Pitoisuuksilla ja sairauden vaikeusasteella ei ollut yhteyttä. Mielenkiintoinen havainto tuo mieleen kardiologien pohdinnat magnesiumin osuudesta akuuteissa sydäntapahtumissa.

Hannu Puolijoki

Nuorisopsykiatrian näkökulma erikoislääkäripulaan

Sekä määrällisesti että suhteellisesti suurin erikoislääkärivaje sairaanhoitopiireissä oli 2001 psykiatrian erikoisaloilla, joihin kohdistui kolmannes kaikesta erikoislääkärivajeesta. Vaje suhteutettuna työssä oleviin oli suurin nuorisopsykiatriassa, 60 %. Toisaalta tälle erikoisalalle 1996-2000 valmistuneiden uusien erikoislääkärien määrä oli suhteellisesti kaikkein suurin. Vaje näyttäisi siis olevan helpottumassa. Kaikille maan nuorisopsykiatreille tehdyssä kyselyssä ilmeni, että heistä yli 90 % oli kunnallisen terveydenhuollon palveluksessa ja päätoimisten yksityispraktikkojen määrä oli varsin pieni.

Kari Pylkkänen, Eila Laukkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030