21102 osumaa

Jalan biomekaniikka

Jalan moninaisten vikojen ja vaivojen diagnosoinnin perusta on anatomian ja biomekaniikan tarkka tunteminen. Jalan biomekaniikan hallitseva lääkäri pystyy päättelemään vaivan toiminnallisen syyn tarkan kliinisen tutkimuksen ja sen yhteydessä tehtävien yksinkertaisten mittausten perusteella, ilman kalliita mittalaitteita. Biomekaniikan arvioinnin perusteella myös hoitomenetelmät voidaan valita niin, että nivelten liikkeet ja virheasennot saadaan korjatuksi lähemmäksi normaalia.

Seppo Anttila, Veijo Hoikka

Jalan rakenteen ja biomekaniikan tutkiminen

Jalkapotilaan kliinisessä tutkimuksessa selvitetään jalan rakenne ja biomekaniikka levossa ja seistessä. Nivelten liikkeet mitataan, samoin jalkaterien asento ja kantapään ja sääriluun kulma alustaan nähden. Tutkimuksen päättää kävelyn visuaalinen arviointi, jossa apuna voidaan käyttää videointia. Muitakin laitteita on mahdollista käyttää, mutta niiden merkitys kliinisessä työssä ei ole ainakaan toistaiseksi kovinkaan suuri.

Seppo Anttila, Veijo Hoikka

Jalan biomekaaniset häiriöt

Jalkaongelmat aiheuttavat jalkojen kipua ja väsymistä, känsiä ja kovettumia sekä hankaluuksia jalkineiden kanssa. Tutkimuksissa todetaan usein vaivaisenluu, vasaravarpaat, Mortonin neuralgiaan sopivat oireet ja löydökset, röntgenkuvissa kantaluun piikki sekä kulumamuutoksia nivelissä. Vaivojen syynä on hyvin usein jalan virheasento, joka aiheuttaa jalkaan biomekaanisen häiriön. Virheasento heijastuu myös ylempiin rakenteisiin ja voi aiheuttaa kipuja nilkoissa, säärissä, polvissa, lonkissa ja jopa alaselässä. Toisaalta myös ylempänä olevien rakenteiden viat voivat aiheuttaa jalan asentovirheen ja toimintahäiriön.

Veijo Hoikka, Seppo Anttila

Jalkatuet alaraajaongelmien hoidossa

Alaraajavaivojen syynä on usein jalan tai ylempien rakenteiden virheasento, joka aiheuttaa jalkaan biomekaanisen häiriön. Tämä taas saa aikaan kipuja ja väsymistä sekä jalassa että ylempänä alaraajassa. Virheasennon aiheuttamat biomekaaniset häiriöt on mahdollista estää yksilöllisillä jalkaortooseilla. Ortoosien määrääminen vaatii lääkäriltä kuitenkin erityistä perehtymistä jalan biomekaniikkaan ja ortotiikkaan, ja ortoosien valmistus on mahdollista vain hyvin varustetuissa apuvälineitä valmistavissa yksiköissä.

Veijo Hoikka, Seppo Anttila

Piiskavamman myöhäiskomplikaatiot - onko niitä?

Peräänajotilanteessa syntyvät piiskavammat saattavat nykykäsityksen mukaan aiheuttaa myöhäiskomplikaatioina niskakipua, päänsärkyä ja kognitiivisia häiriöitä. Näkemys, että piiskavamma voi tällä tavoin kroonistua, perustuu tutkimuksiin, joissa potilaat ovat itse valittaneet oireiden pitkittymistä. On kuitenkin mahdollista, että taloudelliset seikat ovat sumentaneet asian kylmän rauhallista medisiinistä tarkastelua - potilas voi nimittäin saada oireistaan huomattaviakin rahallisia korvauksia.

Robert Paul

Hoitohenkilökunnan tuberkuloosiriski kasvussa

Tuberkuloosiriski oli vuosisadan alussa selvästi suurentunut monissa terveydenhoitoalan ammattiryhmissä. Tehokkaan lääkehoidon aikana tautia on esiintynyt tavallista enemmän vain patologeilla. Lääkkeille resistenttien bakteerikantojen yleistyminen on aiheuttanut laajaa huolta potilaita hoitavien ja heitä tai heidän näytteitään tutkivien keskuudessa. Huoli ei ollut aiheetonta: Amerikassa on jo kymmeniä hoitohenkilökuntaan kuuluvia sairastunut moniresistenttiin tuberkuloosiin.

Matti Viljanen

Myelooman uusi hoito

Multippelin myelooman käypä hoito on ollut jo 30 vuoden ajan melfalaanin ja prednisonin yhdistelmä. Tällä hoidolla myeloomaa ei kuitenkaan saada pysyvästi parannettua, ja potilaiden keskimääräinen elinaika jää alle kolmen vuoden mittaiseksi diagnoosista laskettuna. Muilla lääkeyhdistelmillä ei juuri ole ennustetta pystytty parantamaan, ja alfainterferonihoidon hyöty on sekin satunnaistetuissa tutkimuksissa osoittautunut marginaaliseksi. Sekä sädehoito että solunsalpaajahoito kuitenkin tehoavat tautiin, joten koko kehon sädehoidosta ja jättisolunsalpaajahoidosta voisi ainakin teoriassa odottaa parannusta hoitotuloksiin. Tällainen hoito vaatii kuitenkin tuekseen joko luuytimensiirron tai perifeerisen veren kantasolujen siirron.

Heikki Joensuu

Psykiatristen palveluiden kysyntään ja psykiatrisen osastohoidon käyttöön liittyvät tekijät

Viime vuosina psykiatrisen hoitojärjestelmän kehitystä on leimannut Suomessa ja muissa länsimaissa mielisairaalapaikkojen vähentäminen, avohoidon roolin korostaminen sekä avo- ja osastohoidon aikaisempaa parempi yhteensovittaminen. Tavoitteena on ollut vähentää psykiatrista laitoshoitoa sekä parantaa hoidon saatavuutta, laatua, jatkuvuutta ja koordinaatiota. Kuitenkin tähän mennessä on koottu varsin vähän tietoa siitä, miten näissä tavoitteissa on todella onnistuttu, mitä etuja ja mitä haittoja muutokset ovat tuoneet, miten psykiatrista avohoitoa pitäisi edelleen kehittää ja missä määrin edelleen tarvitaan psykiatrista osastohoitoa. Epidemiologisten tutkimusten perusteella kuitenkin tiedetään, että vain osa psykiatrisen hoidon tarpeessa olevista on asianmukaisessa hoidossa.

Outi Saarento

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030