Työtehtäviä on siirrettävä järkevästi Jos tehtäviä siirretään yhä enemmän, lääkärin työnkuva voi kehittyä hoitajan konsultin suuntaan. Kolumni 2.4.2015 Kommentteja
Parasetamolista ei apua alaselkäkipuihin Lonkan ja polven nivelrikkokipua parasetamoli vähensi hieman, toteaa BMJ:ssä julkaistu meta-analyysi. Ajankohtaista 1.4.2015 Kommentteja
Sote syntyykin jo tänään? Työnsä päättävä eduskunta ei jätäkään sote-uudistusta tekemättä. Ajankohtaista 1.4.2015 Kommentteja
Työikäisten lihavuuden kasvu hidastui Tutkijoiden mukaan Suomi on ensimmäisiä maita, jotka ovat raportoineet tämän tyyppisestä muutoksesta. Ajankohtaista 1.4.2015 Kommentteja
Influenssakausi jatkuu yhä Influenssakausi on tänä vuonna pitkä ja ärhäkkä. Tartunnat alkoivat jo joulukuun alussa ja jatkuvat yhä. Ajankohtaista 1.4.2015 Kommentteja
Kotosalle Ihminen kiintyy koko sydämestään siihen, mistä hän pitää huolta. Kolumni 1.4.2015 Kommentteja
Vaihdevuosi-iän hormonihoito pienentää riskiä kuolla sydäninfarktiin Tutkimuksen mukaan myös kokonaiskuolleisuus oli hormonihoitoa käyttävillä 12–38 prosenttia pienempi kuin taustaväestöllä. Ajankohtaista 31.3.2015 Kommentteja
Nuoren psykoosia on vaikea ennustaa Samantyyppiset oireet ?voivat olla ohimenevää kipuilua tai merkki psykoosin puhkeamisesta, kertoo Riittakerttu Kaltiala-Heino. Ajankohtaista 30.3.2015 Kommentteja
Verovaroin vai lahjoituksin? Toivoa sopii, että suomalaiset veroeurot palaavat kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen tueksi. Kolumni 30.3.2015 Kommentteja
Loskainen tulevaisuus lääkäreillä Helsingissä järjestettiin viime syksynä start-up-yritysten rahoituksenetsintätapahtuma nimeltä Slush, suomennettuna Loska. Se antoi mielenkiintoisen näkymän terveydenhuollon tulevaisuuteen. Paikalla oli 177 terveydenhuollon start-up-yritystä. Heikki Pälve Lehti 13: Pääkirjoitukset 13/2015 Kommentteja
Johtajaylilääkäri ulos johtoryhmästä Keski-Suomessa Terveydenhuolto Johtajaylilääkäri ulos johtoryhmästä Keski-Suomessa Kati Kinnunen ja muut ulossuljetut professiojohtajat ovat tehneet oikaisuvaatimuksen aluehallitukselle. Avoin artikkeli
Aito välittäminen jää syrjään terveydenhuollossa Terveydenhuolto Aito välittäminen jää syrjään terveydenhuollossa Luottamuspula, epäoikeudenmukaisuus ja riittämättömät resurssit nousevat esiin, kun kysyimme kolmelta asiantuntijalääkäriltä, miten he näkevät terveydenhuollon tilan. Avoin artikkeli
Metformiini – vanhan lääkkeen käyttöaiheet ovat monipuoliset Katsausartikkeli Metformiini – vanhan lääkkeen käyttöaiheet ovat monipuoliset Vaikutusta ikääntymiseen liittyvien sairauksien ilmaantumiseen tutkitaan.
Osa pääkaupunkiseudun Lääkärilehdistä myöhästyy Terveydenhuolto Osa pääkaupunkiseudun Lääkärilehdistä myöhästyy Myöhästyminen koskee noin 10 prosenttia pääkaupunkiseudun jakelualueen lehdistä. Avoin artikkeli
Keski-Suomi aloittamassa YT-neuvottelut Terveydenhuolto Keski-Suomi aloittamassa YT-neuvottelut Kohteena koko henkilöstö. Avoin artikkeli
Seilin sairaalan kellot soivat Elämää ja ihmisiä Seilin sairaalan kellot soivat Nuorisopsykiatri ja muusikko Pauliina Kauppila haluaa antaa äänen naisille, jotka vaiennettiin.