Kielimuuri Yksivuotiaani vihaa lääketieteellisiä toimenpiteitä. Kun häntä aiotaan tutkia, hän alkaa heti etsiä pakotietä. Olemme onneksi joutuneet käyttämään tyttöä lääkärissä verraten harvoin. Yksi näistä lääkärikäynneistä on kuitenkin ikimuistoinen. Riikka Pulkkinen Lehti 11: Kolumni 11/2015 Kommentteja
Mitä neuvot tuhkarokosta? Epidemioita on puhjennut muun muassa Yhdysvalloissa ja Saksassa etenkin rokottamatta jääneiden keskuudessa. Ajankohtaista 13.3.2015 Kommentteja
Espoo sai jonot lyhenemään – Työtä voi nyt tehdä rauhallisemmin. Kun potilaat pääsevät ajoissa vastaanotolle, lääkärikin pääsee tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan, terveyskeskuslääkäri Kirsi Orasaari sanoo. Ajankohtaista 12.3.2015 Kommentteja
Monikanavaisuuden purkaminen jäi roikkumaan Sote-uudistuksen upottua kevätjäihin myös rahoitusuudistus on katkolla. Ajankohtaista 12.3.2015 Kommentteja
Välikorvatulehdus aiheutuu usein hengitystietulehduksen alussa tarttuneesta pneumokokista Hengitystietulehduksen alkuvaiheessa lapsilla oli yli kolme kertaa suurempi todennäköisyys tulla kantajaksi kuin terveenä, havaitsi Ritva Syrjänen väitöstutkimuksessaan. Ajankohtaista 12.3.2015 Kommentteja
Elämäntapaohjaus voi auttaa ehkäisemään muistitoimintojen heikentymistä Neurologian professori Anne Remes korostaa, että tutkimuksen kahden vuoden seuranta-aika on vielä liian lyhyt etenevän muistisairauden riskin arviointiin. Ajankohtaista 12.3.2015 Kommentteja
Miten muuttaa mielikuvia? Muuttuisiko mielikuva julkisten palvelujen laadusta takaamalla joustava pääsy palveluihin? Kolumni 12.3.2015 Kommentteja
Kielimuuri Ranskalaiset eivät tunnetusti mielellään puhu englantia. Eivät myöskään ranskalaiset lääkärit. Kolumni 11.3.2015 Kommentteja
Paperittomien terveydenhuolto ei toteudukaan Eduskunta ei ehdi hyväksyä hallituksen esitystä paperittomien terveydenhuollon laajentamisesta. Ajankohtaista 10.3.2015 Kommentteja
34 lääkevalmistetta Lääkärit osaavat huonosti ei oon kertomisen ja lääkehoitojen lopettamisen. Kolumni 9.3.2015 Kommentteja
Johtajaylilääkäri ulos johtoryhmästä Keski-Suomessa Terveydenhuolto Johtajaylilääkäri ulos johtoryhmästä Keski-Suomessa Kati Kinnunen ja muut ulossuljetut professiojohtajat ovat tehneet oikaisuvaatimuksen aluehallitukselle. Avoin artikkeli
Aito välittäminen jää syrjään terveydenhuollossa Terveydenhuolto Aito välittäminen jää syrjään terveydenhuollossa Luottamuspula, epäoikeudenmukaisuus ja riittämättömät resurssit nousevat esiin, kun kysyimme kolmelta asiantuntijalääkäriltä, miten he näkevät terveydenhuollon tilan. Avoin artikkeli
Metformiini – vanhan lääkkeen käyttöaiheet ovat monipuoliset Katsausartikkeli Metformiini – vanhan lääkkeen käyttöaiheet ovat monipuoliset Vaikutusta ikääntymiseen liittyvien sairauksien ilmaantumiseen tutkitaan.
Osa pääkaupunkiseudun Lääkärilehdistä myöhästyy Terveydenhuolto Osa pääkaupunkiseudun Lääkärilehdistä myöhästyy Myöhästyminen koskee noin 10 prosenttia pääkaupunkiseudun jakelualueen lehdistä. Avoin artikkeli
Keski-Suomi aloittamassa YT-neuvottelut Terveydenhuolto Keski-Suomi aloittamassa YT-neuvottelut Kohteena koko henkilöstö. Avoin artikkeli
Seilin sairaalan kellot soivat Elämää ja ihmisiä Seilin sairaalan kellot soivat Nuorisopsykiatri ja muusikko Pauliina Kauppila haluaa antaa äänen naisille, jotka vaiennettiin.