78096 osumaa

Kuinkas sitten kävikään - rasvakeskustelun synkkä sato

Onko Suomessa nyt meneillään kehitys, jonka jäljiltä - Väinö Linnaa siteeraten - "naisväki tarttee paljon mustia hameita"? Yhdysvalloissa iloitaan siitä, että nuoren väestön kolesterolitasot ovat laskeneet (1). Tässä lehdessä julkaistavan FINRISKI-tutkimuksen tuoreiden tulosten mukaan suomalaisen väestön kolesterolitaso on pitkän suotuisan kehityksen jälkeen kääntynyt nousuun (s. 2364-8).

Timo Strandberg

Statiinihoito edelleen vahvoilla - myös primaaripreventiossa

Valtimotauteja sairastavien statiinihoidosta ei käydä vakavasti otettavaa väittelyä, vaikka hoidon käytännön toteutumisessa on edelleen puutteita. Sen sijaan ennestään terveiden henkilöiden statiinien käyttö primaaripreventiossa herättää edelleen keskustelua, etenkin oppositiohenkisten kuppikuntien suosimilla verkkosivuilla ja populaariviestimissä, mutta myös tieteellisissä julkaisuissa (1).

Mikko Syvänne

Verkonnostaja

Valta-asemassa olevien potilastietojärjestelmien rakentamisessa ja käyttöönotossa mentiin metsään kahdessa kohtaa. Suunnittelussa lääkäriedustus oli vähäistä ja kunnanisät yleisesti päättivät hankinnoista lääkäreitä suuremmin kuulematta. Fimnetin palstalla niistä sitten purnataan, mutta myös rakentavia aloituksia on jo useita. Uusimpana Uusi terveydenhuollon tietojärjestelmä, ideapankki. Saisiko tulevassa olla potilaan lääkelista, kuva potilaasta tai yhteys potilaan kotimittauslaitteisiin? Nyt on hyvä aika olla äänessä.

Juha-Pekka Honkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat