77918 osumaa

Uusi malarialääke markkinoille

Euroopan lääkelautakunta (CHMP) Lontoossa esittää hyväksyttäväksi pyronaridiiniä ja artesunaattia (Pyramax, Shin Poong Pharmaceuticals) sisältävän kiinteän yhdistelmävalmisteen akuutin, komplisoitumattoman malarian hoitoon. Pyronaridiini on aikaisemmin käytössä olleen malarialääkkeen mepakriinin johdos. Lääkettä on verrattu muihin malarialääkkeisiin noin 3 500 potilaalla Afrikan ja Aasian maissa. Teho on todettu hyväksi tapauksissa, joissa on kehittynyt resistenssi muita malarialääkkeitä kohtaan. Lääke otetaan kerran päivässä ja hoito kestää kolme vuorokautta. Haittavaikutuksista merkittävin on ollut poikkeamat maksan toiminnoissa. CHMP:n arvioinnin odotetaan nopeuttavan lääkkeen hyväksymistä käyttöön EU:n ulkopuolisissa maissa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Haloperidoli haitallisin psykoosilääke ikääntyneillä

Rekisteritutkimus yli 75 000 hoitokodissa asuneen yli 65-vuotiaan psykoosilääkkeiden käytöstä vuosina 2001-2005 osoitti, että haloperidoliin liittyy enemmän kuolleisuutta kuin risperidoniin (riskisuhde 2,07, 95%:n LV 1,89-2,26). Ketiapiinin käyttäjillä riski oli alhaisin. Puoli vuotta jatkuneessa seurannassa kuolleisuus oli suurimmillaan heti hoidon alussa ja lisääntyi annoksen kasvaessa muilla paitsi ketiapiinin käyttäjillä. Tutkijat korostavat, että tutkimus ei kyennyt varmistamaan syy-seuraussuhdetta. Psykoosilääkkeitä ei kuitenkaan tulisi käyttää ikääntyvillä, jos siihen ei ole selvää aihetta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

EMA sai moitteita tietojen panttaamisesta

Ranskalainen riippumaton lääkealan lehti Prescrire ei saanut vuonna 2011 pyytämiään tietoja Euroopan lääkevirastolta (EMA) MS-taudin lääkkeen fingolimodin (Gilenya, Novartis) ensimmäiseen annokseen liittyneistä kuolemantapauksista. Syyksi EMA ilmoitti, että lääkkeen arviointi oli vielä kesken. Kuluvan vuoden tammikuussa EMA julkisti tiedotteen, jonka mukaan selittämättömiä äkillisiä kuolemantapauksia oli kaikkiaan seitsemän ja näistä kolme liittyi ensi annokseen. Fingolimodi sai myyntiluvan EU-maissa maaliskuussa 2011. Pohjoismaisen Cochrane Centerin professori Peter Gotzsche yhtyy arvosteluun ja toteaa, että EMA:n tulisi suojella potilaita eikä lääketehtaita. EMA kertoo, että Novartis myöntyy luovuttamaan menossa olevien tutkimusten tulokset. Toistaiseksi EMA kehottaa tarkkailemaan potilaita kuusi tuntia ensi annoksen jälkeen seuraamalla mm. potilaan oireita, EKG:tä, pulssia ja verenpainetta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Diabeteslääketulokkaalla uusi vaikutusmekanismi

Lancet julkaisi tulokset II vaiheen kliinisestä tutkimuksesta, jossa tyypin 2 diabetespotilaita hoidettiin 12 viikkoa vapaata rasvahapporeseptoria (FFAR1) aktivoivalla lääkkeellä (TAK-875, Takeda), joka stimuloi insuliinin vapautumista haiman beetasoluista. Yli 400 diabeetikkoa satunnaistettiin saamaan TAK-875-tabletti päivässä eri annoksina (n = 303), glimepiridiä 4 mg (n = 62) tai lumetta (n = 61). Potilailla metformiini, dieetti tai dieetti yhdistettynä liikuntaan ei ollut antanut riittävää vastetta diabeteksen hoidossa. TAK-875 annoksella 25 mg tai yli tarjosi hyvän verensokerikontrollin ilman hypoglykemiaa tai painonnousua. Haittavaikutuksia oli vähemmän kuin glimepiridillä, ja ne olivat lumeen luokkaa. Alustavat tulokset arvioidaan myönteisiksi, mutta potilasmäärät olivat pieniä ja hoitoajat lyhyitä. Tehosta ja turvallisuudesta pitkäaikaiskäytössä tarvitaan laajoja ja vertailevia tutkimuksia.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Syöpälääkeampullit ilman vaikuttavaa ainetta

Yhdysvalloissa syöpälääke Avastinin väärennetyistä ampulleista (SLL 2012;67:712) ei ole löytynyt yhtään vaikuttavaa ainetta bevasitsumabia. Ampulleissa oli vaihtelevia määriä suoloja, tärkkelystä, bentsoehappoa, asetonia, propandiolia ja ftalaattiyhdistettä, joiden haitallisuudesta ei ole varmuutta. Tehotonta lääkettä syövän hoidossa ei osata heti epäillä. Tapaus ei ole ainutkertainen, ja se on käynnistänyt vilkkaan kansainvälisen keskustelun. Useiden maiden viranomaiset terottavat tarkkuutta lääkkeiden hankinnassa, käsittelyssä ja valvonnassa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Kiipeilevä 2-vuotias - osa 2

Päivystyspoliklinikalle tuotiin lauantaina iltapäivällä ambulanssilla 2-vuotias poika. Naapuri oli nähnyt hänen putoavan kodin ikkunasta lumihankeen, ja hälyttänyt ambulanssin. Päivystykseen tullessa poika oli pelästynyt ja vakava, mutta tajuissaan. Hänellä todettiin nirhaumia poskissa, oikeassa kyynärtaipeessa ja oikeassa reidessä, lisäksi oli epäilyä lievästä kaularangan aristuksesta. Kuvantamistutkimuksissa ei löytynyt murtumia tai muuta kirurgista hoidettavaa. Neurologisesti ei myöskään löytynyt traumaan viittaavaa tai muuta akuuttia hoitoa vaativaa.

Eeva Nikkola, Jussi Merenmies, Satu Kivitie-Kallio, Raili Kauppinen

Monta vaaraa vaanii eessä!

Potilastietojärjestelmien käyttöön liittyy väistämätön teknisen oppimisen pakko. Tietotekniikkakoulutuksen tavoite on opettaa ohjelmiston peruskäyttö, mutta myös ne käyttötavat ja toimintamallit, joilla ohjelmiston kanssa selvitään arkityöstä ilman, että tuotantoprosessit täysin hyytyvät. Vielä ideaalisemmassa (tosin nykyisin vielä varsin utopistisessa) tilanteessa pääsisi oppimaan, miten tietotekniikka mahdollistaa uuden, laadukkaamman, tehokkaamman ja turvallisemman terveydenhuollon. On nimittäin turha ja suorastaan naiivia kuvitella, että olisimme saavuttaneet tehokkuuden, laadun ja turvallisuuden kulminaatiopisteen, jossa toimintatapoja ei voi ja pidä tietojärjestelmien avulla edelleen tehostaa ja parantaa.

Tinja Lääveri

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030