Hoidolla on rajat
"Kantasoluilla tuotettu elin korvaa tuhoutuneen". "Rinnassa sykkivä tekosydän on todellisuutta parissa vuodessa". "Täsmälääke tappaa syövän". Näin kansalle uutisoidaan lääketieteen huikeista saavutuksista ja muodostuu kuva sen rajattomista mahdollisuuksista. Elämän rajallisuutta ja sen päättymistä kuolemaan on nykyihmisen vaikea hyväksyä. Karu todellisuus on toisen näköinen. Lääketieteen keinot ovat rajalliset eikä ikuista elämää ole tarjolla. Hoidon tulos voi olla odotettua parempi tai toivottua huonompi. Lääkärin työ onkin jatkuvaa rajankäyntiä ja sopeutumista epävarmuuteen. Missä on hoidon raja, jonka ylittäminen ei enää lievitä kärsimystä vaan lisää tuskaa ja epätoivoa? Mihin oma osaaminen ulottuu ja milloin apua ja neuvoja on pyydettävä muualta? Mikä on käytettävissä olevien voimavarojen kannalta mahdollista? On ymmärrettävä, että tieteellisen tutkimuksen tuottama tieto on totuusarvoltaan suhteellista, muuttuvaa ja usein sellaisenaan soveltumatonta potilaan hoitoon. On osattava sopeuttaa potilaan toiveet ja odotukset tehtäviin hoitoratkaisuihin.
