78096 osumaa

Mitä uusilla lääkkeillä on saatu aikaan?

Suomen Lääkärilehdessä 12-13/2005 (s. 1424-8) julkaistiin artikkeli "Lääkekustannusten jyrkän kasvun taustatekijät vuosina 2000-2004". Kirjoittajat käyvät Kelan lääkekorvaustilastojen valossa läpi lääkekustannusten kasvua. He vetävät Kelan tilastoista johtopäätökset todeten "Tätä kehitystä ei kestä kansantalous eikä terveydenhuolto, jonka palkkarahat ovat kohta vaarassa, vaikka hoidon ja hoivan tarve tulee väestön ikääntymisen myötä kasvamaan."

Sirpa Rinta

Pimekrolimuusilla ei viitteitä lisääntyneestä syöpäriskistä

Suomen Lääkärilehdessä 12-13/2005 (s.1429) olleessa kirjoituksessa "Pimekrolimuusi ja takrolimuusi yhteydessä ihosyöpään?" mainittiin tiedossa olevan 29 tapausta, joissa pimekrolimuusin ja takrolimuusin käytön yhteydessä on todettu iho- ja lymfakudoksen syöpää. Keskustelu aiheesta alkoi, kun FDA:n pediatrinen neuvoa-antava komitea kertoi näihin voiteisiin mahdollisesti liittyvän teoreettisen karsinoomariskin. Lääkärilehden kirjoituksesta lukija voi saada vaikutelman, että pimekrolimuusin (Elidel, Novartis) käytön olisi todettu altistavan edellä mainituille haitoille. Tämän johdosta Novartis Finland Oy haluaa todeta, että kliinisissä tutkimuksissa Elideliä on käyttänyt yli 19 000 potilasta, ja myyntiluvan jälkeen käyttäjiä on ollut yli 5 miljoonaa, eikä evidenssiä lisääntyneestä syöpäriskistä ole todettu. Itse asiassa, kliinisissä tutkimuksissa vertailuryhmässä (lumelääke/perinteinen hoito) raportoitujen syöpätapausten insidenssi on noin kymmenen kertaa suurempi kuin Elidelillä hoidettujen ryhmässä. Yli 5 miljoonan käyttäjän joukosta on spontaanisti raportoitu muutamia syöpätapauksia. Niitä on kuitenkin noin 20 kertaa vähemmän kuin vastaavanlaisessa normaalipopulaatiossa olettaisi samassa ajassa ilmaantuvan. Myöskään mitkään muut tekijät (mm. pimekrolimuusin kliinisesti olematon imeytyminen iholta systeemiseen verenkiertoon, ei lisääntynyttä systeemisten infektioiden määrää, ei vaikutusta rokotustehoon) eivät viittaa lisääntyneeseen syöpäriskiin tai normaalin immuunivasteen heikkenemiseen pimekrolimuusiemulsiovoiteen käytön yhteydessä.

Tatu E. Miettinen

Piilopaikka

Kaikki oli pielessä. Mervin hartioita särki. Tietenkin se johtui jännityksestä, sillä projektisuunnitelman sisäänjättöaika oli ollut eilen työpäivän päättyessä, ja vasta puolilta päivin Tuomas oli tullut sanomaan, että hän ei ollut saanut kuin yhden pyydetyistä räjäytystyötarjouksista. Miten siinä olisi voitu tehdä yhteenvetoa tai menoarviota tai edes rakennustyön aikataulua valmiiksi? Johtaja oli katsellut myöhästymistä selittelevää Merviä sillä silmällä, että ylennyshaaveet oli paras haudata. Pullisteleva asiakirjasalkku kolahti raskaasti liukuessaan olkapäältä kirjoituspöydän vapaalle nurkalle odottelemaan ensiöistä työsessiota.

Anja Tiilikainen

Unettomuuden ja uupumuksen hoito kuuluu kaikille lääkäreille

Mikko Härmän ja Mikael Sallisen kirja Hyvä uni - hyvä työ kiteyttää hienosti sen, miten uusi tieto ja tiede väkisinkin purkautuu yleisen kliinisen lääketieteen palvelukseen, kun sosiaalinen tilaus on riittävän suuri. Uneen liittyvät tieteelliset havainnot osoittavat uniapneatautiin ja unettomuuteen liittyvät kytkennät keuhkosairauksiin, sisätauteihin, kuten verenpainetautiin ja muihin metaboliseen oireyhtymään kuuluviin häiriöihin. Sokeriaineenvaihdunnan häiriöt, kilpirauhasen toimintahäiriöt ja jopa immuunijärjestelmän vastustuskykyyn vaikuttavat häiriöt ovat vähintäänkin riittävä syy ottaa uniapnea tai pitkäaikaiseen unettomuuskierteeseen liittyvät elimistön tasapainon häiriöt vakavasti myös yleislääketieteen kannalta. Uniapnea niin kuin veren suurentunut kolesterolipitoisuus ovat molemmat sydäntautien suuri riskitekijä. Vai ovatko molemmat saman taudin eri ilmenemismuotoja? Ja molempia oireita, osatekijöitä, voidaan ja pitää hoitaa.

Jukka Alihanka

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat