78096 osumaa

Dengue ja sen komplikaatiot yleistymässä

Dengue-infektiota voi esiintyä monissa kaukomatkakohteissa. Epidemioiden yhteydessä virus leviää nopeasti ihmisestä toiseen Aedes-hyttysten välityksellä. Viime aikoina tuhansien tapausten epidemioita on raportoitu erityisesti Taiwanista, Intian Länsi-Bengalista, Bangladeshista, Filippiineiltä, Hondurasista, El Salvadorista ja Trinidadista, mutta epidemiat ovat yltäneet myös mm. USA:n Havaijille ja Australian pohjoisosiin.

Akavan Piekka valtion budjettiehdotuksesta

Piekka korostaa erityisesti panostuksia tulevaisuuteen. – Koulutuksen ja tutkimuksen on edelleen oltava hallituksen toiminnan painopisteinä. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahat tarvitsevat lisäystä, myös muun opetuksen valtionosuuden jälkeenjääneisyys vaatii valtionosuuden perustana kunnille olevien yksikköhintojen korottamista. Lisäksi tutkimusrahoituksen kasvu-ura on pidettävä kaikilla tutkimusaloilla vakaana.

Lentomatkustajan laskimotukosriski (pääkirjoitus SLL 27–29/2002)

Laskimotukoksien riski liittyy matkustamon olosuhteisiin ja matkustajan riskitekijöihin. Matkustamossa – etenkin ahtaissa turistiluokan tai halpalentojen osastoissa – istutaan pitkiä aikoja lähes liikkumatta, vartalo koukussa, normaalia matalammassa ilmanpaineessa ja kosteudessa, jolloin elimistön kuivuminen on mahdollista. Istuma-asennossa ihmisen laskimovirtaus on noin kaksi kolmannesta hitaampi kuin makuuasennossa, ja istuminen liikkumatta tunnin ajan alkaa kohottaa hematokriittitasoa ja plasman proteiinikonsentraatiota. Kokeellinen 8 tunnin simuloitu lento 2,5 kilometrin korkeudessa ja 8–10 %:n kosteudessa aiheuttaa kuivumista, lisää plasman ja virtsan osmolaliteettia ja virtsan ominaispainoa. Matala ilmanpaine ja matkustamon relatiivinen hypoksia voivat heikentää endoteelisolujen fibrinolyyttistä toimintaa. Epämukava istuma-asento salpaa raajojen laskimoita ja voi tukkia ne taipeissa etenkin iäkkäillä (1).

Valtionavustus hoitojonojen purkuun jaossa

Avustuksen myöntämisperusteena on sairaanhoitopiirin alueen asukasmäärä. Näin saatua avustusmäärää tarkistetaan erikoissairaanhoidon vuoden 2000 tarveindeksillä, johon vaikuttavat esimerkiksi piirin väestön kuolleisuus, työkyvyttömyys, väestön tulot ja kunnan nettomenot ilman asiakasmaksuja. Avustuksen määrä vaihtelee siten HUS:n 4,21 eurosta Itä-Savon sairaanhoitopiirin 5,76 euroon asukasta kohden.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat