78171 osumaa

Kalsipotrioli kliinikon kannalta

Kalsipotrioli on tervetullut lisä psoriaasin paikallishoitoon. Se sopii erityisesti suppea-alaisen läiskäpsoriaasin hoitoon, jota aikaisemmin on hoidettu kortikosteroideilla tai ditranolilla. Aine on väritön ja siistikäyttöinen kuten kortikosteroidit, mutta sillä ei ole läiskän ympäristöä ohentavaa vaikutusta, kuten steroideilla ja sillä saadaan monessa tapauksessa pitempi remissio kuin steroideilla. Hoidon alussa esiintyvä ihon ärsytys menee yleensä ohi muutamassa päivässä ja hoitoa voidaan silloin jatkaa. Lääke ei sovi kasvojen eikä sukuelinten alueelle. Hiuspohjaan tarkoitettu valmiste ei ole vielä Suomessa markkinoilla.

Uusia tarkastelutapoja yksityisten lääkärikeskusten toimintaan Arvoketjusta apua menestyksen avainten etsinnässä

Menestyäkseen kilpailussa yrityksen täytyy tuntea oma kilpailuympäristönsä ja osata valita tilanteeseen paras strategia eli toimintatapa. Valtionosuusuudistuksen myötä lääkärikeskukset joutuvat uudenlaisten haasteiden eteen, ja elinehdoksi saattaa muodostua oman strategian tiedostaminen. Menestymisen ei välttämättä tarvitse pohjautua vain yrityksen tuotteeseen tai palveluun, vaan kilpailuetu on mahdollista rakentaa minkä tahansa yrityksen toiminnon avulla. Michael Porterin kehittelemä arvoketjunanalyysi tarjoaa yhden erilaisen tavan etsiä menestymisen lähteitä myös muualta kuin itse tuotteesta.

Heli Pironetti

Luonnonlääkinnän suosion taustalla olevat tarpeet

Luonnonlääkkeiden ja muun nk. vaihtoehtolääkinnän suosio on kasvanut voimakkaasti aikana, jolloin suomalaisten terveydenhuollon taso on noussut maailman kärkiluokkaan ja jolloin kansa elää terveempänä ja pitempään kuin koskaan ennen. Luonnonlääkinnän suosiota selittää suurelta osin alan tehokas markkinointi. Taustalla on myös se, ettei lääketieteeseen perustuva lääkintä pysty vastaamaan potilaiden kaikkiin odotuksiin.

Veijo Saano

Lääkelaitos puuttuu eettisesti kyseenalaisiin hoitoseurantoihin Markkinointia tutkimuksen varjolla Lääketeollisuusliitto muistuttaa tutkimuksen ja markkinoinnin rajoista

Lääkäreitä houkutellaan väliin osallistumaan tutkimuksiin, joissa potilaalle määrätään uutta, myyntiluvan saanutta lääkettä ja seurantatietoja potilaasta toimitetaan lääketehtaalle. Lääkelaitos on kiinnittänyt huomiota siihen, että tällaisia hoitoseurannan nimellä tehtäviä lääketutkimuksia tehdään ilman tieteellistä kysymyksenasettelua. Koska lääkkeellä on myyntilupa, sillä on jo osoitettu olevan vaikutusta, joten tätä ei näillä tutkimuksilla selvitetä. Jos tutkimuksessa ei käytetä vertailuvalmisteita, uuden lääkkeen tehosta ja turvallisuudesta suhteessa vanhempiin valmisteisiin ei myöskään ole kysymys. Epidemiologisia tutkimuksia tällaiset seurannat eivät ole, koska niiden otannat ovat summittaisia eivätkä edusta mitään määriteltävissä olevaa väestöä. Tarkoitus voikin olla vain markkinoiden avaaminen uudelle valmisteelle.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat