78172 osumaa

Vastine Rauno Heikinheimolle

Randomisointimenetelmältään tut- kimus oli aikansa - 1970-luvun alun - lapsi. Jälkiviisaasti se ei ollut nykyhetken tiukkojen kaksoissokko-plasebokontrolloitu-kriteerien mukainen - eikä se tutkimusasetelmassa olisi ollut mahdollistakaan. Aikanaan ulkopuolisten arvioijien taholta ei siinä kuitenkaan nähty huomauttamista. Korostettakoon vielä, että randomisaation jälkeen tutkimuksesta poistaminen ei ollut mielivaltaista, vaan perustui etukäteen määriteltyihin poissulkukriteereihin (sairaudet, vasta vastaanottokäynnillä ilmi tulleet lääkitykset) tai siihen, että vaadittuja vaaratekijöitä ei kahdesti todettu. Tämän arvioinnin suorittivat viisi tutkijalääkäriä. Useiden vaaratekijöiden yhtaikainen esiintyminen ei sellaisenaan johtanut poissulkuun. Jos randomisaatio olisi ollut "valikoiva", hoito- ja kontrolliryhmät olisivat olleet lähtötilanteessa erilaiset. Nyt käytännössä näin ei ollut kuten Lääkärilehden artikkelista selvästi käy ilmi.

Två böcker om Lyme-sjuka

Den slutliga boken om Lyme-borreliosens klinik och behandling finns inte, eftersom kunskapen om denna mångfasetterade sjukdom ännu är begränsad. Forskningen trevar fram, och nya aspekter på sjukdomen beskrivs oupphörligt. Det finns starkt divergerande åsikter t.ex. om så basala saker som vilken antibiotikumbehandling man skall rekommendera - såväl duration som läkemedel. Det är därför med intresse man öppnar två nya böcker om Lyme-borrelios, den ena från USA, den andra från Europa. Båda är resultatet av ett samarbete mellan många forskare. Europaboken har 41 författare, med tonvikt på tyska, österrikiska och svenska. USA-boken har 38 författare, koncentrerade kring Lyme-borreliosforskningens huvud-ort Stony Brook i New York.

Skitsofrenian psykoterapia

Vuonna 1987 perustettiin Pohjoismainen psykoosipsykoterapiayhdistys (Nordisk psykospsykoterapiförening NPPF) ruotsalaisen skitsofreniaterapeutin, Brabro Sandinin ajatuksen pohjalta. Tämän kirjan on yhdistyksen aloitteesta toimittanut tanskalainen Jens Bolvig Hansen, ja se sisältää kuvauksia skitsofrenian psykoterapiasta pohjoismaisissa keskuksissa. Kirjoittajina ovat yhdistyksen johtokunnan jäsenet, joista tunnetuimpia kirjan kannessa mainitut Svein Haugsgjerd Norjasta, Barbro Sandin Ruotsista, Kari Pylkkänen Suomesta ja Bent Rosenbaum Tanskasta.

François Rabelais, lääkäri ja kirjailija

Ranskalaisen François Rabelais'n elämän varhaisvaiheita ei tunneta juuri lainkaan. Hän oli syntynyt noin vuonna 1490 Touraineissa. Ensimmäinen historiallinen tieto hänestä on vasta vuodelta 1519. Silloin hän oli munkkina fransiskaaniluostarissa, jossa hänet lienee vihitty papiksi vuonna 1511. Rabelais tunsi suurta mielenkiintoa opiskelua kohtaan ja vuonna 1524 hän sai luvan muuttaa tieteitä suosivaan benediktiinien munkkikuntaan. Hän siirtyi lopulta vuonna 1530 kokonaan luostarijärjestön ulkopuoliseksi papiksi.

Ongelmallinen huostaanotto

Helsingin koillinen sosiaali- ja terveysjaosto teki 1991 päätöksen 7-vuotiaan pojan huostaanotosta isään kohdistuneen insestiepäilyn takia. Vanhemmat valittivat päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, mutta jaoston päätös huostaanotosta jäi voimaan. Raastuvanoikeus vapautti isän insestisyytteestä viime vuoden lopulla; syyttäjä on tosin valittanut päätöksestä hovioikeuteen. Vanhemmat käynnistivät raastuvanoikeuden päätöksen jälkeen uuden valituskierroksen huostaanotosta, ja valitus on tätä kirjoitettaessa Uudenmaan lääninoikeudessa. Virallisen käsittelyn lisäksi vanhemmat ovat tuoneet asiansa julkisuuteen. Se on herättänyt voimakkaita mielipiteitä niin insestiepäilyn tutkimisen oikeellisuudesta, huostaanottomenettelystä, asianosaisten oikeusturvasta kuin myös sosiaali- ja terveysviranomaisten salassapitovelvollisuudesta.

Problematiskt omhändertagande

Helsingfors nordöstra social- och hälsovårdssektion fattade år 1991 beslut om omhändertagande för samhällsvård av en 7-årig gosse efter misstanke om att han utsatts för sex-uella övergrepp från sin far. Föräldrarna sökte ändring ända hos högsta förvaltningsdomstolen, men omhändertagandebeslutet stod fast. Rådstuvu- rätten frikände i slutet av förra året fadern avseende incest, men åklagaren har anfört besvär över be- slutet hos hovrätten. Föräldrarna initierade efter rådstuvurättens dom en ny besvärsomgång beträffande omhändertagandet och i skrivande stund ligger besväret hos Nylands länsrätt. Föräldrarna har dels yrkat ny handläggning hos myndigheterna, dels låtit ärendet få publicitet. Detta har väckt en hetsig debatt om riktigheten att företa utredning vid misstanke på incest, om tillvägagångssättet vid omhändertagande, om inblandade parters rätts-skydd samt om social- och hälsovårdsmyndigheternas tystnadsplikt.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat