76978 osumaa

Lama ei lamaa Lääkäriliittoa

Lama-ajasta huolimatta Lääkäriliitto aikoo tehostaa toimintaansa terveydenhuollon kehittäjänä ja lääkärien edunvalvojana, päätti liiton hallitus suunnittelukokouksessaan 23.-24.9. Säästötoimet leikkaavat terveyspalveluja, työttömyys lääkärien keskuudessa kasvaa ja rahapula uhkaa viedä pohjan järkevältä palkkapolitiikalta. Kutistuvat resurssit ja kasvavat vaatimukset aiheuttavat paineita kentällä ja edessä oleva valtionosuusuudistus lisää huolta tulevaisuudesta. Tässä tilanteessa Lääkäriliiton on entistä aktiivisemmin puolustettava potilaiden ja lääkärien asemaa.

Työttömyyden kasvu näkyy lääkärikyselyssä

Lääkärien määrä kasvoi maaliskuusta 1991 vastaavaan aikaan tänä vuonna lähes 500:lla, mutta työhön sijoittuneiden lääkäreiden määrä vain noin 250:lla. Työpaikat löytyivät pääosin terveyskeskuksista, joissa olleet avoimet virat ja sijaisuudet on nyt täytetty. Kaikkiaan 340 lääkäriä ilmoittaa olleensa vuoden aikana vähintään 5 vuorokautta yhtäjaksoisesti työttömänä. Tiedot ilmenevät Lääkäriliiton vuosittain tekemästä lääkärikyselystä.

Paisunut hallinto

Onnittelen kollega Telarantaa terävästä ja ajankohtaiseta kirjoitukseta (SLL 26/92). Kirjoitus vastaa täysin myös allekirjoittaneen käsitystä terveydenhuoltomme ja sen hallinnon nykytilasta. Sen sijaan olen syvästi ja iloisesti hämmästynyt siitä, että tällä tavoin paljastavasti kirjoitettua tekstiä julkaistaan - edes Lääkärilehdessä. Muutama vuosi sitten näistä asioista kirjoittavan tekstien julkaiseminen olisi ollut vähintään epävarmaa ja ainakin hänet olisi häiriköksi mielletty.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030