Strukturoitu kesäkoulumainen koulutus auttoi kandidaatteja hahmottamaan paremmin psykiatrian kliinistä ja diagnostista kenttää.

Lääkärin koulutuksessa yksi keskeinen vaihe ammatti-identiteetin kannalta on ensimmäinen kesä kliinisen työn parissa. Prekliiniset opinnot ovat takana ja kandidaatit pääsevät soveltamaan koulussa oppimaansa tietoa sekä harjoittelemaan kliinistä päätöksentekoa. Tässä lääkärin elinkaaren vaiheessa on tärkeää, että kokemus työstä jää nuorta ammatti-identiteettiä ja olemassa olevaa tietopohjaa vahvistavaksi.

Ennen ensimmäistä kesätyöpaikkaa kandidaateilla on käytynä kyseisen erikoisalan perusopetukseen kuuluva kliininen jakso, joka antaa valmiudet työskennellä alalla. Tämä ei kuitenkaan vähennä täydentävän koulutuksen ja perehdytyksen merkitystä eikä välttämättä auta vielä hahmottamaan erikoisalan kliinistä sisältöä.

Seinäjoen keskussairaalan aikuispsykiatrian yksikössä tehdyssä kyselyssä tarkasteltiin kesäkoulumaisen strukturoidun koulutusohjelman vaikutusta tiedon jäsentymiseen, asenteisiin ja taitojen kehittymiseen kliinisen psykiatrian alalla. Vastaavaa opetustapaa on hyödynnetty psykiatrian erikoisalalla ennenkin, esimerkkeinä Satapsykiatrian Kesäkoulu (1) ja Vanhan Vaasan oikeuspsykiatrisen sairaalan järjestämä kevätkoulu (2).

Itsearviointikysely kesäkoulusta

Kesällä 2016 Seinäjoen keskussairaalan aikuispsykiatrian yksikössä työskenteli 11 neljännen vuoden kandidaattia ja 4 vastavalmistunutta lisensiaattia psykiatrian tai nuorisopsykiatrian toiminta-alueella ja osallistui kesän aikana järjestettyyn koulutusohjelmaan; yksi kandidaatti jätettiin analyysien ulkopuolelle, koska hän työskenteli osin muualla.

Ohjelma sisälsi viikoittain 2–6 tuntia koulutusta keskeisimmistä kliinisen psykiatrian aiheista, kuten tahdosta riippumattoman hoidon prosessista, päivystyksestä, psykiatristen häiriöiden diagnostiikasta ja hoidosta.

Itsearviointikyselyllä (3) arvioitiin osallistujien koettua kliinisten tietojen, taitojen ja asenteiden muutosta tehdyn kesätyöjakson ja siihen liitetyn teoreettisen koulutuksen aikana. Lisäksi arvioitiin erikseen psykiatrisiin sairausryhmiin liittyvän tiedon jäsentymistä.

Kyselyssä arvioidaan tiedollista osaamista (30 kysymystä), käytännön taitoja (36 kysymystä) ja asenteita (7 kysymystä). Arvioinnissa käytetään pisteytystä asteikolla 1–5 (1 = vahva osaaminen, 5 = heikko osaaminen, asenteissa 1 = erittäin tärkeä, 5 = ei lainkaan tärkeä).

Osallistujat täyttivät lomakkeen työsuhteensa alussa kesäkuussa ja kysely toistettiin koulutusohjelman jälkeen elokuussa. Kysymyksistä muodostettiin aiheiden mukaiset osiot ja näiden osioiden pisteytyksille laskettiin summamuuttujat. Osioita olivat "sairausryhmiä ja diagnooseja koskevat tiedot", "hoitoa ja muita asioita koskevat tiedot", "kliiniset taidot" ja "asenteet". Tiedon jäsentymisen muutoksen arvioimiseksi sairausryhmiä ja diagnooseja koskeville tietokysymyksille tehtiin lisäksi nämä ryhmittelevä faktorimalli. Tietoryhmien sisällöllistä rakennetta arvioitiin molemmissa mittauspisteissä erikseen ja muutosta tulkittiin tiedon jäsentymisen kannalta työsuhteen aikana.

Tieto jäsennettiin uudelleen

Kesän aikana tapahtui merkitsevä muutos diagnooseja ja sairausryhmiä koskevassa tiedossa, hoitomenetelmiä ja muita asioita koskevassa tiedossa sekä kliinisissä taidoissa. Asenteissa ei tapahtunut muutosta.

Psykiatristen sairausryhmien mukaisten tietokysymysten ryhmittelyssä kolmeen tietoryhmään havaittiin muutos tiedon jäsentämisessä.

Kesän alussa skitsofrenia jäsennettiin erilliseksi kokonaisuudeksi, mutta kesän lopussa sitä ei jäsennetty mihinkään kolmesta tietoryhmästä. Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja syömishäiriö ryhmiteltiin alkukyselyssä omaksi ryhmäkseen. Suurin osa muista psykiatrisista häiriöistä ryhmiteltiin alkukyselyssä suurimpaan tietoryhmään.

Kesän jälkeen keskeiset psykiatriset häiriökokonaisuudet, kuten masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriöt, persoonallisuushäiriöt ja syömishäiriöt, jäsennettiin ensimmäiseen tietoryhmään ja erilaiset orgaanis-yleislääketieteelliset häiriöt, kuten delirium, muistihäiriöt ja neurologiset häiriöt, toiseen. Päihdehäiriöt miellettiin omaksi kokonaisuudekseen.

Selvä muutos parempaan

Psykiatrian alan sisältöä koskevia tietoja ja taitoja mittaavissa kysymyksissä havaittiin selkeä muutos parempaan. Alkukyselyssä oli hajontaa psykiatristen häiriöiden hahmottamisessa, kun esimerkiksi mielialahäiriöt ja syömishäiriö miellettiin osaksi eri kokonaisuutta kuin ahdistuneisuushäiriöt. Tätä eroa ei ollut havaittavissa enää loppukesästä, vaan psykiatrisiksi mielletyt häiriöt hahmotettiin osaksi samaa kokonaisuutta. Etiologialtaan enemmän somaattisina pidetyt häiriöt, kuten delirium ja muistisairaudet hahmottuivat taas loppukesästä selkeämmin erilleen psykiatrisista kokonaisuuksista. Mielenkiintoista oli, että asenteissa psykiatrian erikoisalaa kohtaan ei tapahtunut muutosta kesän aikana.

Kysely osoitti, että strukturoitu kesäkoulumainen tapa lisää tehokkaasti alaan liittyvää tietopohjaa. Vastaavaa kysymyssarjaa voisi jatkossa hyödyntää myös muihin tarkoituksiin, esimerkiksi valmiuksien mittaamiseen työnhaun yhteydessä tai koulutuksellisiin tarkoituksiin. Menetelmä soveltunee myös muille erikoisaloille.