Urheilijoiden nivusvaivat

Urheilijoiden nivusen kiputilat ovat perinteisesti kuuluneet ns. hankaliin vaivoihin. Niiden syntymekanismi vaihtelee, diagnostiikka on vaikeaa ja hoitotulos ei aina ole loogisesti ennustettavissa. Siksi kroonisia kiputiloja jää usein urheilua haittaamaan. Nivusen kiputilojen taustalla on varsin suuri joukko vaivoja ja diagnooseja, mitkä vaihtelevat eri urheilulajeissa ja vammamekanismeissa. Oireiden paikantuminen ja luonne voivat vaihdella ja muuttua ajan mukana. Diagnoosi on pääosin kliininen, ja kuvantamistutkimuksista on apua siihen. Nivusvammojen hoitokeinoja on runsaasti: lepo, lihaksia vahvistavat venytykset ja harjoitukset, asteittain lisääntyvä kuormitus, fysioterapia, lääkehoito ja leikkaushoito.

Sakari Orava, Jussi Rantanen, Urho Kujala, Markku Järvinen

Suupolte - diagnostinen ja hoidollinen ongelma

Suupoltteella tarkoitetaan suun limakalvojen polttavaa kirvelyä, johon ei liity limakalvomuutoksia tai muuta poikkeavaa. Suupoltteen etiologia on edelleen avoin, mutta viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että kyseessä saattaa olla kipuaistimusjärjestelmän häiriö. Toistaiseksi ei tiedetä, liittyykö oireiden alkamiseen jokin paikallinen tai systeeminen muutos, joka herkistää limakalvon oireilulle. Suupoltteen hoito on edelleen ongelmallista, vaikka tietoa onkin saatu lisää. Hoidossa keskitytään potilaan informoimiseen ja oireita lievittäviin kotihoitomenetelmiin. Vaikeissa tapauksissa käytetään kroonisen kivun lääkehoitoa.

Heli Forssell, Satu Jääskeläinen, Merja Laine, Tuulikki Tammiala-Salonen

Lyhyesti: Tomaattipica

Hieman myyttisen pica-oireiston sanotaan olevan tunnusomaista raudanpuuteanemiassa. 66-vuotias nainen rupesi syyttä suotta popsimaan vajaan kilon tomaatteja päivässä. Hänelle oli kehittynyt vuotoanemia hänen nautittuaan tulehduskipulääkkeitä artroosiin. Hemoglobiiniarvo oli 53 g/l, anemia korjattiin punasolusiirroin ja rautasubstituutioin - ja johan tomaatinnälkä hävisi. Pica-oireen ja sen häviämisen arveltiin olevan patognomonista raudanpuutteelle ja sen häviämiselle. Kliinikkoja kehotetaan jälleen kerran valppauteen kaikenlaisten ihmeellisten inhimillisten käyttäytymisten varalta. Takana voi vaania sairaus...

Robert Paul

Lyhyesti: Alloiokokki korvassa

DNA:n monistus ja emäsjärjestyksen analyysi vie meidät taas tuntemattoman rajalle. Pitkittynyt otiitti, ehkei ihan vielä liimakorva, oli tällä kertaa brittitutkijoiden kohteena. Niistähän on vaikea saada viljelyssä mitään bakteeria kasvamaan. Nyt monistettiin ribosomaalista DNA:ta, jonka avulla bakteereita voi tunnistaa vertailemalla saatua emäsjärjestystä geenipankin valikoimiin. Potilaita oli peräti 12. Monesta löytyi DNA:ta useammasta, yleensä eksoottisesta, bakteerista. Alloiococcus otitis oli kuitenkin voittaja. Sitä oli puolella potilaista. Tuskinpa moni meikäläistä bakteriologeista, kliinikoista puhumattakaan, on tutustunut moiseen elävään. Epäselväksi jää, olisiko siihen edes syytä tutustua.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: Anafylaksiaa valkosipulista

Hyvästä maustaan huolimatta valkosipuli voi aiheuttaa paitsi epämiellyttäviä aistimuksia seuralaisille myös anafylaksiaa itse nautiskelijalle. Sen atooppista dermatiittia ja astmaakin joskus aikaansaava vaikutushan on tunnettu. Espanjalaiset kuvaavat tapauksen, missä nuoren kypsymättömän (ydin ei vielä kunnolla kehittynyt) valkosipulin nauttiminen aiheutti selvän anafylaksian 23-vuotiaalle atoopikkonaiselle, joka oli aiemminkin saanut angioödeemakohtauksia.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Sydän- ja verisuonitauti Q-kuumeen muistona?

Sydän- ja verisuonitauteihin liitettyjen mikrobien lista kasvoi taas, kun Sveitsistä julkaistiin kohorttitutkimus Q-kuumeen myöhäisvaikutuksista. Q-kuume on riketsioihin kuuluvan bakteerin, Coxiella burnetiin aiheuttama infektio. Vuonna 1983 bakteeri aiheutti laajan epidemian alppilaakson kylissä. Parintuhannen ihmisen 12-vuotisen seurannan jälkeen todettiin Q-kuume-epidemiassa sairastuneilla noin kaksinkertainen kuolleisuus aivoinsulttiin tai koronaaritautiin. Mekanismien pohdinnat tuovat mieleen klamydiatutkimukset.

Heikki Arvilommi

Menetelmä vastasyntyneen hypoksisen aivovaurion ennakoimiseksi

Perinataalinen ja erityisesti synnytykseen liittyvä hapenpuute aiheuttaa osalle lapsista hypoksis-iskeemisen enkefalopatian, jonka kliiniset oireet vaihtelevat lievästä lihasärtyvyydestä vaikeisiin tajunnan tason muutoksiin ja kouristuksiin. Läheskään kaikille hypoksisena syntyneille lapsille ei kuitenkaan tätä ongelmaa kehity. Enkefalopatian kliiniset löydökset eivät yleensä näy heti, vaan tilanne ilmenee ja selkeytyy vasta muutamien päivien kuluessa synnytyksestä, joskus huomattavasti myöhemmin. Hypoksis-iskeemisen enkefalopatian riskiä on yritetty mitata erilaisilla hermokudoksen tuhoa mittaavilla biokemiallisilla veri- ja likvortutkimuksilla, aivojen kuvantamiskeinoin ja EEG:n avulla, mutta osuvuus on ollut huono. Tilanne olisi kuitenkin hyvä ennakoida ennen oireiden ilmaantumista, erityisesti koska nykyään kehitetään biokemiallisia ja biofysikaalisia neuroprotektiivisia hoitoja, jotka olisi hyvä saada vaikuttamaan ennen kuin neuronituho ehtii kehittyä lopulliseksi.

Pertti Kirkinen

Kroonisen anaalifissuuran konservatiivinen hoito

Anaalifissuuraa ylläpitää anaalisfinkterin spastisuus. Jos spasmi hellittää riittävän pitkäksi aikaa, voisi fissuura parantua luontaisesti. Eli tämän hankalan vaivan konservatiivisessa hoidossa voitaisiin käyttää paikallisia lihasrelaksantteja.

Robert Paul

Kabergoliini on hyvin siedetty ja tehokas lääke hyperprolaktinemiaan

Bromokriptiiniä on käytetty yli 20 vuoden ajan hyperprolaktinemian peruslääkkeenä. Noin 20 % potilaista ei kuitenkaan huimauksen, pahoinvoinnin tai muiden sivuvaikutusten takia siedä tätä hoitoa tai on sille resistentti. Toisella dopamiiniagonistilla kabergoliinilla on pidempi puoliintumisaika, ja kliinisiä vertailuja sen käyttökelpoisuudesta bromokriptiiniin verrattuna on tehty muutamien vuosien ajan.

Pertti Kirkinen

TNF2-geeni kohtalona septisessä sokissa

Kuolleisuus septiseen sokkiin on edelleenkin suuri, jopa yli 50 %, moderneista hoidoista huolimatta. Sokin patofysiologiassa näyttää sytokiini (tuumorinekroositekijä) TNF-alfa olevan keskeinen peluri ainakin koe-eläinmalleissa. Ihmisillä tähän sytokiiniin liittyy polymorfismi eli perinnöllinen vaihtelu. Noin joka viides on perinyt TNF2-tyypin promoottorigeenin, jonka vaikutuksesta TNF-alfa:n tuotanto on lisääntynyt.

Heikki Arvilommi