76072 osumaa

XTC - siipirikkojen kuningas

Jos kehitysmaiden diktaattorit viihdyttävätkin itseään ja toisiaan silpomalla alamaiskansojaan miinoin, kidutuksin, joukkomurhin ja huumein, ei Suomi - Jumalan kiitos - ole ollut eikä ole kilpailevien sotahulluuden vallassa riehuvien psyko-eksentrikkojen villitsemä tasavalta. Tässä ja valtakuntavaarallisten ekstaasien preventiossa kansansivistys- ja -terveystyö ovat toistaiseksi onnistuneet. Ne eivät ole olleet rähmällään muiden, vain totuuksien edessä.

Pisara

Uudenmaan erikoissairaanhoidosta tehtiin työnjakosopimukset

Helsingin sairaanhoitopiirin, Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan väliset erikoissairaanhoidon työnjakosopimukset on allekirjoitettu ja luovutettu sosiaali- ja terveysministerille. Työnjakosopimusten kylkiäisinä siirrytään HYKS:n osalta sopimusohjausjärjestelmään jo vuoden 1997 talousarviota laadittaessa ja NordDRG-ryhmittelyyn perustuvaan kuntalaskutukseen 1998 alusta lukien. Näiden ratkaisujen toteutus edellyttää alueen erikoissairaanhoidon kaikilla tasoilla toiminnallista ja henkistä uudelleenorientoitumista, jonka laatua ja määrää tuskin kukaan pystyy vielä tällä hetkellä kunnolla hahmottamaan.

Taito Pekkarinen

Arbetsfördelningsavtalen om specialsjukvården i Nyland

Avtalen om arbetsfördelningen inom den specialiserade sjukvården i Helsingfors sjukvårdsdistrikt, Nylands sjukvårdsdistrikt och på Helsingfors universitetscentralsjukhus har undertecknats och överlämnats till social- och hälsovårdsministern. Som en Biprodukt av arbetsfördelningsavtalen övergår man för HUCS vidkommande till ett avtalsstyrning redan när budgeten för år 1997 görs upp samt till på NordDRG-klassificering baserad kommundebitering från och med början av 1998. Ett genomförande av dessa lösningar förutsätter verksamhetsinriktad och individrelaterad nyorientering på alla nivåer inom regionens specialsjukvård, vars kvalitet och kvantitet knappast någon ännu kan bilda sig en adekvat uppfattning om.

Helikobakteeri-infektio ja tulehduskipulääkkeet

Helikobakteeri aiheuttaa kroonisen aktiivisen gastriitin, joka on ulkustaudin tärkein riskitekijä. Yli 90 %:n duodenaali- ja noin 70 %:n ventrikkeliulkuksista katsotaan johtuvan helikobakteeri-infektiosta. Tulehduskipulääkkeiden jatkuva käyttö taas aiheuttaa yli kolmasosassa tapauksista mahan ja pohjukaissuolen limakalvovaurioita tai haavaumia. Suurin osa muutoksista on kliinisesti merkityksettömiä, mutta 2-4 % tulehduskipulääkkeiden käyttäjistä saa ulkusvuodon tai -puhkeaman. Kyseisten kahden ulkuksen riskitekijän mahdolliset yhteisvaikutukset ovat kliinisesti kiinnostava kysymys.

Anna-Liisa Karvonen

Epikutaani- eli lapputesti kosketusallergian osoittamisessa

Epikutaani- eli lapputestaus on ihotautien erikoislääkärin perustutkimus viivästyneestä allergiasta johtuvan kosketusihottuman tutkimiseen ja sen aiheuttajan tunnistamiseen. Se antaa tietoa aineista, joita potilaan tulee välttää, jotta ihottuma paranee ja sen uusiutuminen estyy. Kosketusihottumat kuuluvat tavallisimpiin ihotauteihin, joita tutkitaan ja hoidetaan sekä sairaaloiden poliklinikoilla että avoterveydenhuollossa. Jokaisen kosketusihottumatapauksen huolellinen selvittäminen vähentää ihottumasta aiheutuvia haittoja ja hoitojen ja toistuvien sairauslomien kustannuksia. Epikutaanitestaus antaa tärkeää tietoa työperäisten ihottumien korvauskysymyksissä sekä potilaan ammatinvalintaan, uudelleenkoulutukseen ja onnistuneeseen uudelleensijoitukseen työelämässä.

Suomen Kontaktidermatiittityöryhmä

Interpersonaalinen psykoterapia

Interpersonaalinen psykoterapia on kohdennettua, ajallisesti rajattua ja lyhytaikaista psykoterapiaa. Se korostaa masennuspotilaan ajankohtaisia interpersonaalisia vuorovaikutussuhteita, samalla tiedostaen masennuksen geneettiset, biokemialliset, kehityshistorialliset ja henkilökohtaiset syytekijät. Interpersonaalinen psykoterapia käsittää yleensä 16-25 istuntoa 4-6 kuukauden aikana. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös pitkäaikaisessa terapiassa. Interpersonaalinen psykoterapia soveltuu erityisesti masennuksen hoitoon, joko yksinään tai yhdistettynä lääkehoitoon.

Teijamari Laasonen-Balk, Hannu Koponen

Todetaanko nuorten ihmisten sarkoomat ajoissa?

Joka päivä miltei kaksi nuorta ihmistä sairastuu syöpään Suomessa. Ikäryhmässä 16-35 vuotta todetaan noin 600 uutta syöpätapausta vuosittain. Koska syöpä on yleensä vanhempien ihmisten sairaus, ei pahanlaatuista tautia osata heti epäillä nuorella. Perusterveydenhuollossa ei tunnisteta syövän oireita nuorilla riittävän nopeasti ja kallisarvoista aikaa kuluu taudin päästessä leviämään muualle elimistöön. Jokainen yli senttimetrin kokoinen kasvava kyhmy on epäilyttävä syövän suhteen ja selvä aihe lisätutkimuksiin. Kirjoittajat haluavat tässä artikkelissa kiinnittää huomiota erityisesti nuorten ihmisten pehmytkudos- ja luusarkoomiin.

Pirkko Kellokumpu-Lehtinen, Tuula Lehtinen, Juha Nevalainen

Estrogeeni näyttää vähentävän Alzheimerin taudin riskiä

Estrogeenilla on tunnettujen hormonivaikutustensa lisäksi muita mielenkiintoisia solutason vaikutuksia. Se edistää kolinergisten neuronien kasvua, stimuloi amyloidiproteiiniprekursorin sekretiinientsyymin aineenvaihduntaa ja näyttää myös vaikuttavan apolipoproteiinin E:hen. Kuulostaako tutulta? Nuo solutason vaikutukset voisivat kaikki olla eduksi Alzheimerin taudissa, ja estrogeenia onkin käytetty Alzheimerin taudin hoidossa.

Robert Paul

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030