76102 osumaa

Itujen aiheuttama salmonellaepidemia

Suomessa todettiin vuonna 1994 Salmonella Bovismorbificansin aiheuttama suolistoinfektioepidemia, jossa diagnosoitiin 210 tapausta. Välittäjänä olivat teollisesti idätetyt sinimailasen idut. Australiasta peräisin olleet idut oli tuotu maahan Ruotsin kautta, ja myös siellä todettiin laaja epidemia. Kyseessä oli jo kolmas itujen aiheuttama salmonellaepidemia Suomessa 1990-luvulla, mikä antaa aihetta tuotantotapojen ja tuotteiden muutoksiin. Kansainvälistyminen lisää vastaavien epidemioiden mahdollisuutta, ja se on otettava huomioon myös elintarvikevalvonnassa.

Antti Pönkä, Matti Jahkola, Anja Siitonen, Olli Haikala, Aimo Kuhmonen, Pekka Pakkala

Mastektomia miltei historiaan?

Säästävä rintasyöpäleikkaus ei vähennä tai lisää syövän uusiutumisvaaraa mastektomiaan verrattuna, mutta se voi parantaa elämän laatua. Rinnan kokoon nähden suuret tai yli 4 cm:n läpimittaiset syövät on tavattu hoitaa mastektomialla. Mutta kannattaisiko leikkauksen jälkeen annettava adjuvanttihoito antaa jo ennen leikkausta, niin että syöpäkasvain pienenisi lääkehoidon vaikutuksesta ja säästävä leikkaus olisi mahdollinen alun perin kookkaissakin syövissä?

Viinan kirot ja edut

Juhannusaika on Suomessa suurta suven juhlaa, johon on monella kansalaisella perinteisesti kuulunut alkoholin tissuttelu - milloin menestyksellisin, milloin ikävin seurauksin, kuten päivälehdistöstä saamme vuosittain lukea hukkumis- ja muiden onnettomuusuutisten muodossa. Tutkimuksin on osoitettu alkoholin kohtuukäytönkin lisäävän erityisesti nuorten onnettomuusriskiä (mm. Klatsky ym. Ann Intern Med 1992;117:646-654). Hyvääkin sanottavaa "viinasta" toki on. Vanha kansanviisauskin mainitsee sen yhdessä tervan ja saunan kanssa sairauksien hoidon peruspilariksi - tämän viisauden syntyessä taisi vain puuttua paljolti se tieteellinen pohja, millä alkoholi oli tähän kastiin päässyt. Mutta kyllähän kansa tietää - eikä huonosti usein tiedäkään.

Lamotrigiini - uusi lääke partiaalisen epilepsian hoitoon

Suomessa sai maaliskuussa myyntiluvan uusi epilepsialääke lamotrigiini (LTG). Se on hyväksytty käytettäväksi lisälääkkeenä partiaalisissa (pesäkkeellisessä eli fokaalisessa) epilepsioissa, silloin kun kohtauksia ei saada riittävästi hallittua tavanomaisilla epilepsialääkkeillä. Lamotrigiinia suositellaan toistaiseksi vain epilepsian hoitoon perehtyneen neurologian tai lastenneurologian erikoislääkärin tai kehitysvamma-alan erityispätevyyden saaneen lääkärin määrättäväksi tai heidän aloittamaansa hoitoon.

Tapani Keränen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030