76102 osumaa

Toiminnallisen heikkonäköisyyden hoitotulokset

Toiminnallinen heikkonäköisyys eli amblyopia on toisen, harvoin kummankin, silmän heikko näkö ilman orgaanista syytä. Se on tavallisimmin seurauksena ensimmäisinä elinvuosina alkaneesta karsastuksesta tai silmien erilaisesta taittokyvystä (anisometropiasta). Muina amblyopian syinä tulevat kysymykseen toispuolinen synnynnäinen harmaa kaihi ja riippuluomi sekä sarveiskalvon samentumat. Amblyopia kehittyy, jos nämä tekijät ovat vaikuttamassa lapsen ensimmäisinä elinvuosina (2-3 ensimmäistä elinvuotta herkintä aikaa), ja varhaislapsuudessa se on useimmissa tapauksissa myös parannettavissa. Amblyo-piaa esiintyy noin 2-2,5 %:lla väestöstä. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on todettu amblyopiaa 1,3 %:lla leikki-ikäisistä lapsista ja 1,2-2,9 %:lla kouluikäisistä.

Sinikka Vänttinen

Punasolutuotannon ja rautatilan arviointia eri lapsiryhmillä

Tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa punasolutuotannosta ja rautatilasta neljällä sellaisella lapsiryhmällä, jolla punasolutuotanto on jollain tavalla muuntumisvaiheessa. Prepubertaalisilla ja varhaisessa puberteetissa olevilla pojilla punasolutuotanto on vähitellen kiihtymässä ja pikkukeskosilla, joille annetaan erytropoietiinihoitoa, hemoglobiinin oletetaan nousevan. Pienten, alle 1 500 g syntymäpainoltaan olevien keskosten hemoglobiini laskee ilman erytropoietiinihoitoa 6-8 viikon ikään ja sen jälkeen vähitellen nousee. Toinen ryhmä, jolla punasolutuotanto ensin hidastuu ja sitten jälleen kiihtyy, on juuri leukemiaan sairastuneet lapset. Erityisesti selvitettiin, miten proteiini- ja rautatila vaikuttavat näissä ryhmissä erytropoieesiin.

Sanna-Maria Kivivuori

Ravinnon rasvat

Rasvat sisältävät ravintoaineista runsaimmin energiaa. Välttämättömien rasvahappojen ja rasvaliukoisten vitamiinien riittävä saanti määrää rasvojen vähimmäistarpeen. Lihominen, vaikutukset veren lipideihin ja ravinnon tasapainoisuuden säilyminen taas ratkaisevat sen, miten runsaasti rasvoja voidaan haitatta nauttia. Terveyden kannalta sekä rasvojen laatu että määrä ovat tärkeitä. Suomalaisten keskimääräinen ruokavalio on kummassakin suhteessa muuttunut parempaan suuntaan 1970-luvulta lähtien. Lihavuuden yleisyyden takia on edelleen syytä vähentää rasvojen osuutta ravinnon energiasta.

Antti Aro

Sotilaslääketieteen kuulustelu

Pääesikunnan terveydenhuolto-osasto järjestää asiasta kiinnostuneille lääkäreille mahdollisuuden osallistua sotilaslääketieteen kirjalliseen kuulusteluun. Kuulusteluun liittyvä aineisto sisältää kenttälääkinnän ja sotilasterveydenhuollon lisäksi runsaasti myös sellaista tietoa, josta on välitöntä hyötyä myös lääkärin tavallisessa työssä. Esimerkkeinä tällaisista aiheista mainittakoon ensihoito ja lääkärin tehtävät onnettomuustilanteissa, lääkinnällinen pelastustoimi, fyysisiin rasitustilanteisiin sovellettu yleislääketiede, työyhteisön mielenterveyskysymykset, terveyskasvatus, terveysneuvonta, ensiavun opetus ja kutsuntaikäisten terveystarkastukset.

Eläimistä luovuttajia elinsiirtoihin?

Elinsiirtojen onnistumisen mahdollisuudet ovat parantuneet nopeasti tehostuneen lääkityksen myötä. Alan tulevaisuudennäkymät saavat kuitenkin maailman johtavilta kirurgeilta täysin vastakkaiset arviot. Maksansiirron uranuurtaja, englantilainen Sir Roy Calne uskoo eläimiltä saatavien elinten käyttömahdollisuuksiin. Sydän- ja keuhkosiirtojen isä, amerikkalainen Norman Shum-way taas suhtautuu skeptisesti xenotransplantaatioon eli eläinten käyttöön ihmisille siirrettävien elinten luovuttajina. Tähtikirurgit selostivat näkemyksiään Nurmijärvellä heinäkuussa.

Kriminaalipotilaiden avohoito keskeytyy liian nopeasti

Vakavista rikoksista tuomitsematta jätettyjä syyntakeettomia potilaita hoidetaan yhä useammin tavallisissa sairaanhoitopiirien sairaaloissa eikä enää pelkästään valtion mielisairaaloissa, kuten ennen. Kriminaalipotilaiden hoitoon on kiinnittänyt huomiota Terveydenhuollon oikeusturvakeskus, joka päättää kriminaalipotilaan hoidon lopettamisesta sairaalan esityksen perusteella: näitä esityksiä tehdään varsin huonokuntoisistakin potilaista. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus suosittelee, että sairaalat pyytäisivät asiantuntija-apua valtion mielisairaaloiden oikeuspsykiatreilta. Korjaamisen varaa on myös sairaalasta päässeiden potilaiden jatkohoidossa, joka usein keskeytyy liian nopeasti.

Eila Repo, Eira Hellbom

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030