76102 osumaa

Suomen potilasturvallisuus huippuluokkaa

Potilasturvallisuus sekä siihen liittyvät valvonta- ja korvausjärjestelmät ovat Suomessa kansainvälisesti katsoen huippuluokkaa, todettiin usean alustajan suulla Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen huhtikuun lopulla järjestämässä toimittajaseminaarissa. Potilaan oikeudet on lailla vahvistettu, hoito- ja lääkevahinkojen varalta on omat korvausjärjestelmänsä ja lääkärien toimintaa valvovat niin viranomaiset kuin Lääkäriliittokin.

50 vuotta eläinlääkärikoulutusta Suomessa

Eläinlääketieteellinen korkeakoulu viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan ristiriitaisissa tunnelmissa. Huolimatta lähes koko historiaansa leimanneista resurssiongelmista ja hajasijoitushankkeista korkeakoulu on pystynyt tuottamaan korkeatasoisia eläinlääkäreitä maamme tarpeisiin ja kehittämään alan tutkimusta. Juhlavuotta varjostaa elokuun alussa tapahtuva itsenäisen korkeakoulun lakkauttaminen ja sen liittäminen uudeksi tiedekunnaksi Helsingin yliopistoon.

Toksikologit rekisteröityvät

Suomen Toksikologiyhdistys on perustanut toksikologirekisterin. Rekisterin johtosääntö edellyttää, että Suomessa voi toksikologin nimeä käyttää vain henkilö, joka on käytännön palvelulla ja kuulusteluissa osoitetuilla tiedoilla osoittanut omaavansa ammattipätevyyden toksikologina toimimiseen. Tällaiset henkilöt voivat hakea toksikologilautakunnalta rekisteröidyn toksikologin ammattinimikettä.

Jouko Tuomisto

Eurooppa bioetiikan konsensusta etsimässä

Euroopan oikeusministerit tekivät vuonna 1990 Euroopan neuvostolle (EN) aloitteen bioetiikkaa koskevan yleissopimuksen (convention) valmistelun aloittamisesta. Yleissopimuksen valmistelu annettiin EN:n bioetiikan asiantuntijakomitea CAHBI:lle. CAHBI ja sen seuraaja bioetiikan johtokomitea CDBI on esitelty tällä palstalla aiemmin (1). Neljän vuoden valmistelun jälkeen CDBI julkaisi luonnoksensa bioetiikkaa koskevaksi yleissopimukseksi heinäkuussa 1994.

Sakari Karjalainen, Terhi Hermanson

Uudistuva terveystieteiden keskuskirjasto

Terkko on valtakunnallinen terveystieteiden keskuskirjasto. Sen tehtävänä on alansa tietoresurssien kokonaisvaltainen hallinta siten, että se pystyy ylläpitämään asiakkaan näkökannalta laadukasta tietopalvelua. Kirjastot käsittelevät informaatiota, eivät siis ainoastaan painettuja lehtiä ja kirjoja. Tietotekniikan voimakas kehittyminen tulee muuttamaan tieteellisiä kirjastoja voimakkaasti lähitulevaisuudessa.

Jukka Englund

Litalgin - käyttökelpoinen kipulääke mutta hengenvaarallinen särkylääke herkälle astmaatikolle.

Kollega Ossi Lindell pohtii ansiokkaasti (SLL 13/95) Litalgin-nimisessä valmisteessa olevan metamitsolin käyttökelpoisuutta esim. munuaiskoliikissa. Metamitsoli (josta on käytetty myös nimeä noramidopyriini) kuuluu prostaglandiini-inhibiittoreihin eli ns NSAID-lääkkeisiin ("Non-Steroidal Anti-Inflammatory Drugs", ei-steroidiset tulehdusta estävät lääkkeet). Kun nyt SLL:ssa pohditaan lääkkeen turvallisuutta sen kauppanimeä käyttäen, käytän tilaisuutta hyväkseni täydentääkseni Lindellin kirjoitusta muutamalla sanalla.

Brita Stenius-Aarniala

Lääkärintarkastukset ja aseenkantolupa

Klas Winellin ja Sirkka-Liisa Rudangon keskustelupuheenvuoro Suomen Lääkärilehdessä 1.5.95 (SLL 13/95) herätti minussa paljon mietteitä. Erityisesti kohta, jossa kehotettiin tekemään poikkeus tietosuojasta: "Ehdotammekin, että lääkäreille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa poliisiviranomaisille ajokykyyn vaikuttavista sairauksista ja velvollisuus ilmoittaa, milloin henkilö on pysyvästi ajokyvytön sairauden tai vamman takia." Mieleeni tuli, että eikö samalla voitaisi keskustella myös ampuma-aseista.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030