78647 osumaa

Eikö päivystävä lääkäri olekaan palkkaansa ansainnut?

Sairaalalääkärien päivystyskorvausjärjestelmä on saatu vuosikymmenien taistelulla sellaiseksi, että päivystäjät juuri ja juuri enempää mukisematta ja riitelemättä päivystävät määrätyt vuoronsa. Tämä johtunee järjestelmän loogisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Mitä enemmän työtä sitä enemmän palkkaa. Eikä esimerkiksi siten, että enemmän palkkaa muka siitä pettymyksestä, ettei muka saa tehdä tätä työtä.

Pentti Kotilainen

Lääkärinvalasta

Suomen Lääkärilehden 4/97 pääkirjoitus kertoi lääkärinvalan ottamisesta jälleen käyttöön. Lääkärinvala esiteltiin saman numeron sivulla 353. Lääkintäoikeuden tutkijana kiinnittyi huomioni joihinkin seikkoihin. Sisältö on luonteeltaan velvollisuuksia korostava ja siitä löytyy huomattavaa samankaltaisuutta terveydenhuollon ammattihenklöistä annetun lain (559/94) 3 luvun 15 pykälä:n säännösten kanssa.

Irma Pahlman

Onko vala vanhentunut?

Lääkäriksi valmistuvilla on vastedes mahdollisuus antaa tiedekunnan kokouksen yhteydessä juhlallinen vakuutus, lääkärinvala. Itse annoin vastaavan vakuutuksen lääkintöhallituksen herrojen hajamielisten katseiden alla Jorma Rantasen, Markku Hyypän ja Ritva Järven kanssa noin 30 vuotta sitten. Olen pohdiskellut lääkärin toiminnan eettisiä kysymyksiä paitsi ammattilehdissä (ks. viitteitä kirjoitukseni lopussa), myös yli sadassa palstakirjoituksessani Savon Sanomissa. Tutustuin uudistuneen valan sisältöön suurella mielenkiinnolla, mutta olin jossain määrin pettynyt.

Esko Länsimies

RAND 36-Item Health Survey (RAND-36): Yleinen terveyteen liittyvän elämänlaadun mittari

LL Erik Hagman raportoi Lääkärilehdessä (33/96) SF-36-terveyskyselyn suomenkielisen version käyttökokemuksista. Artikkelissa ei viitattu Suomessa vuodesta 1995 lähtien käytössä olleeseen saman sisältöiseen terveyteen liittyvän elämänlaadun mittariin, joka on julkaistu nimellä "RAND 36-Item Health Survey 1.0" (1). Nämä kaksi suomenkielistä terveyskyselyä (SF-36 ja RAND-36) on kehitetty samanaikaisesti, tutkimusryhmien tietämättä toisistaan. Koska tämä kahden mittarin tilanne voi olla hämmentävä tutkijoille, jotka käyttävät jompaa kumpaa kyselyä omissa tutkimuksissaan, pidämme tarpeellisena selvittää tilanteeseen johtaneita tekijöitä.

Anna-Mari Aalto, Juha Teperi, Arja R. Aro

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat