75924 osumaa

STM:n toimikunta: Terveyspalvelut rahoitettava pääosin verovaroin

Kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut on vastaisuudessakin rahoitettava pääosin verovaroin ja maksupolitiikan tulee tukea sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita, toteaa mietintönsä huhtikuun lopulla jättänyt maksupolitiikkatoimikunta. Maksujen pitäisi olla sosiaalisesti oikeudenmukaisia ja turvata väestön tasa-arvo asuinpaikasta riippumatta. Toimikunta esittää, että maksuttomista palveluista säädettäisiin jatkossakin lailla ja että nykyiset ilmaispalvelut säilyisivät maksuttomina. Muiden sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen suuruudesta kuntien tulisi saada päättää nykyistä vapaammin.

Korva-, nenä- ja kurkkutautilöydökset suomalaisilla koululaisilla

Koululaisilla korva-, nenä- ja kurkkutautien alaan kuuluvat, etenkin infektioperäiset sairaudet ovat suhteellisen yleisiä. Tämän erikoisalan sairastavuudesta suomalaisten koululaisten keskuudessa ei kuitenkaan ole ollut kattavaa tietoa käytettävissä, vaikka erilaisia kuulon seulontaan perustuvia koululaistutkimuksia on julkaistu useita sen jälkeen, kun Siirala vuonna 1939 julkaisi ensimmäisen tätä aihetta käsittelevän tutkimuksen.

Normaalin ja atooppisen ihon hikoilu

Kolinergisen ja adrenergisen stimulaation aiheuttamaa hikoilua tutkittiin atooppista dermatiittia (AD) sairastavien affisioitumattomalla iholla, ei-atooppista ihottumaa sairastavilla potilailla ja terveihoisilla käyttäen sekä evaporimetristä että gravimetristä mittausmenetelmää. Myös lämmön vaikutusta hikoiluun tutkittiin. Evaporimetrinen menetelmä osoittautui soveliaaksi pienten hikimäärien mittaamiseen, kun taas gravimetrinen menetelmä osoittautui paremmaksi mitattaessa suurempia hikimääriä tai kun hikoilu kesti pitkään.

Säännöt lääketieteen erityispätevyyksistä

Suomen Lääkäriliitto on päättänyt perustaa lääkäreille uuden pätevöitymisjärjestelmän, koska on ilmeistä, että nykyinen asetuksella säädetty erikoislääkärikoulutusjärjestelmä ei voi täysin kattaa koko kehittyvää lääketieteen kenttää. Uuden järjestelmän tarkoituksena on täydentää erikoislääkärin oikeuksiin perustuvaa pätevyysjärjestelmää ja muodostaa siihen liittyvä joustava jatkokoulutusjärjestelmä. Suomen Lääkäriliiton mielestä uusi järjestelmä on tarpeen innostamaan lääkäreitä johdonmukaiseen lisäpätevöitymiseen ja lisätietojen hankintaan oman erikoisalansa erityisalueista sekä hoito- ja tutkimusmenetelmistä. Uusi järjestelmä voi palvella myös kokoamalla yhteen uuden muotoutumassa olevan erikoisalan taitajat. Erityispätevyyden tarkoituksena on toimia samalla laadunvarmistusjärjestelmänä, koska pätevyyksien myöntämistä valvotaan. Erityispätevyyttä voidaan pitää lisäansiona virkavalinnoissa ja myös laadun takeena ostopalvelutoiminnassa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030