75911 osumaa

TULE-kirurgian klinikka kaikkiin yliopistosairaaloihin

Lääkintöhallituksen tuki- ja liikuntaelinsairauksien asiantuntijaryhmän kirjeessä kehotetaan tehostamaan tämän alan yliopistollista opetusta sekä sairaanhoitopiirikohtaisesti ryhtymään toimenpiteisiin hoidon ohjauksen koordinoimiseksi (LKH nro. 708-522-81). EY-käytännön mukaan ortopedia toimii itsenäisenä pääspesialiteettina. Suomen osalta muutos tapahtunee lähivuosina, todennäköisesti jo vuonna 1995. Lastenortopedian kehittäminen on nähty keskeiseksi tavoitteeksi lähitulevaisuudessa. Asiaan on ottanut kantaa mm. professori emeritus Anders Langen-skiöld (SLL 1-2/91).

Käsikirja elektronimikro-skooppisesta patologiasta

Elektronimikroskopia (EM) saavutti 60-luvulla sekä laitteiston että menetelmiensä osalta sellaisen kypsyyden, että mistä hyvänsä solu- tai kudosnäytteestä on suhteellisen helppoa saada tutkimukseen sopivia, tasalaatuisia valmisteita. EM:sta odotettiin suurta läpimurtoa morfologiseen diagnostiikkaan, koska se mahdollistaa solunsisäisten rakenteiden ja niiden muutosten tarkastelun.

Toimittanut Timo Klaukka

Ympäristön terveysongelmista laajoin ottein

British Medical Journal jatkaa tiiviiden ajankohtaisia aiheita käsittelevien teosten sarjaa julkaisemalla 126-sivuisen kirjan terveyden ja ympäristön vuorovaikutuksista. Artikkeleissa kuvataan maapallon väestökasvua, ilmaston muuttumisen ja otsonikerroksen ohentumisen seurauksia, ilman saastumista sekä jätehuollon, liikenteen, melun, juomaveden, uimaveden ja ympäristön säteilyn terveysvaikutuksia.

Toimittanut Timo Klaukka

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030