75751 osumaa

UUTISIA AMA:N VUOSIKOKOUKSESTA

AMA:n valtuuskunnan kokouksen esityslistalla Chicagossa kesäkuun lopulla oli mm. edelleen jatkuva taistelu Medicaren uusista korvausperusteista, joita nyt uhkaavat ottaa käyttöön myös muut vakuutusyhtiöt. AMA pyrkii myös puuttumaan sääntöön, jonka mukaan lääkäri ei enää voisi lähettää potilaitaan laboratorioon, josta hän itse omistaa osan. Valtuuskunta päätti ehdottaa, että tällainen self-referral olisi edelleen mahdollista, jos lääkäri ilmoittaa potilaalle omistussuhteesta. Vastaanoton yhteydessä toimiva laboratorio on nimittäin kätevä sekä lääkärin että potilaan kannalta ja tuloksetkin saadaan nopeasti.

"Terveydestä kannattaa maksaa"

"Terveydestä kannattaa maksaa, mutta rahat on käytettävä oikein. Oikean käytön suunnittelussa ja ohjaamisessa tarvitaan lääkärikunnan aktiivista panosta. "Näin kirjoitti H.R. Nevanlinna sairaalain kustannuskriisin jälleen uhatessa. Suomessa käytettiin tuolloin terveydenhuoltoon lähes 5 % bruttokansantulosta, mutta terveydenhuoltokulutuksen kasvunopeus oli huolestuttava, se oli lähes kaksinkertainen muihin teollisuusmaihin verrattuna.

Risto Lahesmaan muotokuvarahasto

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri, lääkintöneuvos Risto Lahesmaa jää eläkkeelle kesäkuussa ensi vuonna. Työtoverit ja ystävät ovat halunneet kunnioittaa hänen monipuolista työtään terveyden- ja sairaanhoidossa maalauttamalla hänen muotokuvansa Turun yliopistollisen keskussairaalan kokoelmiin liitettäväksi. Olemme saaneet hänen suostumuksensa ja taidemaalari Raimo Aarras on lupautunut maalaamaan muotokuvan.

Keuhkoembolian taudinkulku

On viisasta pysähtyä silloin tällöin tarkastelemaan hoitokäytäntöjä diagnostiikan ja hoidon mullistusten valossa. Näin on vastikään tarkasteltu keuhkoemboliaa, jonka sekä diagnostiikka että hoidot ovat muuttumassa. Pelkkään isotooppikuvaan ei tutkimusten mukaan oikein voi enää luottaa, ja keuhkovaltimoiden varjoainekuvauiksia on ruvettu tekemään entistä enemmän. Lisäksi ovat trombolyyttiset hoidot tulossa myös keuhkoemboliapotilaan avuksi. Näin ollen myös taudin kliinisen kulun odottaisi muuttuvan.

Toimittaneet Robert Paul, Pentti Huovinen, Tauno Ekfors

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030