Tanskan lääkärit moittivat Epiciä Sjellannin alueen lääkärien mielestä uudessa potilastietojärjestelmässä melkein kaikki on huonommin kuin ennen. Pertti Saloheimo Ajankohtaista 10.2.2020 Kommentteja
Valtion terveystutkimuksen rahoitus pienenee taas Tänä vuonna terveystutkimuksen VTR-summa on 21 miljoonaa euroa, kun se vielä viime vuonna oli 23,8 miljoonaa euroa. Minna Pihlava Ajankohtaista 7.2.2020 Kommentteja
Onko hengityksensuojaimista apua infektioilta suojautumisessa? Hengityksensuojaimia ei tule sekoittaa suu-nenäsuojuksiin. Tuomas Keränen Lehti 6: Ajankohtaista 6/2020 Kommentteja
Ikäihmisten tarkastukset toimivat Oulussa 70-vuotiaiden kohdennetuissa terveystarkastuksissa löytyi paljon hoitamattomia vaivoja. Tuomas Keränen Lehti 6: Ajankohtaista 6/2020 Kommentteja
Pimeys lisääntyy ja punkki leviää Ilmastonmuutoksen aiheuttamien terveysongelmien ehkäisyyn etsitään keinoja akatemiaohjelmalla. Hertta Vierula Lehti 6: Ajankohtaista 6/2020 Kommentteja
Euroopan lääkevirasto lupaa tukea koronavirusrokotteen kehitykseen Tällä hetkellä koronavirustartuntojen torjuntaan ei ole kaupan lääkkeitä tai rokotteita. Minna Pihlava Ajankohtaista 6.2.2020 Kommentteja
Suomessa pohditaan kohdunsiirtojen mahdollisuutta Etene käsitteli aihetta tällä viikolla. Minna Pihlava Ajankohtaista 6.2.2020 Kommentteja
Uuteen koronavirukseen on sairastunut 24 000 ihmistä Epidemia-alue käsittää nyt koko Manner-Kiinan. Hertta Vierula Ajankohtaista 5.2.2020 Kommentteja
Asetus lisää joustoa erikoislääkärikoulutukseen Yliopistot voivat jatkossa määritellä kunkin erikoistumiskoulutusohjelman pituuden. Hertta Vierula Ajankohtaista 5.2.2020 Kommentteja
Länsi-Pohjassa kuohuu taas – Olisihan se kiva, että olisi enemmän läsnä olevia kollegoja töissä, sanoo terveyskeskuslääkärien luottamusmies Tero Heikkinen. Hertta Vierula Ajankohtaista 4.2.2020 Kommentteja
Koronavirustartuntoja on nyt 20 500 Sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengenahdistus. Hertta Vierula Ajankohtaista 4.2.2020 Kommentteja
Kouluikäisten vesirokkorokotukset ovat toteutuneet yli odotusten Vesirokon neuvolarokotuksia jää toteutumatta. Minna Pihlava Ajankohtaista 4.2.2020 Kommentteja
Koronavirukseen on sairastunut 17 000 ihmistä Tautiin kuolleita on 361. Hertta Vierula Ajankohtaista 3.2.2020 Kommentteja
Potilasvahinkolaki yltää etälääketieteeseenkin – tietyin rajoituksin Potilaan ja hoitoa antavan tahon pitää olla Suomen maantieteellisten rajojen sisällä. Hertta Vierula Ajankohtaista 3.2.2020 Kommentteja
Lääkärivajeesta kärsivä Siun sote ei lannistu Rekrytointia pyritään helpottamaan työoloja uudistamalla. Anne Seppänen Ajankohtaista 3.2.2020 Kommentteja
Sosiaalityöntekijä lisää tyytyväisyyttä tiimityöhön terveysasemalla Työntekijät kokevat yhteistyön useammin onnistuneeksi, jos sosiaalityöntekijä on paikalla säännöllisesti. Minna Pihlava Ajankohtaista 3.2.2020 Kommentteja
Rakentava vuorovaikutus auttaa vastaanotolla ja esimiestyössä Havainto, tunne, tarve ja pyyntö ovat rakentavan vuorovaikutuksen elementtejä. Minna Pihlava Ajankohtaista 3.2.2020 Kommentteja
Apotti laajeni suunnitellusti Potilas- ja asiakastietojärjestelmä Apotin laajempi käyttöönotto on mennyt tähän mennessä ilman suuria ongelmia. Tuomas Keränen Ajankohtaista 3.2.2020 Kommentteja
WHO julisti koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi Tautiin sairastuneita on nyt yli 9 600. Hertta Vierula Ajankohtaista 31.1.2020 Kommentteja
Vihdoin oikea foorumi Tiedetoimittaja Jani Kaaro aloittaa Lääkärilehden kolumnistina. Tuomas Keränen Lehti 5: Ajankohtaista 5/2020 Kommentteja
Cochrane-katsaus kyseenalaistaa uusien Alzheimer-lääkkeiden hyödyn Tiede Cochrane-katsaus kyseenalaistaa uusien Alzheimer-lääkkeiden hyödyn Neurologian professori Mika Martikainen: Ne ovat kuitenkin ensimmäiset lääkkeet, jotka hidastavat tautiprosessia.
Miten selvitä haastavista ohjaustilanteista? Terveydenhuolto Miten selvitä haastavista ohjaustilanteista? Erikoislääkäreille suunnattu verkkokurssi antaa nyt apua myös korjaavan palautteen antamiseen ohjattavalle. Avoin artikkeli
Levemir-insuliini poistuu markkinoilta vuoden 2026 lopussa Lääkeuutisia Levemir-insuliini poistuu markkinoilta vuoden 2026 lopussa Potilaiden hoidot tulee vaihtaa muihin valmisteisiin.
Uusi sivusto auttaa inhalaattorin valinnassa Kliininen työ Uusi sivusto auttaa inhalaattorin valinnassa Vaikuttavia lääkeaineita ja yhdistelmiä sekä erilaisia inhalaattoreita on tällä hetkellä yli 50.
Dupilumabi lievittää nopeasti kroonista spontaania urtikariaa Lääketieteen maailmasta Dupilumabi lievittää nopeasti kroonista spontaania urtikariaa Lääke tarjoaa uuden biologisen hoitovaihtoehdon.
Yleinen polvileikkaus ei auta ja saattaa aiheuttaa haittaa Tiede Yleinen polvileikkaus ei auta ja saattaa aiheuttaa haittaa Suomalaistutkimuksessa seurattiin kymmenen vuotta potilaita, jotka oli satunnaistettu nivelkierukan osapoistoon tai lumeleikkaukseen.