20914 osumaa

Syntyvyys ja ensimmäisen ikävuoden kuolleisuus 1900-luvun Suomessa

Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa lukuunottamatta on syntyvyys maassamme ollut koko 1900-luvun ajan pienenemään päin. Tämä on merkinnyt väestörakenteen vanhenemista ja tulee johtamaan vääjäämättä väestömme vähenemiseen. Hyvin toimivan terveydenhuoltomme ja sairaanhoitomme ansiosta ensimmäisen ikävuoden kuolleisuus on maailman pienimpiä. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan vaatii jatkuvasti ponnisteluja tason säilyttämiseksi. Ensimmäisen ikävuoden kuolleisuus johtuu nykyään pääasiassa epämuodostumista ja joko välittömästi tai välillisesti keskosuudesta. Keskoshoidon tulosten parantumisesta huolimatta näiden lasten kuolleisuuden vähentämiseksi ja vammaisuuden ehkäisemiseksi olisi vielä paljon kehitettävää.

Maila Koivisto, Marja-Leena Pokela

Kansanterveyslaki 25 vuotta Terveyskeskukseen tullaan kun ei muuallekaan osata

Kansanterveyslain myötä 25 vuotta sitten Suomi astui perusterveydenhuollon järjestelmällään maailman kärkeen ja päätyi WHO:n mallimaaksi. Järjestelmän lastentaudeista on päästy, ja kansa on ottanut terveyskeskukset omakseen. Terveyskeskukseen mennään silloinkin, kun ei oikein tiedetä, minne mennä. Kansanterveyslaki 25 vuotta -juhlaseminaarissa ennakoitiin myös muutoksia: suuria terveyskeskuksia kritisoidaan nyt kasvottomiksi supermarketeiksi, joista pitäisi muokata turvallisia lähikauppoja. Huikeimpia näköaloja maalaili ruotsalainen kirjailija ja lääkäri Per Jersild, joka pohti terveydenhuollon tulevaisuutta ja priorisoinnin etiikkaa.

Suvi Sariola

Cochrane-katsaus Sähkösokkihoito skitsofreniassa

Sähkösokkihoito esiteltiin vuonna 1938 skitsofrenian hoitomuotona. Epäilykset hoidon turvallisuudesta ja tehokkaat psykoosilääkkeet syrjäyttivät sähkösokkihoidon 1950-luvulla. Länsimaissa sähkösokkihoidon aiheina ovat nykyisin lähinnä vakavat masennustilat. Monissa kehitysmaissa sähkösokkihoitoa on käytetty jatkuvasti myös skitsofrenian hoidossa, koska se on edullinen ja helposti saatavilla.

Helena Varonen

KT tutkitutti omalääkärijärjestelmää: Johtavat ylilääkärit väestövastuun vankka tukijoukko

Terveyskeskusten johtavat ylilääkärit osoittautuivat omalääkärijärjestelmän innokkaimmiksi kannattajiksi Kunnallisen työmarkkinalaitoksen julkaisemassa tutkimuksessa väestövastuujärjestelmästä. Myönteisesti mutta esimiehiään epäröivämmin järjestelmään suhtautuvat terveyskeskuslääkärit. Kuntien sosiaali- ja terveystoimesta vastaavien johtajien sekä terveyslautakuntien puheenjohtajien asenteet olivat kaikkein kriittisimmät. Mitä paremmin vastaaja tunsi väestövastuujärjestelmän, sitä todennäköisemmin hän myös kannatti sitä. Tutkimus vahvistaa entisiä näkemyksiä: väestövastuujärjestelmä parantaa palvelujen saatavuutta, hoidon jatkuvuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Lääkärien palkkakustannukset omalääkärijärjestelmässä ovat 10-15 % suuremmat kuin perinteisessä terveyskeskusmallissa. Koska järjestelmä vähentää yksittäisten vastaanottokäyntien kustannuksia, kunnan terveydenhuollon kokonaiskustannukset kuitenkin pysyvät ennallaan.

Suvi Sariola

Ilmaantuvuuden, uusintakohtausten ja kohtausten tappavuuden muutosten osuus sepelvaltimotautikuolleisuuden vähenemiseen Suomessa 1983-1992 FINMONICAn infarktirekisteritutkimuksen tulokset

Suomessa toimivat osana FINMONICA-projektia sydäninfarktirekisterit Pohjois-Karjalan ja Kuopion läänien sekä Turun ja Loimaan alueilla vuosina 1983-92. Rekistereihin kirjattiin tiedot jokaisesta näiden alueiden 25-64-vuotiaassa väestössä ilmaantuneesta sydäninfarktitapauksesta ja sepelvaltimotautikuolemasta. Infarktirekisteritutkimuksen lopulliset tulokset vahvistavat sepelvaltimotautikuolleisuuden jyrkän vähenemisen tutkimusalueilla. Lisäksi tulokset viittaavat siihen, että kuolleisuuden vähenemiseen ovat eniten vaikuttaneet onnistuneet sekundääri- ja primääripreventiotoimet. Akuutin kohtausvaiheen kuolleisuuden pieneneminen jäi yllättävän vähäiseksi etenkin Itä-Suomessa, mutta Lounais-Suomessa se näytti kuitenkin vaikuttaneen merkittävästi kuolleisuuden vähenemiseen.

Veikko Salomaa, Heikki Miettinen, Kari Kuulasmaa, Matti Niemelä, Matti Ketonen, Tapio Vuorenmaa, Seppo Lehto, Pertti Palomäki, Markku Mähönen, Pirjo Immonen-Räihä, Matti Arstila, Esko Kaarsalo, Harri Mustaniemi, Jorma Torppa, Jaakko Tuomilehto, Pekka Puska, Kalevi Pyörälä

Kohonneen verenpaineen seurannassa olevien 35-54-vuotiaiden turkulaisten elintavat

Kohonneen verenpaineen vuoksi pitkäaikaisseurannassa olevien terveystietoisuus on varsin hyvä, mutta se ei välttämättä välity elintapoihin, ilmeni tutkimuksessa, jolla selvitettiin keski-ikäisten, ilman lääkitystä toimeen tulevien ravinnonsaantia ja liikuntatottumuksia Turussa. Suolan käytön ja tyydyttyneen rasvan saannin sekä alkoholin suurkulutuksen vähentämiseen ja täysjyvävalmisteiden, kasvisten, hedelmien ja marjojen käytön sekä liikunnan lisäämiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vaikka puolet tutkituista oli saanut terveysneuvontaa edeltäneen vuoden aikana, eivät sen vaikutukset näkyneet tutkittavien elintavoissa toivotulla tavalla. Terveydenhuollossa tulisi kokeilla ja kehittää tehokkaiksi todettuja ruokavalioneuvonnan ja liikunnan ohjauksen malleja, joita voitaisiin toteuttaa terveyskeskusten ryhmissä.

Antti Jula, Ritva Seppänen, Tuula Aaltonen

Päihdepotilaan masennuksen arviointi ja hoito

Masennus on yleinen päihderiippuvuuden yhteydessä, mutta useimmat toipuvat ilman masennuslääkitystä vieroitushoidon ja päihteettömyyden avulla. Jos toipuminen ei käynnisty vieroitushoidon myötä, masennuslääkitys aloitetaan potilaan oltua 2-4 viikkoa ilman päihteitä. Vaikka masennuksen ennuste on päihderiippuvaisella potilaalla useimmiten hyvä, hoitamattomaan masennukseen liittyy itsemurhariski. Hoito on turvallista aloittaa sairaalassa, mutta suhteellisen lyhyt hoitoaika riittää. Retkahdusten esto on keskeinen tavoite jatkohoidossa. Lääkehoito, psykososiaaliset hoitomuodot ja itseapuryhmät sopivat rinnakkaisiksi hoitomuodoiksi. Hyvin suunniteltu hoito ja toipuminen masennuksesta kannustavat jatkamaan päihteettömyyttä.

Riitta Alaja

Karvediloli ja atenololi diabeteksessa

Beetasalpaajia on pidetty vähemmän suotavana lääkeryhmänä diabeetikoille, sillä beetasalpaajat lisäävät insuliiniresistenssiä ja vaikuttavat epäedullisesti veren lipidiarvoihin. Toisaalta tiedetään, että beetasalpaajista on oleellista hyötyä mm. sepelvaltimotaudin sekundaaripreventiossa sokeriaineenvaihdunnaltaan terveillä ihmisillä. Olisiko sittenkin mahdollista käyttää jotakin lukuisista beetasalpaajista nykyistä huolettomammin diabetespotilailla?

Robert Paul

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030