6188 osumaa

Verenpainelääkealiskireeni joutui EU:n turvatarkastukseen

ALTITUDE-tutkimus selvitteli reniinin estäjän aliskireenin (Rasilez, Novartis) soveltuvuutta tyypin 2 diabetesta ja munuaisen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden verenpaineen hoitona. Mukana oli myös ACE-estäjä tai angiotensiinireseptorin salpaaja (ARS). Tutkimusta valvova komitea kehotti lopettamaan tutkimuksen turvallisuussyistä. Aliskireenin hyödyt todettiin kyseenalaisiksi, ja lääkkeillä hoidetuilla esiintyi enemmän aivohalvauksia, munuaiskomplikaatioita, hypokalemiaa sekä hypotoniaa kuin lumelääkettä saaneilla potilailla. Euroopan lääkevirasto on käynnistänyt selvitykset aliskireenin turvallisesta käytöstä ja julkaissut ohjeet toimenpiteistä diabetespotilailla, jotka saavat aliskireeniä ja erityisesti, jos käytössä on samanaikaisesti ACE-estäjä tai ARS. Lääkäreille tarkoitetut toimintaohjeet löytyvät lääkeviraston sivuilta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Kefalosporiinien käyttöä rajoitetaan eläinlääkinnässä

Yhdysvaltojen FDA rajaa kefalosporiinien käyttöä eläimien, kuten nautakarjan, sikojen ja siipikarjan infektioiden hoidossa. Tarkoitus on ehkäistä lääkeresistenssin kehittymistä ihmisten infektioiden hoidossa. Kefalosporiineilla katsotaan olevan keskeinen asema mm. keuhkokuumeen, iho- ja pehmytkudosinfektioiden sekä lantion alueen, virtsateiden ja diabetekseen liittyvien tulehdusten hoidossa. Antibiooteille vahvistettuja annoksia tai annoskertoja ei saa ylittää, eikä myöskään käyttää muunnettuja annosreittejä. Osaa kefalosporiineista ei ole hyväksytty eläinlääkintään, ja näitä rajoituksia on noudatettava. Kefalosporiineja ei tule käyttää eläimillä infektioiden ehkäisyyn. Rajoitusten odotetaan tulevan voimaan huhtikuussa 2012.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Avainlääkkeet pikaisesti käyttöön Britanniassa?

Britanniassa on valmisteltu ohjelma, jolla tietyt avainlääkkeet saataisiin potilaiden käyttöön mahdollisimman varhain. Uuden lääkkeen tavanomaiseen hyväksymiseen voi kulua kuukausia ja joskus jopa vuosia, mutta ehdotetussa käytännössä hyväksymiseen menisi vain pari kuukautta. Avaintuotteeksi määritellään lääkkeellinen valmiste tai diagnoosimenetelmä, jonka avulla ehkäistään tai hoidetaan hengenvaarallinen, krooninen tai vaikeasti invalidisoiva tautitila, johon ei ole tehokasta hoitoa. Valmisteen hyöty-haittasuhteesta on oltava myönteinen tutkimusnäyttö, ja valmisteen on oltava edullisempi kuin käytössä oleva hoito. Lääkettä voidaan harkita käyttöön jo kehittelytutkimusten loppupuolella (ns. vaiheen III tutkimuksissa), joskus aiemminkin. Viranomaisen on tarkastettava tuote, ja lyhyimmillään se voi kestää vain 75 vuorokautta. Tuote hyväksyttäisiin käyttöön vuodeksi kerrallaan, hinnoittelu olisi vapaata ja sairausvakuutuskäsittelyä ei sovellettaisi. Järjestelmä on suunniteltu läpinäkyväksi, jolloin myös potilas saa riittävästi tietoa valmisteen kehitysvaiheesta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Vatsakipuinen pieni diabetespotilas

Äiti toi 11-vuotiaan tyttärensä sairaalan päivystyspoliklinikalle vatsakivun vuoksi. Tyttö on sairastanut tyypin 1 diabetestä 5 vuotta. Insuliinipumppu on ollut käytössä pari vuotta. Hoitotasapaino on ollut tyydyttävä, viimeisellä poliklinikkakäynnillä HbA1c 8,2 %, ei merkittäviä hypoglykemioita. Vaihtavat kanyylin paikkaa sovitusti 3 vrk välein. Muita merkittäviä sairauksia ei anamneesissa ole.

Risto Lapatto

Reseptilääkkeen mainonta toimittajille laitonta

Ruotsin lääkevalvontaviranomaisen (Läkemedelsverket) mukaan reseptilääkkeen markkinointi toimittajille on vastoin EU-direktiiviä ja maan lakia. Boehringer Ingelheim julkaisi netissä dabigatraanista (Pradaxa) toimittajille suunnatun lehdistötiedotteen, jossa selostettiin valmisteen etuja, mutta ei haittoja. Viranomaisen mukaan tiedote pyrki lisäämään lääkkeen kysyntää, mikä oli markkinointia. EU-direktiivissä (2001/83/EC) ja Ruotsin laissa lääkemarkkinointia voi suunnata terveydenhoitohenkilöstölle tai yleisölle, mutta reseptilääkkeiden markkinointi yleisölle ei ole sallittua. Laki ei pidä toimittajia yleisöstä poikkeavana erityisryhmänä, ja viranomaisen mukaan lehdistötiedote oli lainvastainen. Yritys on valittanut päätöksestä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Peginesatidi tulossa hemodialyysipotilaille

FDA:n neuvonantajapaneeli suosittaa myyntilupaa erytropoietiinin analogille peginesatidille (Affymax, Takeda) krooniseen munuaissairauteen liittyvän anemian hoitoon. Erona muihin erytropoietiinin johdoksiin lääke annetaan infuusiona vain kerran kuukaudessa. Potilailla, jotka eivät olleet dialyysissä, peginesatidiin liittyi enemmän haittavaikutuksia kuin darbepoietiiniin. Syytä tähän ei toistaiseksi tunneta. Sen vuoksi lääkettä suositellaan vain dialyysipotilaiden, ei syöpäpotilaiden anemian hoitoon.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Protonipumpun estäjiin voi liittyä nefriitin riski

Australian lääkeviranomainen (TGA) tiedottaa protonipumpun estäjiin (ns. PPI-lääkkeet) liittyvästä akuutista nefriitistä. WHO:n haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu yli 500 tapausta, jotka liityvät ome-, lanso-, panto-, rabe- tai esomepratsolin käyttöön. Lääkkeiden käyttäjien lukumääriä ei tiedetä, koska valmisteita voi ostaa myös ilman reseptiä. Harvinaisena pidettävässä haittavaikutuksessa ei yleensä ole tavanomaisia yliherkkyysoireita kuten kuumetta, ihottumaa tai eosinofiliaa, mutta kylläkin munuaisten vajaatoimintaa sekä valkuais- ja verivirtsaisuutta.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030