Radikaali muutos ravistelee Lääkäriliittoa Satavuotias Lääkäriliitto valmistautuu kohtaamaan uuden vuosikymmenen haasteet. Edessä on muutos, jota puheenjohtaja Timo Kaukonen kuvaa radikaaliksi. Uudistusten toteuttaminen edellyttää, että liitto käy henkilöstön kanssa yhteistoimintaneuvottelut. Hannu Ollikainen Lehti 34: Ajankohtaista 34/2010 Kommentteja
Puutiaisaivokuumetta tavallista enemmän Puutiaisaivokuumetta on tavattu tavallista enemmän jo kesällä. Tapauksia on kertynyt tartuntatautirekisteriin 23, kun koko viime vuonna niitä oli 26. Borrelioosiluvut ovat aiemmalla tasolla tai jopa hiukan pienemmät; tapauksia on ilmoitettu 663. Punkkitautien esiintymisessä on yleensä suurin piikki ollut syksyllä. Marianne Jansson Lehti 34: Ajankohtaista 34/2010 Kommentteja
Miltä elämänkaaren loppupäässä näyttää? Elinaikaa ei voi lisätä loputtomiin, toteaa elämänkaaren huippututkijoiden seminaarissa Suomessa viime viikolla vieraillut professori James Fries. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että elinajanodote ei enää kasva yhtä kovaa vauhtia kuin aiemmin. Ulla Järvi Lehti 34: Ajankohtaista 34/2010 Kommentteja
Oirepiirros avuksi myös puutumisoireen arviointiin Lääkärilehdessä 33/2010 (s. 2577-82) julkaistiin neurologi Laura Airaksen ansiokas artikkeli puutumisoireen arvioinnista. Airas korostaa tarkan anamneesin tärkeyttä. Tapani Salmi Lehti 34: Keskustelua 34/2010 Kommentteja
Mikä aiheuttaa terveelle miehelle sepelvaltimotaudin? Lääkärilehdessä 23/2010 (s. 2118-23) oli kirurgiprofessori Hannu Savolaisen eloisa sairaushistoria omasta sepelvaltimotaudistaan ja sen hoidon käänteistä Sveitsissä. Professori Markku Kuparin erinomaisen suomalaisnäkemyksen jälkeenkin jäi vielä tärkeä kysymys vastaamatta. Timo Strandberg, Petri Kovanen, Mikko Syvänne Lehti 34: Keskustelua 34/2010 Kommentteja
Perintötekijöitä ei voi täysin häivyttää Paljon kiitoksia arvovaltaisesta ja mielenkiintoisesta kommentista. Kollegat Strandberg ym. pohtivat, mikähän oli kirurgiprofessori Hannu Savolaisen kolesterolitaso ennen pallolaajennuksen jälkeen aloitettua rosuvastatiinia. Hannu Savolainen, Bernhard Meier, Pascal Berdat Lehti 34: Keskustelua 34/2010 Kommentteja
Laihdutustutkimuksia tulisi tarkastella kriittisesti Painonpudotusinterventioiden vaikutuksia tulisi tarkastella kriittisesti. Tarkastelemissamme Suomessa tehdyissä tutkimuksissa tutkittujen henkilöiden painoindeksi oli alkupunnituksessa yleisesti ottaen yli 30 kg/m2 ja laihdutuksen jälkeenkin osallistujat olivat ylipainoisia. Saavutettu lyhytaikainen 5-10 kilon painonpudotus ei johda parempaan elämänlaatuun. Milly Schröer-Günther, Andreas Gerber Lehti 34: Näkökulma 34/2010 Kommentteja
Alle kouluikäisten lasten ruoankäyttö ja ravinnonsaanti Vuonna 2009 ilmestyi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Tampereen, Helsingin, Oulun ja Turun yliopistojen yhteistyönä laaja tutkimusraportti alle kouluikäisten suomalaislasten ruoankäytöstä ja ravitsemuksesta. Raportti perustuu "Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy" -projektin (DIPP) ravintotutkimukseen osallistuvien 1-6-vuotiaiden lasten osa-aineistoon. Maijaliisa Erkkola, Pipsa Kyttälä, Carina Kronberg-Kippilä, Marja-Leena Ovaskainen, Heli Tapanainen, Riitta Veijola, Olli Simell, Mikael Knip, Suvi Virtanen Lehti 34: Alkuperäistutkimus 34/2010 Kommentteja
Leikki-ikäisten ylipainoisuus ja lihavuus - Leikki-ikäisten ylipainoisuus ja lihavuus yleistyvät iän myötä. Katsauksen perusteella yleistymistä näyttää tapahtuneen myös ajan myötä. Vertailukelpoista tietoa lasten painon kehityksestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä tarvitaan kuitenkin lisää. Susanna Kautiainen, Sonja Koljonen, Hanna-Mari Takkinen, Katja Pahkala, Leo Dunkel, Johan G. Eriksson, Olli Simell, Mikael Knip, Suvi Virtanen Lehti 34: Katsausartikkeli 34/2010 Kommentteja
Lihottaako alkoholi suomalaisia? - Lisääntynyt alkoholin kulutus ja lihavuus ovat tärkeimpiä suomalaisten terveyttä uhkaavia tekijöitä. Satu Männistö, Kennet Harald, Pirjo Pietinen, Niina Kaartinen, Tiina Laatikainen Lehti 34: Katsausartikkeli 34/2010 Kommentteja
”En tiedä, haluanko alaa, jolla on vähän joustamisen mahdollisuuksia” Kliininen työ ”En tiedä, haluanko alaa, jolla on vähän joustamisen mahdollisuuksia” Yhä useampi erikoistuva haluaa tehdä osa-aikatyötä pikkulapsiarjen keskellä. Toisille jousto järjestyy, toisille ei.
”Lääkärien pitää voida hoitaa potilaita ilman rangaistuksen pelkoa” Terveydenhuolto ”Lääkärien pitää voida hoitaa potilaita ilman rangaistuksen pelkoa” Terveydenhuoltoon kohdistuviin hyökkäyksiin on puututtava voimakkaammin, vaatii Maailman Lääkäriliitto tuoreessa julistuksessa. Avoin artikkeli
Asunnottoman on vaikea varata lääkäriaikaa ilman puhelinta tai pankkitunnuksia Terveydenhuolto Asunnottoman on vaikea varata lääkäriaikaa ilman puhelinta tai pankkitunnuksia – Useilla on hoitamattomia sairauksia, ja heidän elämäntilanteensa ovat kaoottisia, kertoo lääkäri Nea Välimäki. Avoin artikkeli
Maksasolusyövän lääkehoidot kehittyvät Katsausartikkeli Maksasolusyövän lääkehoidot kehittyvät Yhdistelmähoidot hidastavat syövän etenemistä, mutta vain maksansiirto tai radikaali leikkaus voi parantaa.
Lähipalvelut vai osaava henkilöstö? Kommentti Lähipalvelut vai osaava henkilöstö? Pikavoittojen tavoittelu uhkaa terveyspalvelujemme laatua, kirjoittaa Katariina Seittenranta.
Hajanainen hallinto haittaa psykiatriaa Näkökulma Hajanainen hallinto haittaa psykiatriaa Lasten, nuorten ja aikuisten psykiatrinen hoito toimii parhaiten, jos ne ovat samaa hallinnollista kokonaisuutta, kirjoittavat viiden hyvinvointialueen mielenterveyspalvelujen johtajat.