In memoriam Lasse Teerenhovi 27.12.1945-26.10.2005
Lasse Teerenhovi kuoli lyhyen aikaa sairastettuaan ohitusleikkauksen komplikaatioihin 26.10.05. Lasse kävi koulunsa Tampereella ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1971. Lasse hoiti koko elämänsä vakavasti sairaita potilaita. HYKS:ssä hänen uransa alkoi III sisätautiklinikalla, missä hän erikoistui ja valmistui sisätautien erikoislääkäriksi vuonna 1977 ja kliinisen hematologian erikoislääkäriksi 1982. Sisätautiklinikasta hän siirtyi syöpätautien klinikalle, missä hänestä tuli syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri vuonna 1984 ja missä hän työskenteli kuolemaansa saakka. Hoitosuhteet olivat Lasselle tärkeä osa lääkärin työtä ja herkkätuntoisena ihmisenä hän ymmärsi potilaiden tarpeita. Viime vuosina hän sanoi usein, että syöpälääkärin keskeinen tehtävä on toivon luominen potilaalle ja hänellä olikin poikkeuksellinen kyky löytää oikeita sanoja vaikeissa tilanteissa. Lasse välitti potilaistaan ja oli monelle luottolääkäri, jonka työpöytä notkui joulun alla punaviinipulloista. Luottokollega hän oli myös monille työtovereille, sillä hänen laajaan kokemukseensa turvautuivat usein sekä oman klinikan että muiden sairaaloiden lääkärit - ei vähiten siitä syystä, että Lasse neuvoi aina kysyjää arvostaen. Hän toimi myös syöpätautien klinikan lääkärien luottamusmiehenä kuolemaansa saakka. Lasse oli ennen kaikkea etevä ja opinhaluinen kliinikko, mutta myös lymfoomahoidon kehittäjä ja tutkija. Hän oli perustamassa Suomeen lymfoomaryhmää ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1994-98. Vielä tänä syksynä Lassella oli keskeinen rooli lymfoomaryhmän valtakunnallisten hoitosuositusten laatimisessa. Lasse oli myös vuonna 1990 perustetun Pohjoismaisen lymfoomaryhmän perustajajäseniä ja toimi useita vuosia aktiivisesti sen koordinaatioryhmässä. Vuonna 1986 hän sai yhdessä tutkijatovereidensa kanssa Syöpäsäätiön suurapurahan. Lassen työuran aikana lymfoomien hoito kehittyi nopeasti ja hän oli aina ensimmäisten joukossa soveltamassa uusia hoitoja Suomessa. Onkin todennäköistä, että hän on parantanut enemmän syöpäpotilaita kuin moni muu syöpälääkäri elämäntyönsä aikana. Hän jakoi tietojaan auliisti myös muille ja hänen käytännönläheisiä, selkeitä esitelmiään arvostettiin maamme syöpäklinikoissa ja monissa muissa koulutustilaisuuksissa. Lasse kirjoitti myös kaikkiin suomenkielisiin alan oppikirjoihin lymfoomien hoidosta. Lasse oli avarasydäminen, syvästi inhimillinen ihminen, joka suhtautui ihmisiin tasa-arvoisesti. Hänellä oli vivahteiden tajua - hän huomasi pieniä yksityiskohtia, osasi nauttia esteettisistä elämyksistä, kirjoista ja matkoista, joilla hän ennakkoluulottomasti tutustui monenlaisiin ihmisiin. Taiteilija- ja kirjailijapotilaat tunnistivat tämän ja turvautuvat Lasseen, joka päätyikin sitten usean romaanin sivuille. Ennakkoluulottomuudesta kertoo sekin, että kun muut suuntasivat hakemaan oppia lännestä, Lasse hoiti yhden kesän myös Pietarin syöpäpotilaita. Kesäsijaisuuksia tehdessään hän tutustui syöpäpotilaiden hoitoon myös Lundissa, Ahvenanmaalla ja Rovaniemellä. Lasse rakasti elämää ja etsi kokemuksia, mutta viimeisinä vuosina elämän ristiriidat ja ympäröivän maailman kovenevat arvot myös uuvuttivat häntä. Työyhteisöön Lasse jätti osaavan ja ohjaavan kliinikon perinteen. Kaikkia ammattiryhmiä arvostavalla asenteellaan hän loi välittämisen ilmapiiriä suojaksi kyynistymistä ja tylyyttä vastaan. Lassen elävä jälki lohduttaa ja kannustaa jatkamaan usein antoisaa, mutta myös vaativaa työtä ihmisten hyväksi. Läheiset ihmiset olivat Lasselle tärkeitä. Perheensä lisäksi häntä jäävät kaipaamaan monet ystävät ja kollegat. Suurta iloa hänelle tuotti viimeisten vuosien aikana pojantytär Ella, jonka kanssa vietetyistä hetkistä hän aina kertoi suurella rakkaudella.
