In memoriam Olli Ihalainen 13.8.1939-5.6.2004
Olli syntyi pohjoiskarjalaisen opettajaperheen esikoisena. Hänen lapsuudenmaisemiaan olivat Joensuu, Polvijärvi ja Rääkkylä. Ylioppilaaksi Olli kirjoitti Joensuusta 1957. Sen jälkeen hän suoritti asevelvollisuutensa ja oli sotilasarvoltaan alikersantti. Biologia ja luonnonilmiöt kiinnostivat Ollia lapsuudesta lähtien. Hänellä oli tapana samoilla luonnossa sisarustensa kanssa. Olli oli helposti innostuva ja kokeili mielellään rajojaan. Harrastuksiin liittyneet kolhutkaan eivät olleet hänelle vieraita. Ollia kiinnosti myös tekniikka ja hän oli kahtena kesänä armeijan jälkeen työssä Posti- ja lennätinlaitoksella puhelinasentajan opissa. Häntä lienee kuitenkin kiehtonut enemmän se, että puhelinlinjoja vedettiin Kolin kansallismaisemissa. Biologisen kiinnostuneisuutensa myötä Olli valitsi elämänurakseen lääketieteen. Hän valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 25.8.1964. Ollissa on aina ollut hitunen seikkailijaa. Hän hakeutuikin valmistumisensa jälkeen kunnanlääkärin virkoihin Pohjois-Suomeen ja toimi useiden kuntien kunnanlääkärinä samaan aikaankin. Olli erikoistui psykiatriaan Oulun yliopistossa ja hän sai erikoislääkärin oikeudet psykiatrian alalla 23.7.1969. Erikoistumisaikanaan Olli työskenteli Oulun lääninsairaalan neurologian ja psykiatrian osastolla, Heikinharjun sairaalassa sekä Oulun yliopiston hermo- ja mielitautien klinikassa. Hänen virkanimikkeensä vaihtelivat apulaislääkäristä apulaisylilääkäriin. Ehtipä hän ennen valmistumistaan toimia puolisen vuotta apulaisopettajanakin. Erikoislääkärin oikeudet saatuaan Ollin työpaikat olivat Oulun keskusmielisairaalassa ja Oulun mielenterveystoimistossa. Jo opiskeluaikoinaan hän oli saanut kimmokkeen tutkimustyöhön ja oli sosiaaliministeriön tutkimusosastossa tutkimuslääkärinä muutaman kuukauden ajan. Innostus tutkimustyöhön ei sammunut erikoistumisen jälkeenkään, vaan Olli ryhtyi valmistelemaan väitöskirjaansa ollen lähes päätoimisena tutkijana erilaisten stipendien ja apurahojen turvin vuosina 1970-1973. Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 3.6.1975 aiheenaan amenorrean psykosomaattiset näkökohdat. Väitöksen jälkeen Olli siirtyi Kuopion korkeakoulun palvelukseen psykiatrian apulaisopettajaksi, jota virkaa hän hoiti vuosina 1976-1981. Tutkijana hän oli laaja-alainen ja utelias. Julkaisut käsittivät elämän eri näkökohtia alkaen amenorreasta ja päätyen tupakoimiseen. Olli oli erityisen kiinnostunut hypnoosista ja kirjoitti myös paljon saunaan ja saunomiseen liittyvistä psykiatrisista näkökohdista. Hän ei keskittynyt vain yhteen asiaan vaan ryhtyi ennakkoluulottomasti tutkimaan itseään kiinnostavia ilmiöitä psykiatriselta kannalta. Hänet nimitettiin Kuopion korkeakoulun psykiatrian dosentiksi 10.6.1976. Opettajana Olli oli innostava, unohtamatta kuitenkaan potilaan näkökulmaa ja tämän esille tuomia ongelmia. Apulaisopettajakautenaan hän hoiti myös apulaisprofessorin virkaa. Olli haki usein uusia haasteita ja niinpä hänet valittiin vankeinhoitolaitoksen ylilääkäriksi vuonna 1983 sijoituspaikkanaan Kuopion lääninvankila, jota virkaa hän hoiti elokuun 1988 loppuun saakka erikoistuen samana aikana oikeuspsykiatrian erikoislääkäriksi Niuvanniemen sairaalassa. Erikoislääkärin oikeudet psykiatrian suppealla oikeuspsykiatrian erikoisalalla hän sai 12.9.1986. Työskentely Kuopion lääninvankilan oikeuspsykiatrisessa yksikössä käsitti vankien mielenterveystyötä ja psykiatrista hoitoa sekä mielentilatutkimusten tekoa. Yhteistyö yksikön sisällä oli saumatonta ja työilmapiiri loistava. Tutkimustyöllekin jäi aikaa. Ollin urakierto ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan hän tuli valituksi Niuvanniemen sairaalan ylilääkärin virkaan, jonka hän otti vastaan 1.3.1990. Kliinikkona Olli oli tarkkasilmäinen ja utelias. Hän solmi potilaisiin helposti kontaktin ja oli hyvin terapeuttinen. Olli ei tuominnut ketään, ei moittinut eikä soimannut. Potilaan paras oli hänen ohjenuoransa. Potilaat pitivät Ollista ja hänen ylilääkärin kierroilleen tahtoi aina olla jonoa. Mielentilatutkijana Olli oli tarkka, mutta toisaalta luova. Hän onnistui tavoittamaan tutkittavien syvimpiä ajatuksia ja pyrki ymmärtämään tekojen motiiveja. Lausuntojen sanakäänteet olivat oivaltavia ja johtopäätökset hyvinkin paikkansa pitäviä. Ollilla oli tapana myös ennustaa jonkin verran tulevaa. Yhteiskunnan kannalta oli surullista, että useimmat ennustukset toteutuivat. Niuvanniemen sairaalan palveluksen aikana somaattinen sairastelu alkoi lisääntyä. Olli päätti hakeutua eläkkeelle vaivojen siihen oikeuttaessa. Hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 1.11.1994. Asiaan lienee vaikuttanut myös se, että hänen kaksi hyvää työtoveriaan ja tutkijakollegaansa kuolivat 1990-luvun alussa lyhyellä aikavälillä. Niuvanniemen sairaalassa tapahtui muutoinkin paljon muutoksia oikeuspsykiatrian professuurin tullessa auki pitkäaikaisen viranhaltijan jäädessä eläkkeelle. Eläköityminen ei suinkaan katkaissut Ollin ammatinharjoittamista, jonka hän oli aloittanut jo vuonna 1967. Tosin vastaanoton laajuus pieneni, käsittäen lopulta aivan muutamia pitkäaikaisia potilaita, jotka eivät Ollin hoidosta suostuneet luopumaan. Eläkkeelle jäännin myötä Olli saattoi palata harrastustensa pariin. Rakkaimmat harrastukset olivat metsästys, sauna ja laskettelu, joita hän harrasti uutterasti. Sauna oli Ollille elämäntapa. Hänellä oli parhaimmillaan neljä saunaa; savusaunasta sähkösaunaan. Saunassa käynti oli olennainen osa hänen elämäänsä; rauhoittumisen, rentoutumisen sekä mietiskelyn paikka. Aktiivisina vuosinaan Olli kuului saunaseuraan ja tutki saunomista mielenterveyden näkökulmasta. Hän ryhtyi elämään vuodenaikojen mukaisesti. Keväät ja syksyt Olli vietti Lapissa hiihdellen ja metsästellen. Keskikesällä hän oli Rääkkylän tai Tuusniemen mökillään ja vietti vain talvikuukaudet kaupunkiasunnollaan. Olli aloitti metsästysharrastuksensa vasta kypsemmällä iällä. Omien sanojensa mukaan lähtökohta oli kulinaristinen. Olli olikin riistan käsittelyssä lyömätön ja riistaruokien kokkaajana herkkusuu. Hän kävi läpi suomalaisen metsämiehen uran aloittaen vesilintumetsästyksestä ja metsälintumetsältä jänismetsästyksen kautta hirvenmetsästykseen. Jahdissa Olli oli tinkimätön ja joskus jopa fanaattinen. Huonot ilmat tai kehnot saaliit eivät hillinneet hänen innostustaan. Työvuosinaan Olli piti usein metsästyslomia kouluttaen sekä ajokoiraansa että saksanseisojaansa. Molemmat koirat olivat useimmiten mukana metsällä, samoin haulikko ja luodikko. Metsästys oli täysipäiväistä, päivämatkojen ollessa kymmeniä kilometrejä. Metsästyskausi alkoi usein kyyhkyjahdilla ja päättyi vasta helmikuun lopussa jäniksenmetsästyksen päättyessä. Koirien hyvinvointi oli Ollille tärkeää ja hän seurasi niiden edesottamuksia tarkoin. Olli menehtyi tapaturmaisesti saunareissulla Tuusniemen mökillään. Hän oli hyvä ystävä ja lojaali kollega, joka osasi arvostaa muutakin kuin rankkaa työntekoa. Ollia jäivät kaipaamaan hänen neljä tytärtään läheisineen, ystävä- ja tuttavapiiri, kollegakunta sekä tyytyväinen potilasjoukko. Hänen iäkäs ajokoiransa seurasi isäntänsä jälkiä vain muutamia viikkoja tämän kuoleman jälkeen.
