77901 osumaa

Tiede politisoituu Yhdysvalloissa?

Presidentti George Bushin nimittämän bioeettisen neuvottelukunnan entinen jäsen, tohtori Elizabeth Blackburn pohtii tieteen politisoitumista The New England Journal of Medicine -lehdessä. Blackburnin ja kahden muun neuvottelukunnasta erotetun jäsenen tilalle helmikuussa valitut uudet jäsenet ovat julkisesti vastustaneet sikiön kantasolututkimusta tai puolustaneet uskonnollisia arvoja. Neuvottelukunnan tiedemiesjäsenet olivat vedonneet puheenjohtaja Leon Kassiin, että kantasolututkimuksen mahdollisuuksista raportoitaisiin puolueettomasti. Näin ei Blackburnin mukaan kuitenkaan tehty, vaan kaikkein vahvin näyttö jätettiin esittämättä. Blackburn pohtii, miten tiedon esittämättä jättäminen vaikuttaa tuleviin ratkaisuihin.

Maria Kuronen

Selkäkivun leikkaushoito ja potilaankuntoutuminen

Selkäkivun hoito kuuluu terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon keskeisiin kysymyksiin, sillä lähes jokainen varttuneeseen ikään ehtinyt joutuu kärsimään selkäkivusta vähintään kerran. Alaselän degeneroituminen alkaa varhain ja on osa ihmisen normaalia vanhenemisprosessia, eikä kaikkia, ajoin kohtuullisesti oireilevia selkävaivoja, tule välttämättä lukea sairauksiksi. Akuutin ja erityisesti kroonisen selkäkivun diagnostiikka on lisääntyneestä tiedosta ja kehittyneistä kuvantamismenetelmistä huolimatta entistäkin haasteellisempaa. Etenkin krooniseksi kehittynyt selkäsärky on laaja-alainen ongelma, jonka käsittely vaatii paneutumista ja ammattitaitoa. Eräs keskeinen seikka on selkäkipuisen potilaan ja hoitavan lääkärin käsitys kivun kroonistumisesta ja mahdollisesta parantumattomuudesta luonnollisen taudinkulun seurauksena. Nykyisin on hyvin tiedossa, että pitkäkestoinen selkää kuormittamaton, tai toisaalta selkää esimerkiksi työperäisesti ylikuormittava elämäntapa edistävät yhtä lailla alaselän degeneraatiota. Viime aikoina on hylätty lepo- ja makuutushoidot selkäkipujen hoidossa.

Seppo Santavirta

Välilevytyrän leikkausmenetelmien vertailu ja potilaan kuntoutuminen

-Lanneselän välilevytyrän poistoleikkaus on hyvin yleinen toimenpide. Leikkaukseen liittyy kuitenkin huomattava määrä yksityiskohtia, joita ei ole tarpeeksi tutkittu. Muun muassa leikkauksessa poistettavan välilevymassan määrää ja selän käyttöä leikkauksen jälkeen ei ole selvitetty tieteellisesti riittävän hyvin.

Raimo Niskanen - Martti Soiva - Jussi Haapala - Olli Korkala

Lyhyesti: Obstruktiivisen uniapnean hoito auttaa sydämen vajaatoimintaan

Australialaiset osoittivat, että obstruktiivista uniapneaa (OSA) sairastavilla nenän kautta toteutettu jatkuva positiivinen ilmatiepainehoito, nCPAP, on edullista myös sydämen vajaatoiminnan kannalta. Sarjassa oli mukana 55 sekä OSAa että sydämen vajaatoimintaa potevaa. Hoitoa annettiin 3 kk. Aktiiviryhmästä 21 ja verrokkiryhmästä 19 suoritti tutkimuksen loppuun. Aktiivia hoitoa saaneessa ryhmässä mm. sydämen vasemman kammion ejektiofraktio ja elämänlaatu nousivat merkitsevästi, laskua todettiin yöllisessä virtsan noradrenaliinierityksessä. Verenpainetasoissa ei ollut eroa.

Hannu Puolijoki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030