78087 osumaa

Päivystystä keskitetään - kokemuksia Kuopion yliopistollisesta sairaalasta

Kuopiossa terveyskeskuksen ja yliopistollisen keskussairaalan yhteispäivystys on toiminut runsaan puolen vuoden ajan. Kokemukset ovat olleet tähän mennessä pääsääntöisesti hyvät. Potilaat ovat vähentyneet erikoissairaanhoidon päivystyspoliklinikalla. Hoito on tehostunut oikean hoidonporrastuksen, kiireellisyysluokituksen ja parempien seuranta-, tutkimus- ja konsultaatiomahdollisuuksien vuoksi, mutta yleislääkäripäivystyksen pitkistä odotusajoista ei päästä eroon tässäkään päivystysmuodossa.

Seppo Hietakorpi, Pertti Lipponen

Miten lääketiede saavutti asemansa Suomessa

Lääketiede kehittyi Suomessa hitaasti alkaen 1640-luvulta. Kehittyessään se syrjäytti vähitellen kansan omat keinot sairauksien hoidossa. Syrjäyttäminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensinnäkin kirkko vastusti noituutta, johon kansanparannus suurelta osin perustui. Toiseksi lääkärit itse taistelivat asemastaan ja lääkärin ammatti professionaalistui sulkien muut ryhmät ulkopuolelle. Viimein kehittyivät tehokkaat diagnostiset menetelmät ja lääkkeet, joiden ansiosta kansa lopulta alkoi luottaa lääketieteeseen.

Mirja-Liisa Sassi Jouni Timisjärvi

Buprenorfiinin tuontikielto - miksi? Erään opioidiriippuvaisen kohtalo

Kimmo on nyt hiukan yli 30-vuotias asentaja, joka alkoi nuoruusiässä käyttää kannabista ja sitten myös amfetamiinia ja heroiinia. Hänen tukahdutettu raivonsa, ahdistuksensa ja masennuksensa liittyivät monin tavoin traumaattisiin lapsuuden olosuhteisiin. Hänellä ei ollut kontaktia isään, ja suhde äitiinkin jäi etäiseksi. Ainoana tukena ja turvana oli kasvatuksesta vastannut isoäiti. Vieroitusoireiden ilmaantuminen johti huumausaineiden pakonomaiseen ja hallitsemattomaan käyttöön. Työpaikoissa tuli vaikeuksia toistuvien poissaolojen vuoksi. Hän hankki myös erilaisia lääkkeitä kavereiltaan ja kiertelemällä lääkärien vastaanotoilla. Sekä fyysinen että psyykkinen vointi huonontui, ja huumerikollisten kanssa tuli toistuvasti ongelmia. Kimmon huumevelkoja perittiin kovakouraisesti ja hän alkoi yhä enemmän pelätä koko huumemaailmaa.

Juhani Salakari

Seitsemän lääkäriä syytteeseen

MOT esitti puolen tunnin mittaisen, etukäteen hyvin markkinoidun tutkivan journalismin ohjelman 17.2. Aiheena oli tapaus, jossa potilas lopulta kuoli ja tästä kuolemasta on asetettu syytteeseen seitsemän Turun yliopistollisen keskussairaalan lääkäriä tuottamuksellisesta virkavirheestä. Työskentelin tuolloin TYKS:ssa, mutta tapausta en tunne enkä ole ollut sen osalta missään yhteydessä mihinkään tahoon. Olen vain nähnyt kyseisen ohjelman. Asia on kuitenkin periaatteessa mielenkiintoinen ja ansaitsee hieman pohdintaa.

Heikki Pälve

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat