78096 osumaa

Terveysmenot on taas arvioitu – entäs sitten? (pääkirjoitus SLL 45/2001)

Kuntaliiton selvitys on perinteisesti valmistunut syksyllä – ilmeisen tarkoituksellisesti – kuntien talousarvioiden käsittelyn aikoihin. Asukaskohtaisista kuluista keskustellaan paljon ainakin niissä kaupungeissa, joissa menot ovat suuret. Perustiedon keränneeseen tutkijaryhmään on koottu kunkin kaupungin talousvastaavat, joiden työtä on ohjeistettu paikallisten virhelähteiden poistamiseksi. Rajautuminen suurimpiin kaupunkeihin pienentää vuosittaisesta satunnaisvaihtelusta aiheutuvaa virhettä. Tutkijoiden oma arvio, jonka mukaan tarkkuustaso voisi pysyä virhemarginaalissa 100–200 mk/asukas, tuntuu sinällään uskottavalta. Jos hyväksymme tämän, myönnämme samalla, että maan suurimpien kaupunkien terveydenhuollon kuluerojen takana on todellisia toiminnallisia tai muita eroja.

Sepelvaltimotauti tulehdustautina (pääkirjoitus SLL 45/2001)

Yhden näkökulman mukaan kyse on sepelvaltimosuonten tulehduksesta. Suonten seinämien aktivoituneet (mm. hapettuneen LDL-kolesterolin vaikutuksesta) makrofagisolut erittävät paikallisesti tulehdusta kiihdyttäviä kemikaaleja, ja niitä on löytynytkin vaikeasti oireilevien potilaiden sepelvaltimoista (3). Yhteys seerumin CRP:hen on kuitenkin mutkikkaampi, sillä angiografialöydökset eivät ole vakuuttavasti selittyneet CRP-arvojen perusteella. Kiistanalaista on, kuvaavatko pelkästään sepelvaltimoiden kuvantamiset tarkasti yleisempää, esimerkiksi valtimoiden sisäpinnan, tulehdusta (3). Statiinilääkkeiden suotuisa teho voisi selittyä ainakin kahdella tavalla: toisaalta ne jarruttavat kolesterolin paakkuuntumista suonten seinään, toisaalta ne (juuri veren rasvoihin vaikuttamalla) saattavat estää makrofagien aktivoitumisesta seuraavaa suonen tulehdusreaktiota (3).

Tehokas verenpainelääkitys vähentää myös normaalipaineisten potilaiden aivohalvauksia

Aivohalvaus on maailman toiseksi yleisin kuolinsyy, ja lisäksi sen seurannaisvaikutukset ulottuvat huomattavasti laajemmalle. Sitä paitsi joka viides ensimmäisestä aivohalvauksestaan selvinnyt saa uuden aivohalvauksen tai sydäninfarktin viiden vuoden kuluessa sairastumisestaan. Nykyään asetyylisalisyylihappo on ainoa yleisesti käytetty lääke aivohalvauksen jälkeen. Se ei kuitenkaan sovi esimerkiksi aivoverenvuodon aiheuttamien aivohalvausten jälkeen. Tässä PROGRESS-tutkimuksessa perindopriili ja indapamidi yhdessä pienensivät aivoverenvuotopotilaiden aivohalvausvaaraa jopa 75 prosentilla.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat