78263 osumaa

Kuka oli Kuku-tohtori Selma Rainio? Suomalaisen lääkärilähetyksen taipaleelta Ambomaalla alkuvaiheista nykypäivään

Vastavalmistunut lääkäri Selma Rainio saapui Suomen Lähetysseuran ylläpitämälle lähetysasemalle Ambomaalle 1908. Hän työskenteli runsaat 30 vuotta nykyisen Pohjois-Namibian alueella hoitaen lukemattomia potilaita ja auttaen alueen asukkaita monissa muissakin asioissa. Selma Rainio perusti ensimmäisen sairaalan Onandjokween. Hän oli mukana muuraamassa sairaalan seiniä ja vastasi myös kaikista laitoksen hankinnoista viljan ja karjan ostamista myöten. Kunnioituksesta valkoista tohtoria kohtaan asukkaat antoivat hänelle arvonimen 'Kuku' ja kristinuskon leviämisen myötä monet tyttölapset kastettiin Selmaksi.

Seppo Salminen

Hoitoetiikka - pohdintaa merkityksestä

Useat hoitotieteilijät ovat omaksuneet näkemyksen etiikan kahtiajaosta: toisaalta on subjektiivisuuteen ja inhimillisiin suhteisiin perustuva hoitamisen etiikka, toisaalta objektiivisuuteen ja rationaalisuuteen perustuva parantamisen etiikka. Hoitoetiikka voidaan kuitenkin ymmärtää myös yleisemmin terminä, joka kattaa kaikkeen hoitamiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Tässä kirjoituksessa pohditaan hoitoetiikan merkityssisältöä ja kyseenalaistetaan näkemys hoitoetiikasta parantamisen etiikan vastakohtana.

Anneli Sarvimäki

Uutiskirje Yhdysvalloista

Vuoden 1996 tilastot osoittavat, että perushoidon merkityksen korostaminen näkyy nyt myös opetusalalla. Medical Group Management Associationin (MGMA) julkaiseman selvityksen mukaan yliopistojen opetusviroissa olleiden perushoidon lääkärien ansiot kasvoivat viime vuonna 5,5 %, kun muilla erikoisaloilla nousu oli vain 3,3 %. Neljän viimeksi kuluneen vuoden aikana perushoidon alalla kokonaisansioiden nousu on ollut 19 %, muilla aloilla 15,5 %.

Tuula Fabrizio

Telelääketiedettä CD-romilla

Lääketieteessä on nopeaan tahtiin alettu hyödyntää tiedonsiirtoverkkojen tarjoamia mahdollisuuksia. Erilaisia telelääketieteen projekteja on Suomessa käynnissä lukuisia, ja monet sovellukset ovat jo vakiintuneet osaksi terveydenhoidon käytäntöä. Mitä telelääketiede on, miten tietoverkkoja käytetään lääketieteessä, millaista tekniikkaa telelääketieteessä tarvitaan? Näihin kysymyksiin vastaa kotimaista tuotantoa oleva Telelääketiede-multimedia.

Edellisen johdosta

En tosiaankaan vastusta minkäänlaista tieteellistä tutkimusta, olipa aihe sitten poronhoitoa, homeopatiaa tai lääkityksen tehoa. Reaktioni EU-parlamentin paperiin koski lähinnä tutkimuksen rahoitusta. Eli jos mikään yliopisto tai tutkimuslaitos ei ole onnistunut osoittamaan kiistatonta hyötyä/tehoa jostakin hoitomuodosta, niin tuleeko veronmaksajien rahoilla sitten käynnistää projekteja, joissa jopa tingitään ja vääristellään tutkimusmetodit ja kriteerit "oikeiden" tutkimustulosten saavuttamiseksi.

Kati Myllymäki

Lääkärit ja tupakointikyselyihin vastaaminen

Vesa Jormanainen ym. kirjoittivat Lääkärilehdessä (20-21/97) suomalaisten lääkäreiden tupakointitavoista vuosina 1990 ja 1995. Minunlaiselleni tupakoinnin vastustajalle ilmoitetut luvut ja trendit olivat varsin mieluisaa luettavaa, ainoa huolestuttava yksityiskohta oli runsaan tupakoinnin (> 20 savuketta/pv) lisääntyminen päivittäin tupakoivilla naisilla. Koska päivittäin tupakoivien naisten lukumäärä oli varsin pieni, ei havaintoon tarvinne suhtautua kovin vakavasti.

Rainer Fogelholm

Kotivammaisuudesta ja lapsuuden haavoista: Yleistä taustaa Martti Paloheimon uudelle kirjalle

Martti Paloheimo on yksi maamme kokeineimmista käytännön psykiatreista, jonka ura on kestänyt yli puolen vuosisadan ajan. Lisäksi hän on kirjoittanut toistakymmentä yleistajuista kirjaa, jotka koskevat ihmissuhteita ja mielenterveyttä. Erityisen huomionarvoinen asia on, että se psykiatrian aihepiiri, jota hän viimeisessä kirjassaan esittää, on hänelle sisäistynyt eheäksi kokonaisuudeksi vasta viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Tämä on esimerkki psykiatrisen opetuksen kaavoittuneisuudesta tiettyihin ulkonaisiin muotoihin. Nämä eivät salli relevanttien empiiristen havaintojen muotoutumista tosiasioiksi, jotka voisivat antaa uusia mahdollisuuksia paremmin hoitaa menneisyytensä vankeina olevia kärsiviä ihmisiä.

Erkki Huhmar

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat