76982 osumaa

Työterveyshuoltoa väännetään säästöliekille

Työterveyshuoltoa koskevat ehdotukset korvaustaksan alentamiseksi ja vuosimaksun säätämiseksi merkitsevät käytännössä työterveyshuollon alasajoa, arvioi Lääkärikeskusten yhdistyksen puheenjohtaja, LKT Aarne Pasanen. Yhdistyksen mukaan ehdotuksia ei missään tapauksessa voi pitää oikean suuntaisina, luovathan esimerkiksi vireillä olevat suunnitelmat eläkeiän nostamiseksi päinvastoin lisäpaineita työterveyshuollon laadukkaalle toiminnalle.

Lääkäriliitto pyrkii tulospalkkaukseen

Lääkäriliiton tavoitteena on saada lääkärit kannustavaan palkkausjärjestelmään myös perustyöaikana. Tulospalkkaus tehostaisi terveydenhuollon toimintaa ja palkkaelementtejä säätelemällä voitaisiin joustavasti tuottaa tarvittavia palveluja. Samalla lääkäreillä olisi mahdollisuus itse työllään vaikuttaa ansiotasoonsa. Liiton hallitus on vastikään hyväksynyt erikoissairaanhoidon palkkaustyöryhmän raportin, jonka pohjalta sairaalalääkärien perustyöaikaista toimenpidepalkkausta ryhdytään nyt yhteistyössä eri erikoisalojen edustajien kanssa kehittämään.

Kontinenssikuulumisia Kanadasta

International Continence Society (ICS) on yhdistys, johon kuuluu alempien virtsateiden toiminnasta ja toimintahäiriöistä kiinnostuneita henkilöitä eri puolilta maailmaa. Jäsenmäärä on tällä hetkellä noin 1 500. Kliinikoista urologit muodostavat suurimman ryhmän, mutta yhdistyksen jäsenenä on myös runsaasti gynekologeja, neurologeja, geriatreja ja yleislääkäreitä. Lisäksi toiminnassa on mukana virtsateiden toimintoja laboratorio-olosuhteissa tutkivia biokemistejä, fysiologeja ja farmakologeja, kuten myös fysioterapeutteja ja sairaanhoitajia. Erilaisten tutkimuslaitteiden ja apuvälineiden kehittämiseen osallistuvia tekniikan asiantuntijoita, kuten elektroniikka- ja sähköinsinöörejä, kuuluu myös yhdistykseen. Viime vuonna kokous oli Hannoverissa, toissa vuonna Ârhusissa ja kolme vuotta sitten Ljubljanassa.

Lääkäritennistä ja esitelmiä

World Medical Tennis Societyn vuosittainen kongressi siihen liittyvine lääkärien tenniksen maailmanmestaruuskilpailuineen pidettiin tänä vuonna syyskuussa San Remossa Italiassa. Kilpailuissa oli kaikkiaan 300 osanottajaa eri puolilta maailmaa. Naapurimaamme Ruotsi oli liikkeellä suurimmalla, peräti 40 pelaajaa käsittäneellä joukkueellaan. Runsaslukuisesti olivat edustettuina myös isäntämaa Italia ja USA. Meitä suomalaisia oli ihmeen vähän. Helsinki-seudun kunniaa oli puolustamassa Rantakylän perhe. Heidän lisäkseen Lahdesta oli kolme ja Oulusta kaksi pelaajaa. Japanilaisiakin oli meihin suomalaisiin verrattuna moninkertainen määrä.

Lääkärilehden paperi

Lääkärilehden lukijat moittivat aika ajoin toimitusta siitä, että lehti painetaan liian kalliille ja hyvälle paperille. Lääkärilehti onkin varsin merkittävä paperin käyttäjä: noin 3 500 sivun painaminen vuodessa noin 21 000 kpl:een painoksena "polttaa" paljon tuota raaka-ainetta. Siksi paperin valmistukseen liittyvät ympäristönäkökohdat on syytä ottaa huomioon, kun lehden painopaperia valitaan. Samalla on muistettava paperin hinta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030