Lääkäriliitto: Hoitotakuujärjestelmä Suomeen

Lääkäriliitto pyrkii saamaan hoitotakuujärjestelmän käyttöön Suomessa. Se turvaisi potilaille oikeuden sairautensa edellyttämään hoitoon tietyn, ennalta määrätyn ajan kuluessa. Lääkärikunta määrittelisi eri sairauksien edellyttämät kohtuulliset hoitoonpääsyajat. Ellei oma terveyskeskus tai sairaanhoitopiiri kykene ottamaan potilasta tässä ajassa hoitoon, hänellä olisi oikeus hakeutua hoitoon muualle. Lääkäriliitto esitteli hoitotakuujärjestelmää 28.2. vuosipäiväseminaarissaan, jossa siihen suhtautuivat myönteisesti myös sosiaali- ja terveysministeriön, STAKESin, Kuntaliiton ja Kansaneläkelaitoksen edustajat.

Hallituksen päätöksiä 10.2.1994

Kuntien ja kuntayhtymien säästötoimia koskevia neuvottelutuloksia oli hallituksen kokoukseen mennessä syntynyt noin 100, joista suurinta osaa ei ollut voitu hyväksyä, koska niissä edellytetään työntekijöiden luopuvan lomarahasta ilman vastiketta. Akava oli hyväksynyt kymmenkunta paikallista sopimusta, joissa lomarahat korvataan täysimääräisesti vapaa-aikana. Lisäksi Akavassa oli hyväksytty joitakin täyden vastikkeen periaatteesta poikkeavia sopimuksia siten, että niiden ulkopuolelle on jätetty lääkärikunta. Samoin oli hyväksytty säästösopimukset joissain pienissä kunnissa, joiden palveluksessa ei ole lääkäreitä.

Lääkäriliiton tiedotustilaisuus: Säästöt saneeraamalla, ei lomarahoja leikkaamalla

Paikallisissa säästöneuvotteluissa ei ole kyse yksittäisten kuntien taloudellisten ongelmien ratkaisemisesta vaan kuntatyönantajien määrätietoisesta pyrkimyksestä alentaa palkkatasoa, totesi Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Matti Koivistoinen Lääkäriliiton 10.2. järjestämässä lehdistötilaisuudessa. Lääkäriliitto halusi tiedotustilaisuudessa selostaa työmarkkinatoimitajille näkemyksiään kunnissa parhaillaan käytävistä neuvotteluista. Liiton kanta on, että säästöt tulee aikaansaada toimintoja rationalisoimalla, ei palkkoja laskemalla.

Lääkärien itseapuryhmä toimii aktiivisesti

Neljä vuotta sitten perustettu AA-henkinen lääkärien itseapuryhmä toimii edelleen aktiivisesti. Vuonna 1988 valmistui lääkäreiden burn out -tutkimus, joka kaikessa koruttomuudessaan kertoi lääkäreiden olevan alkoholin suurkuluttajia. Lääkärit käyttivät, ja ilmeisesti edelleen käytävät, enemmän alkoholia kuin tavallinen keskivertokansalainen. Tiedostettu tosiasia oli sekin, että me lääkärit emme hevin lähde kollegoiltamme apua hakemaan, vaan pyrimme pärjäämään itse ja myöskin lääkitsemme itse itseämme.

Lääketieteen aineistokoe laajentaa valintakokeessa mitattavia taitoja ja valmiuksia

Aineistokoe on uudentyyppinen koe, joka on kehitetty Helsingin lääketieteellisen tiedekunnan aloitteesta. Sen suunnittelun lähtökohtana oli vähentää valmennustoiminnan vaikutusta lisäämällä valintakokeeseen koe, johon ei voi valmentautua. Tällä parannetaan pyrkijöiden alueellista ja taloudellista tasa-arvoisuutta. Aineistokoe ei ole soveltuvuustesti, mutta sen tarkoituksena on mitata sellaisia valmiuksia, joita lääkärintyössä tarvitaan. Kokeen suunnittelu aloitettiin pohtimalla, mitkä ovat tärkeimmät valmiudet, joita lääkäri tarvitsee opiskelussaan ja työssään. Tällaisina pidettiin kykyä omaksua nopeasti uutta tietoa, stressitilanteen hallintaa, tiedon soveltamiskykyä sekä selkeää ilmaisua erityisesti potilaan kanssa kommunikoitaessa.

Sari Lindblom-Ylänne, Kirsi Ailus, Kirsti Lonka, Jaakko Perheentupa

Lääkäriliiton hallitus: Lomarahasta ei saa luopua vastikkeetta

Lääkäriliiton uusi hallitus päätti ensimmäisessä kokouksessaan 21.1.94, että liiton periaatteet kuntien säästötoimia koskevissa paikallisneuvotteluissa pysyvät ennallaan. Liitto ei hyväksy sellaisia neuvottelutuloksia, jotka merkitsevät vastikkeetonta luopumista lomarahoista tai muista palkkaeduista. Jos muut henkilöstöryhmät ovat valmiit palkkojensa leikkauksiin, on lääkärien jäätävä tällaisten sopimusten ulkopuolelle.

Läkarförbundets styrelse: minskad semesterpeng skall kompenseras i ledig tid

Läkarförbundets nya styrelse sammanträdde till sitt första möte den 21 januari och beslöt då att förbundets tidigare principer i de lokala förhandlingarna om kommunernas sparåtgärder står fast. Läkarförbundet accepterar inte förhandlingsresultat som innebär att läkare skall avstå från sin semesterpeng eller andra löneförmåner. Även om andra personalgrupper är beredda att acceptera lönesänkande avtal måste läkarna lämna sig utanför dem.

Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä: Erikoislääkärimäärä vastaa nykyistä palvelutarvetta - useilla aloilla tulossa ylituotantoa

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä erikoislääkärien tarpeesta. Työryhmän mukaan kaikilla erikoisaloilla työikäisten erikoislääkärien määrä ylittää vuoteen 2010 mennessä tason, jonka voidaan katsoa vastaavan nykyistä palvelujen tarvetta. Koska työpaikkojen ei voida odottaa lisääntyvän ainakaan tällä vuosikymmenellä, useilla aloilla erikoislääkäreitä valmistuu liikaa. Työryhmä esittääkin, että koulutusmäärien mitoitukseen kiinnitetään huomiota ja kapasiteettia ohjataan täydennyskoulutukseen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030