Määrä ja laatu, syyt ja seuraukset
Lääkärit ja lääketieteen tutkijat luottavat perinteisesti mekanistiseen deduktiiviseen, patofysiologiaan perustuvaan kliiniseen salapoliisintyöhön. Siinä päättely ja ratkaisut perustuvat kvantitatiivisiin epidemiologisiin ja kliinisiin tutkimuksiin. Tällaiset tutkimukset vastaavat etukäteen määriteltyihin tarkkoihin kysymyksiin. Tuloksista ilmenee tietyllä tilastollisella varmuudella esimerkiksi hoidon antama hyöty tai vaaratekijän aiheuttama sairastumisen riski (1,2,3). Koska lääketiede, saatikka kliininen potilastyö, ei kuitenkaan ole pelkästään todennäköisyyslaskentaa, tarvitaan myös tulkitsevaa kvalitatiivista tieteellistä tutkimusta selvittämään sosiaalisia, emotionaalisia ja kokemuksellisia terveyden ja sairauden piirteitä. Kvalitatiivinen tiede mielletään monesti eksentriseksi nojatuolifilosofoinniksi tai käsitteitä pyöritteleväksi, sekavaksi nurseeraamiseksi, mutta niistä siinä ei ole kyse: alan tutkimusten painoarvoa voidaan punnita ja päteviä tuloksia soveltaa luotettavasti potilaiden hoitoon (4,5,6). Parhaimmillaan tämä tieteenala luo teorioita ja havaitsee muuttujia, joita voidaan sitten arvioida epidemiologisissa ja kliinisissä kvantitatiivissa tutkimuksissa. Viime vuosina kvalitatiivisen tutkimuksen ulottuvuudet ovat entisestään laajentuneet, ja vaikuttavuuksien syiden pohtiminen ja arviointi kuuluvatkin kiinteästi suurimpiin monipuolisiin kliinisiin tutkimuksiin (1). Tätä on kutsuttu myös prosessien arvioinniksi. Se on avuksi erityisesti siirrettäessä tutkimushavaintoja arkipäivän potilastyöhön (1,6).
